Eläkää etuoikeuksienne mukaisesti

Joseph Smith opetti Apuyhdistyksen sisarille, että he ovat jaloja Jumalan tyttäriä, ja auttoi heitä ymmärtämään, että Jumala rakastaa heitä ja että Hänellä on heidän toteutettavakseen suuria päämääriä. Naisilla kirkossa on keskeisiä tehtäviä taivaallisen Isän pelastussuunnitelmassa – aivan yhtä tärkeitä kuin miehillä, joilla on pappeus. Herra on antanut naisille myötäsyntyisen halun palvella ja siunata muita, ja Hän on uskonut heille pyhän vastuun käyttää lahjojaan avuksi Hänen lastensa pelastamisessa.

Naiset unohtavat joskus todellisen ylevyytensä ja antavat periksi maailman häiriötekijöille ja kiusauksille. Koska sisar Mary Ellen Smoot, Apuyhdistyksen 13. ylijohtaja, ja hänen neuvonantajansa, sisaret Virginia U. Jensen ja Sheri L. Dew, olivat huolissaan tästä suuntauksesta, he tunsivat tarvetta auttaa kirkon naisia muistamaan identiteettinsä. He toivat yleisessä Apuyhdistyksen kokouksessa esiin, mitä Jumalan tyttärenä oleminen tarkoittaa:

”Me olemme Jumalan rakkaita henkityttäriä, ja elämällämme on merkitys, tarkoitus ja suunta. Me sisaret kautta maailman olemme kaikki omistautuneet Jeesukselle Kristukselle, Vapahtajallemme ja Esikuvallemme. Me olemme naisia, joita yhdistää usko, hyve, näkemys ja rakkaus, ja me:

Vahvistamme todistustamme Jeesuksesta Kristuksesta rukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen avulla.

Etsimme hengellistä voimaa noudattamalla Pyhän Hengen johdatusta.

Omistaudumme avioliiton, perheen ja kodin vahvistamiselle.

Saamme ylevyyttä äitiydestä ja iloa naisena olemisesta.

Iloitsemme palvelemisesta ja hyvistä töistä.

Rakastamme elämää ja oppimista.

Edustamme totuutta ja vanhurskautta.

Tuemme pappeutta Jumalan valtuutena maan päällä.

Iloitsemme temppelin siunauksista, ymmärrämme jumalallisen päämäärämme ja pyrimme korotukseen.”²

Myös pappeusjohtajat ovat muistuttaneet naisia heidän jumalallisesta luonteestaan ja pyhistä tehtävistään. Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Me uskomme ja luotamme teidän hyvyyteenne ja voimaanne, teidän taipumukseenne hyveeseen ja urheuteen, teidän ystävällisyyteenne ja rohkeuteenne, teidän voimaanne ja sitkeyteenne. Me uskomme teidän tehtäväänne Jumalan naisina. – – Me uskomme, että kirkko ei yksinkertaisesti voi toteuttaa sitä, mitä sen täytyy, ilman teidän uskoanne ja uskollisuuttanne, ilman teidän luontaista taipumustanne asettaa toisten hyvinvointi omanne edelle ja ilman teidän hengellistä voimaanne ja lujuuttanne. Ja me uskomme, että Jumalan suunnitelman mukaan teistä on määrä tulla kuningattaria ja teidän on määrä saada korkeimmat siunaukset, mitä kukaan nainen voi saada ajassa tai iankaikkisuudessa.”³

Kun naiset elävät etuoikeuksiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan Jumalan tyttärinä, he valmistautuvat iankaikkisen elämän siunaukseen. Se on loistava päämäärä, jonka Jumala on varannut uskollisille tyttärilleen.

