Tule ja seuraa minua
30. joulukuuta – 5. tammikuuta. Mormonin kirjan johdantosivut: ”Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta”


”30. joulukuuta – 5. tammikuuta. Mormonin kirjan johdantosivut: ’Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta’”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Mormonin kirja 2020, 2020

”30. joulukuuta – 5. tammikuuta. Mormonin kirjan johdantosivut”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2020

Kuva
kultalevyt

30. joulukuuta – 5. tammikuuta

Mormonin kirjan johdantosivut

”Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta”

Voit rikastuttaa Mormonin kirjan tutkimistasi aloittamalla lukemisen sivuilta, jotka edeltävät 1. Nefin kirjaa. Mitä sellaista huomaat, mikä vahvistaa todistustasi?

Kirjoita muistiin saamiasi vaikutelmia

Ennen kuin lukija edes pääsee kohtaan 1. Nefi luku 1, käy selväksi, ettei Mormonin kirja ole mikään tavallinen kirja. Sen johdantosivuilla kuvailtu taustakertomus on vertaansa vailla – se kertoo enkelien vierailuista, kukkulaan vuosisatoja sitten haudatusta muinaisesta aikakirjasta ja tuntemattomasta maanviljelijästä, joka käänsi aikakirjan Jumalan voiman avulla. Mormonin kirja on muutakin kuin kertomus muinaisista amerikkalaisista sivilisaatioista. Se sisältää ”ikuisen evankeliumin täyteyden” (Mormonin kirjan johdanto), ja Jumala itse ohjasi sen esilletuloa – sitä, kuinka se kirjoitettiin, kuinka se säilytettiin ja kuinka se tuotiin saataville meidän aikanamme. Kun tänä vuonna luet Mormonin kirjaa, rukoilet sen johdosta ja sovellat käytäntöön sen opetuksia, niin kutsut sen voiman elämääsi ja saatat haluta sanoa kuten kolme silminnäkijää todistuksessaan: ”Se on ihmeellistä [minun silmissäni].”

Kuva
henkilökohtainen tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen

Mormonin kirjan nimisivu

Mormonin kirja voi vahvistaa uskoani Jeesukseen Kristukseen.

Mormonin kirjan nimisivu tarjoaa muutakin kuin pelkän otsikon. Sivulla muun muassa luetellaan tämän pyhän aikakirjan monia tarkoituksia. Etsi näitä tarkoituksia, ja kun tutkit tänä vuonna Mormonin kirjaa, pane merkille kohtia, joiden tunnet täyttävän nämä tarkoitukset. Esimerkiksi mitkä kohdat saavat sinut vakuuttuneeksi siitä, ”että Jeesus on Kristus, iankaikkinen Jumala”?

Mormonin kirjan johdanto

Mormonin kirja ”esittää pelastussuunnitelman”.

Pelastussuunnitelma on taivaallisen Isän suunnitelma Hänen lastensa avuksi, niin että he voivat tulla korotetuiksi kuten Hän ja kokea Hänen tuntemaansa iloa (ks. 2. Nefi 2:25–26). Tämän suunnitelman tekee mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen sovitus, ja jokaisen Jumalan antaman opinkohdan, toimituksen, liiton ja käskyn tarkoituksena on auttaa tämän suunnitelman toteuttamisessa.

Jos haluat ymmärtää pelastussuunnitelmaa, paras mahdollinen kirja luettavaksesi on Mormonin kirja. Siinä viitataan Jumalan suunnitelmaan – eri nimiä käyttäen – yli 20 kertaa. Kun tutkit evankeliumia tänä vuonna, pane merkille, milloin Jumalan suunnitelma mainitaan tai siihen viitataan ja mitä Mormonin kirja sanoo siitä.

Tässä on toiminta, jolla pääset alkuun. Lue seuraavat kohdat ja laadi luettelo Jumalan suunnitelmalle annetuista eri nimistä: 2. Nefi 9:13; 11:5 ja Alma 12:32–34; 24:14; 41:2; 42:15–16. Mitä kukin näistä nimistä kertoo sinulle Isän suunnitelmasta?

Kolmen silminnäkijän todistus”, ”Kahdeksan silminnäkijän todistus

Minä voin todistaa Mormonin kirjasta.

Pyhä Henki voi todistaa sinulle, että Mormonin kirja on totta, vaikka et olekaan nähnyt kultalevyjä kolmen silminnäkijän ja kahdeksan silminnäkijän tavoin. Kuinka heidän todistuksensa vahvistavat omaasi? Kuinka voit ”[antaa nimesi] maailmalle, todistukseksi maailmalle” siitä, mitä tiedät Mormonin kirjasta? (”Kahdeksan silminnäkijän todistus”.)