Profeetta Joseph Smith opetti: ”Rakkauden – – tunteet ovat naisille luontaisia.” Apuyhdistyksen perustaessaan hän sanoi sisarille: ”Teille on nyt tarjoutunut tilaisuus, jossa voitte toimia niiden tunteiden mukaisesti, jotka Jumala on rintaanne istuttanut.”⁴ Jotta todellinen rakkaus kukoistaisi naisten sydämessä, heidän on yhdistettävä luontainen myötätuntonsa ja usko Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitukseensa. Presidentti Henry B. Eyring, neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on selittänyt, että tämä tosi rakkaus on Apuyhdistyksen perintö:

Kuva

Presidentti Henry B. Eyring

”Aion puhua teille – – siitä suuresta perinnöstä, jonka teidän edeltäjänne Apuyhdistyksessä ovat välittäneet teille. Se osa – –, joka minusta näyttää kaikkein tärkeimmältä ja pysyvimmältä, on se, että rakkaus on yhdistyksen sydämessä ja että sen on määrä tulla jokaisen jäsenen sydämeen osaksi heidän luonteenlaatuaan. Rakkaus merkitsi heille paljon enemmän kuin hyväntahtoisuuden tunnetta. Rakkaus syntyy uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen ja on seurausta Hänen sovitustyönsä vaikutuksesta jäsenten sydämessä. – –

Tämä yhdistys koostuu naisista, joiden rakkaudentunteet kumpuavat sydämestä, joka on muuttunut tulemalla kelvolliseksi tekemään ainoastaan Herran tosi kirkossa tarjolla olevia liittoja ja pitämällä ne. Heidän rakkaudentunteensa tulevat Häneltä Hänen sovituksensa kautta. Heidän rakkaudentekojensa oppaana on Hänen esimerkkinsä, ja ne kumpuavat kiitollisuudesta Hänen äärettömän armonsa lahjasta ja Pyhän Hengen kautta, jonka Hän lähettää palvelijoidensa kumppaniksi heidän laupeudentyössään.”⁵

Tämän rakkauden perinnön panivat alulle Nauvoon sisaret, jotka olivat mukana organisoidussa laupeudentyössä ja pääsivät osallisiksi temppeliliitoista. Sitä jatkettiin Winter Quartersissa ja edelleen vaivalloisella matkalla Suolajärven laaksoon. Se tuki myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia, kun he asuttivat rajaseudun siirtokuntia, kestivät poliittista vainoa ja maailmansotia ja pitivät yllä toivoa taloudellisen laman aikana. Se on innoittanut rakastavaan hyväntahtoisuuteen kotona ja auttamispyrkimyksiin maailmanlaajuisesti. Se on motivoinut Apuyhdistyksen sisaria, kun he ovat palvelleet sairaaloissa ja kun he ovat auttaneet adoptioissa, vehnän varastoinnissa, humanitaarisissa hankkeissa ja huoltotyössä. Kristuksen puhdas rakkaus motivoi edelleen Apuyhdistyksen sisaria tänä aikana, kun he kokoontuvat opettamaan ja palvelemaan toisiaan ja kun he vahvistavat toisiaan ja pitävät huolta toisistaan yksi kerrallaan.

Jokainen myöhempien aikojen pyhiin kuuluva nainen luo osaltaan tätä rakkauden perintöä, ja hänellä on vastuu ja etuoikeus jakaa tämä perintö muiden kanssa.

Erään perheen historia havainnollistaa, kuinka Apuyhdistyksen perintö on siirtynyt äidiltä tyttärelle sukupolvien ajan. Kukin tytär on ottanut omakseen Apuyhdistyksen tunnuslauseen ”Rakkaus ei koskaan katoa”.

Perintöä alkoi luoda Elizabeth Haven Barlow, joka liittyi kirkkoon vuonna 1837. Elizabethista tuli Nauvoon naisten Apuyhdistyksen jäsen 28. huhtikuuta 1842, ja hän kuuli profeetta Joseph Smithin opettavan järjestön perusperiaatteita. Nämä opetukset antoivat hänelle voimia koko elämän ajan, kuten silloin kun hän joutui hyökkäysten ja vainojen uhriksi, synnytti lapsen matkalla Suolajärven laaksoon ja piti huolta nuoresta perheestä aviomiehensä ollessa lähetystyössä. Hän palveli Apuyhdistyksen johtajana Bountifulissa Utahissa vuodesta 1857 vuoteen 1888, ja kuoli sitten kolmen vuoden kuluttua 81-vuotiaana.

Kertomus jatkui hänen tyttäressään Pamela Barlow Thompsonissa. Pamela ja hänen miehensä kutsuttiin asuttamaan Panacaa Nevadassa, missä Pamelasta tuli Apuyhdistyksen johtaja. Hän opetti sisarille kodinhoitotaitoja, esimerkiksi käyttämään uutta tekniikan ihmettä: ompelukonetta. Kun he asuivat Nevadassa, hänen aviomiehensä sai surmansa. Sitten hän muutti suuren perheensä kanssa Bountifuliin Utahiin, missä hänet jälleen kutsuttiin palvelemaan Apuyhdistyksen johtokunnassa.

Pamela siirsi tämän perinnön tyttärelleen Theresa Thompson Callille. Pian naimisiinmenonsa jälkeen Theresa ja hänen miehensä muuttivat Meksikoon. Suurimman osan elämäänsä Theresa palveli samanaikaisesti Apuyhdistyksen johtajana ja neuvonantajana Alkeisyhdistyksen johtokunnassa. Hänet tunnettiin laajalti laupeudentyöstään, aterioiden viemisestä tarvitseville. Hän otti tavakseen viedä kakkuja naapurissaan asuville vanhuksille näiden syntymäpäivinä. Erään kerran hän muisti naapurin syntymäpäivän vasta illallisen jälkeen. Sitoutuneena periaatteeseen, että ”rakkaus ei koskaan katoa”, hän sytytti tulen uudelleen uuniin ja leipoi kakun. Kun hän tuli myöhään sinä iltana syntymäpäiväsankarin ovelle, tämä sisar purskahti kyyneliin ja sanoi: ”Olen odottanut sinua koko päivän, ja olin juuri päätymässä siihen tulokseen, että olit tällä kertaa unohtanut minut.”

Myös Theresan tytär Athelia Call Sears rakasti Apuyhdistystä. Joka tiistaiaamu hän piti kiirettä silitystensä kanssa, jotta voisi osallistua Apuyhdistyksen kokoukseen tiistai-iltapäivänä. Kun hän oli noin 70-vuotias, hänet kutsuttiin palvelemaan seurakunnan Apuyhdistyksen johtajana. Tuohon aikaan seurakuntien edellytettiin hankkivan rahat tarvikkeisiin ja toimintaan, ja hänen johdollaan hänen Apuyhdistyksensä sisaret keräsivät rahaa niin paljon, että seurakuntakeskukseen hankittiin keittiökoneet ja piispa sai lisäksi tuhat dollaria käytettäväksi muihin tarpeisiin seurakunnassa.

Athelia Sears Tanner, sisar Searsin tytär, kutsuttiin nuorena äitinä seurakunnan Apuyhdistyksen johtajaksi. Suuri osa hänen laupeudentyöstään oli vastasyntyneiden vauvojen äideistä huolehtimista ja aterioiden viemistä heille. Koska hän oli synnynnäinen opettaja, jolla oli luja todistus Jeesuksesta Kristuksesta, hän hoivasi 13 lastaan ja palveli myös muita sekä pelasti sieluja Apuyhdistyksen eri tehtävissä koko elämänsä ajan.