Profeetta Joseph Smithin todistus

Mormonin kirjan esiintulo oli ihme.

Mitä sanoisit, jos joku kysyisi sinulta, mistä Mormonin kirja on peräisin? Kuinka kuvailisit Herran käden osuutta Mormonin kirjan esiin tulemisessa? Kuinka Joseph Smith kuvaili Mormonin kirjan esiintuloa?

Profeetta Joseph Smithin todistus

Kuinka Mormonin kirja on käännetty?

Mormonin kirja käännettiin ”Jumalan lahjan ja voiman avulla”. Emme tiedä monia yksityiskohtia sen ihmeellisestä käännösprosessista, mutta tiedämme kuitenkin, että Joseph Smith oli näkijä, jolla oli apunaan Jumalan valmistamia välineitä: kaksi läpinäkyvää kiveä, joita kutsuttiin urimiksi ja tummimiksi, sekä sellainen kivi, jota kutsuttiin näkijänkiveksi. Joseph näki näissä kivissä levyillä olevien kirjoitusmerkkien englanninkielisen käännöksen ja luki sen ääneen kirjurin kirjoittaessa sanat muistiin. Jokainen Josephin kirjureista todisti, että Jumalan voima oli ilmeistä tämän pyhän teoksen käännöstyössä.

Ks. ”Mormonin kirjan kääntäminen” (evankeliumiaiheinen tutkielma, https://www.ChurchofJesusChrist.org/topics?lang=fin&old=true).

Kuva
perheen kanssa tutkiminen -kuvake

Ideoita pyhien kirjoitusten tutkimiseen yhdessä perheenä ja perheiltaan

Kun luet pyhiä kirjoituksia yhdessä perheesi kanssa, Henki voi auttaa sinua tietämään, mitä periaatteita tulee tähdentää ja mistä asioista tulee keskustella, jotta se vastaa oman perheesi tarpeita. Tässä on muutamia ideoita.

Mormonin kirjan nimisivu

Ehkäpä perheenne voisi aloittaa laatimalla luettelon Mormonin kirjan jakeista, jotka ovat vahvistaneet teidän uskoanne siihen, ”että Jeesus on Kristus”, ja tehdä siihen lisäyksiä vuoden varrella. Nyt voisi myös olla hyvä aika laatia perheelle suunnitelma lukea Mormonin kirjaa: Milloin ja missä kokoonnutte yhteen lukemaan sitä? Kuinka kukin perheenjäsen osallistuu siihen? Katso lisäohjeita tämän aineiston alussa olevasta osiosta ”Ideoita siihen, kuinka edistää pyhien kirjoitusten tutkimista yhdessä perheenä”.

Mormonin kirjan johdanto

Lakikivi on holvikaaren huipulla oleva kiilan muotoinen keskuskivi, joka lukitsee muut kivet paikoilleen. Jotta perheenne ymmärtäisi, kuinka Mormonin kirja on ”uskontomme lakikivi”, voisit rakentaa tai piirtää holvikaaren, jonka huipulla on lakikivi. Mitä tapahtuu, jos lakikivi poistetaan? Mitä tapahtuisi, jos meillä ei olisi Mormonin kirjaa? Kuinka voimme tehdä Mormonin kirjasta lakikiven uskossamme Jeesukseen Kristukseen?

Kuva
kivinen holvikaari, jossa on lakikivi pitämässä sitä koossa

Mormonin kirja on uskontomme lakikivi.

Kolmen silminnäkijän todistus”, ”Kahdeksan silminnäkijän todistus

Perheesi jäsenet voisivat kirjoittaa muistiin oman todistuksensa Mormonin kirjasta, allekirjoittaa sen ja miettiä tapoja kertoa todistuksestaan muille.

Profeetta Joseph Smithin todistus

Kun luemme Joseph Smithin kertomusta, mitä todisteita huomaamme siitä, että Mormonin kirjan esiintuloon liittyi Jumalan voima?

Lisää ideoita lasten opettamiseen on julkaisun Tule ja seuraa minua – Alkeisyhdistys osassa tämän viikon oppimisehdotus.

Näin edistän henkilökohtaista tutkimista

Profeetallinen lupaus. Presidentti Russell M. Nelson on sanonut: ”Lupaan, että kun pohditte, mitä tutkitte [lukiessanne Mormonin kirjaa], taivaan ikkunat avautuvat ja te saatte vastauksia omiin kysymyksiinne ja ohjausta omaan elämäänne.” (”Mormonin kirja – millaista elämäsi olisi ilman sitä?”, Liahona, marraskuu 2017, s. 62.)

Kuva
Joseph saa Moronilta kultalevyt

Moroni antaa kultalevyt, Gary L. Kapp