Rakkauden perintö on jatkunut tässä perheessä. Kaikki sisar Tannerin tyttäret ovat palvelleet uskollisesti Apuyhdistyksessä, ja hänen tyttäriensä tyttäret ovat noudattaneet äitiensä esimerkkiä.⁶

Rakastava palveleminen on Apuyhdistyksen jokaisen jäsenen hengellinen perintö. Presidentti Eyring on selittänyt: ”Te välitätte perintöä eteenpäin, kun autatte toisia saamaan laupeuden lahjan sydämeensä. He voivat sitten välittää sen muille. Apuyhdistyksen historia on tallennettu sanoin ja luvuin, mutta perintö välittyy eteenpäin sydämestä sydämeen.”⁷

Kerrottuaan monia esimerkkejä ihmisistä, joilla oli suuri usko, apostoli Paavali sanoi: ”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.”⁸

Kirkon naisilla on ympärillään suuri joukko todistajia, mukaan lukien ”kunnioitettu äitimme Eeva” sekä hänen monet uskolliset tyttärensä, ”jotka [ovat] eläneet kautta aikain ja palvelleet todellista ja elävää Jumalaa”⁹. Uskolliset Jumalan tyttäret elävät etuoikeuksiensa mukaan seuraamalla näiden todistajien jalanjäljissä, panemalla pois ongelmat ja kiusaukset, jotka heitä painavat, ja juoksemalla loppuun sen kilpailun, jonka Herra panee heidän eteensä.

Jokaisessa sukupolvessa on jaloja, rakastavia, uskollisia, pyhiä naisia. Vaikka harvat näistä naisista saavat nimensä historiaan, heidän taivaallinen Isänsä tuntee heidät hyvin. Ja se, kuten Eliza R. Snow sanoi, on sitä, mikä loppujen lopuksi merkitsee: ”On monia sisaria, joiden uurastuksesta ei tiedetä heidän oman kotinsa ulkopuolella ja jota ei siellä kenties arvosteta, mutta mitä väliä sillä on? Jos uurastuksenne on Jumalan silmissä hyväksyttävää, olivatpa velvollisuutenne kuinka yksinkertaisia hyvänsä, niin kun suoritatte ne uskollisesti, teidän ei koskaan pitäisi lannistua.”¹⁰

Seuraava kertomus on yksi lukemattomista esimerkeistä uskollisten Apuyhdistyksen sisarten vaikutuksesta. Tässä tapauksessa kourallinen naisia kosketti erään Lynne-nimisen nuoren naisen elämää. Nähdessään näiden sisarten palvelevan Lynne päätti tehdä samoin, kun hänestä tuli Apuyhdistyksen sisar.

Kun Lynne oli vähän alle kahdenkymmenen, hän ja hänen äitinsä saivat tietää, että Lynnen isäpuoli oli loukkaantunut vakavasti kaukaisessa kaupungissa. He nousivat viipymättä lentokoneeseen mennäkseen hänen luokseen, mutta hän kuoli ennen kuin he ehtivät paikalle. Lynne kertoi myöhemmin, mitä tapahtui heidän palattuaan kotiin:

”Kun äitini ja minä laskeuduimme uupuneina ja murtuneina alas lentokoneen portaita, kentällä seisoneet mies ja nainen tulivat luoksemme ja kietoivat käsivartensa ympärillemme. He olivat seurakunnanjohtaja ja Apuyhdistyksen johtaja. – –

Ne päivät, kun yritimme sopeutua siihen, että [isäpuoleni] oli kuollut, olivat hämmentäviä. – – Mutta paikalla oli aina joku sisar odottamassa hiljaa taustalla – ottamassa vastaan viestejä, aukaisemassa oven, pitämässä meitä kädestä, kun soitimme sukulaisillemme ja ystävillemme. He olivat auttamassa meitä pakkaamaan, hoitamaan kaiken, mitä oli tehtävä.

Kaikesta siitä koin niin suurta kiitollisuutta, etten voinut kuvitella, kuinka voisimme korvata sen noille rakkaille sisarille. Yritin epätoivoisesti keksiä keinoa, mutta mielikuvitukseni antoi periksi uupumuksen edessä.”

Useita vuosia myöhemmin, kun Lynne oli naimisissa ja hänellä oli kolme pientä lasta, hänet kutsuttiin palvelemaan Apuyhdistyksen johtokunnassa. Toisinaan hän mietti, kykenisikö hän täyttämään tehtävänsä vaatimukset. Mutta sitten hän muisti, miten häntä oli palveltu, kun hänen isäpuolensa oli kuollut. ”Nyt”, hän ajatteli itsekseen, ”on minun vuoroni.” Hän kertoi seuraavista kokemuksista:

”Eräs nainen seurakunnassa oli menettänyt 14-vuotiaan tyttärensä. Tytön äiti pyysi minua ostamaan kauniin mekon ja pukemaan tyttärensä ruumiin siihen hautajaisia varten. Pystyin tekemään sen – ja huomasin, että se oli hyvin kaunis kokemus. Oli minun vuoroni palvella, kuten [toiset sisaret] olivat palvelleet minua.

Eräs vanhempi, yksin asuva nainen seurakunnassa otti liikaa lääkkeitään ja oli avuttomassa tilassa kolme päivää. Toinen neuvonantaja ja minä löysimme hänet asunnostaan yhä elossa ja siistimme hänet ennen ambulanssin tuloa. Sitten jäimme puhdistamaan asunnon – seinät ja lattiat – desinfiointiaineella. Minun vuoroni jälleen.

Eräs nuori äiti seurakunnassa, yksi ystävistäni, menetti yllättäen ainoan lapsensa, kauniin 3-vuotiaan tyttären, tulehduksen vuoksi, joka vei lapsen hengen ennen kuin lääkärit edes pääsivät selville siitä, kuinka vakava hänen sairautensa oli. Toinen neuvonantaja ja minä menimme perheen kotiin heti kun kuulimme pienen Robinin kuolemasta. Kun lähestyimme terassin verkko-ovea, kuulimme isän (joka ei ollut kirkon jäsen) itkevän puhuessaan kaukopuhelua äitinsä kanssa. Kohottaessaan katseensa hän näki meidät ja yhä itkien sanoi puhelimeen: ’Kyllä tästä selvitään, äiti. Mormoninaiset ovat täällä.’ Minun vuoroni jälleen kerran.”

Lynne huomautti myöhemmin, että kun ihmiset kysyivät häneltä, mitä hän ajatteli Apuyhdistyksestä, hän kertoi heille osakseen tulleesta palvelemisesta ja omasta palvelemisestaan. Hän sanoi: ”Sillä tavoin minä syvällä sisimmässäni ajattelen Apuyhdistyksestä. Ja sen olemassaolon syystä.”¹¹

Kaikkialla maailmassa myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset ajattelevat syvällä sisimmässään Apuyhdistyksestä samalla tavoin. Kuten Lynnen tapauksessa, Apuyhdistyksen palvelutyö on ollut heille avuksi, ja he tietävät, että nyt on heidän vuoronsa palvella rakkautta ja uskoa osoittaen. He palvelevat eri ominaisuuksissa – tyttärinä, vaimoina, äiteinä, sisarina, täteinä, kotikäyntiopettajina, Apuyhdistyksen johtohenkilöinä, naapureina ja ystävinä. Toisinaan he palvelevat vastauksena kirkon johtohenkilöiden antamiin tehtäviin, ja toisinaan he palvelevat vastauksena Pyhän Hengen hiljaisiin kehotuksiin. Nähdessään, että heidän ympärillään ”on todistajia kokonainen pilvi”, he ovat valmiita juoksemaan ”sinnikkäästi loppuun” sen kilpailun, joka on heidän edessään.

Presidentti Joseph F. Smith, kirkon kuudes presidentti, kehotti myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia johtamaan maailmaa ja ”etenkin maailman naisia kaikessa, mikä on kiitettävää, kaikessa, mikä on jumalallista, kaikessa, mikä on kohottavaa ja mikä on puhdistavaa ihmislapsille”. Hän sanoi: ”Jumalan profeetan ääni on kutsunut teidät tekemään sen, olemaan yläpuolella, olemaan suurenmoisimpia ja parhaimpia, puhtaimpia ja uskollisimpia sille, mikä on oikein.”¹²

Kautta Herran palautetun kirkon historian naiset, jotka ovat olleet Kristuksen opetuslapsia, ovat eläneet tämän mittapuun mukaan. Esterin tavoin he ovat olleet uskollisia ja rohkeita vaikeiden haasteiden edessä. He ovat löytäneet elämälleen tarkoituksen, kuten Ester löysi, kun hänen serkkunsa Mordokai sanoi hänelle: ”Kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten.”¹³ Uuden testamentin Nehemian tavoin he ovat keskittyneet pyhiin tehtäviinsä. Kun Nehemian viholliset yrittivät houkutella häntä luopumaaan velvollisuudestaan rakentaa uudelleen Jerusalemin muuri, hän vastasi: ”Minulla on suuri työ tekeillä. En voi tulla sinne, sillä työ keskeytyy, jos jätän sen ja lähden luoksenne.”¹⁴ Hänen vihollisensa jatkoivat houkutteluaan, mutta hän pysyi vahvana ja uskollisena tärkeälle työlleen. Maailma on yrittänyt taivutella kirkon naisia hylkäämään Jumalalta saamansa tehtävät, mutta uskolliset Apuyhdistyksen sisaret eivät ole lähteneet maailman luo.

Tehtävä johtaa muita kaikessa, mikä on kiitettävää, jumalallista, kohottavaa ja puhdistavaa, on vaativa. Niin se on aina ollut. Mutta yksittäiset Apuyhdistyksen sisaret eivät ole yksin ottaessaan vastaan tämän tehtävän. He kuuluvat suurenmoiseen järjestöön, joka on perustettu pappeuden valtuudella ja jota profeettojen opetukset ja julistukset vahvistavat. He ovat Jumalan rakkaita tyttäriä, joilla on pyhiä tehtäviä. He ovat Karitsan liittokansaa, joka on varustettu ”vanhurskaudella ja Jumalan voimalla suuressa kirkkaudessa”¹⁵. Kun he liittyvät yhteen muiden uskollisten pyhien kanssa ja oppivat niiden esimerkistä, jotka ovat menneet edeltä, he voivat voittaa kuolevaisuuden haasteet. He voivat auttaa rakentamaan Jumalan valtakuntaa kautta maailman ja kodissaan. He voivat sanoa: ”Nyt on meidän vuoromme – meidän vuoromme palvella ja kirjoittaa luku Apuyhdistyksen historian sivuille.” Koska heillä on varmuus taivaallisen Isän rakkaudesta heitä kohtaan ja todistus Jeesuksen Kristuksen sovituksen voimasta, he voivat nousta tavanomaisten ajatusten ja halujen yläpuolelle ja olla osa ”jotakin tavanomaisesta poikkeavaa”¹⁶.

Herran lupaukset ovat varmat, kun sisaret noudattavat neuvoja, jotka Hän antoi ensimmäiselle Apuyhdistyksen johtajalle: ”Totisesti minä sanon sinulle: Kaikki, jotka ottavat vastaan minun evankeliumini, ovat poikia ja tyttäriä minun valtakunnassani. – – Sinun tulee panna pois se, mikä on tästä maailmasta, ja etsiä sitä, mikä on paremmasta. – – Pysy liitoissa, jotka olet tehnyt.”¹⁷ Kun profeetta Joseph Smith kehotti Apuyhdistyksen sisaria elämään etuoikeuksiensa mukaan, hän yhdisti tuohon kehotukseen lupauksen: ”Mikään ei voi estää enkeleitä olemasta seurananne. – – Jos olette puhtaita, mikään ei voi olla esteenä.”¹⁸