Joseph Smithin opetuksia pappeudesta, temppelistä ja naisista

Pappeuden valtuus palautettiin Yhdysvalloissa voimakkaan uskonnollisen kuohunnan aikaan. Tämä kuohunta johtui osittain jumalallista valtuutta koskevista kysymyksistä – kenellä se oli, kuinka se saatiin ja oliko se välttämätön.² 1800-luvun alkupuolella useimmat kristityt uskoivat, että valtuus toimia Jumalan nimessä oli säilynyt maan päällä Jeesuksen kuolevaisuudessa suorittaman palvelutyön ajoista asti. Joseph Smith opetti, että Kristuksen pappeus menetettiin muinaisten apostolien kuoleman myötä ja se oli vastikään palautettu enkelien palveluksen kautta. Silti monet myöhempien aikojen pyhät ymmärsivät pappeuden käsitteen aluksi suurelta osin sen ajan käsitysten mukaisesti. 1830-luvun Amerikassa sanan pappeus määritelmänä oli ”papin virka tai tunnusmerkki” ja ”niiden miesten veljeskunta, jotka on nimitetty pyhiin virkoihin”, jolloin pappeus samastettiin uskonnolliseen virkaan ja miehiin, joilla se oli.³ Samalla tavoin varhaiset myöhempien aikojen pyhät ajattelivat pappeutta pääasiassa asettamisena kirkolliseen virkaan ja valtuutena saarnata ja toimittaa uskonnollisia menoja.⁴ Kuten useimmissa muissa tämän aikakauden kristillisissä uskontokunnissa, myöhempien aikojen pyhien keskuudessa vain miehet pitivät hallussa pappeuden virkoja, palvelivat virallisessa käännytystyössä ja suorittivat toimituksia kuten kasteita ja Herran aterian sakramentin siunaamisen.

Toisin kuin monissa muissa kirkoissa, myöhempien aikojen pyhät ulottivat pappeuteen asettamiset koskemaan laajasti maallikoita, kuten ilmoituksessa oli käsketty. Ajan mittaan vakiinnutettiin laaja pappeusvirkojen ja -koorumien rakenne. Alusta asti tätä kokonaisuutta on hallittu ilmoituksen kautta niiden pappeusjohtajien johdolla, joilla on ”avaimet”.⁵ Melkisedekin pappeuden avaimet, jotka jumalalliset sanansaattajat antoivat Joseph Smithille ja jotka hän myöhemmin antoi edelleen muille, toivat ”[oikeuden] johtaa”, oikeuden ”palvella hengellisissä asioissa” ja ”[oikeuden] toimia kaikissa viroissa kirkossa”⁶.

Myöhempien aikojen pyhien ymmärrys pappeuden luonteesta ja avaimista kasvoi Joseph Smithin vastaanottamien ilmoitusten tuloksena. Eräässä vuoden 1832 ilmoituksessa opetettiin, että suurempi eli Melkisedekin pappeus piti hallussaan ”Jumalan tuntemisen avainta” ja että pappeuden toimituksissa ”ilmenee jumalisuuden voima”. Mooseksen tavoin Joseph Smith sai tehtävän ”[pyhittää] kansansa, niin että se näkisi Jumalan kasvot”⁷. Vuonna 1836 enkelisanansaattajat antoivat Joseph Smithille pappeuden avaimet, joiden avulla kirkon jäsenet voisivat vastaanottaa temppelitoimitukset.⁸ Eräässä vuoden 1841 ilmoituksessa Herra käski pyhiä rakentamaan temppelin Nauvooseen Illinoisin osavaltiossa, ja siellä Hän ilmoittaisi kansalleen ”kaiken, mikä kuuluu tähän huoneeseen ja sen pappeuteen”⁹. Pappeuden kruunaavat toimitukset oli määrä antaa temppelissä, ja niiden oli määrä osaltaan valmistaa miehiä ja naisia pääsemään Jumalan luo.

Kirkon varhaisimpina vuosina myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset, kuten naiset muuallakin, olivat aktiivisesti osallisina uudessa uskonnollisessa yhteisössään. He vahvistivat päätöksiä äänestämällä konferensseissa¹⁰, he sisustivat temppeliä käsitöillään, he palvelivat Jumalaa miesten rinnalla kokouksissa ja kuoroissa, he kertoivat evankeliumista sukulaisilleen ja naapureilleen, he emännöivät kokouksia kodeissaan ja he käyttivät hengellisiä lahjoja sekä yksityisesti että julkisesti.¹¹ Eräässä varhaisessa ilmoituksessa naisille annettiin valtuus selittää kirjoituksia ja kehottaa kirkkoa.¹² Silti kirkon varhaisina aikoina myöhempien aikojen pyhät – kuten useimmat muut sen ajan kristityt – varasivat julkisen saarnaamisen ja johtamisen miehille.¹³

Nauvoossa annetut myöhemmät ilmoitukset tarjosivat naisille uusia osallistumismahdollisuuksia kirkossa ja laajensivat myöhempien aikojen pyhien ymmärrystä miehen ja naisen välisestä iankaikkisesta suhteesta. Nauvoon naisten Apuyhdistyksen perustaminen 17. maaliskuuta 1842 merkitsi tärkeää askelta näissä kehitysvaiheissa.¹⁴ Koska ryhmä mormoninaisia halusi tukea laupeudentyöllään miehiä, jotka työskentelivät temppelin rakennustyömaalla, he suunnittelivat perustavansa hyväntekeväisyysyhdistyksen sen ajan suosittua käytäntöä noudattaen.¹⁵ Kun he esittelivät aikeensa Joseph Smithille, tämä tunsi innoitusta edetä tällaista ennakkosuunnitelmaa pidemmälle. Kuten Sarah Granger Kimball, Apuyhdistyksen yksi perustajajäsen, myöhemmin muisteli, profeetta kertoi heille, että hänellä oli heille ”jotakin parempaa”, ja sanoi järjestävänsä naiset ”pappeuden järjestykseen kirkon mallin mukaisesti”.¹⁶

Naiset antoivat uudelle järjestölleen nimen ”Apuyhdistys”. Se erosi muista sen ajan naisten yhdistyksistä, koska sen oli perustanut profeetta, joka toimi pappeuden valtuudella ja antoi naisille valtuuden, pyhiä vastuita ja virallisen aseman kirkon organisaatiossa, ei siitä erillään. Naiset järjestettiin, kuten apostoli John Taylor huomautti perustamiskokouksessa, ”taivaan lain mukaan”¹⁷.

Joseph Smith antoi naisille tehtävän ”auttaa köyhiä” ja ”pelastaa sieluja”¹⁸. Hän totesi, että hänen vaimonsa Emma Hale Smithin nimittäminen Apuyhdistyksen johtajaksi täytti ilmoituksen, joka Emmalle oli annettu kaksitoista vuotta aikaisemmin ja jossa häntä oli kutsuttu ”valituksi naiseksi”¹⁹. Lisäksi profeetta julisti yhdistykselle: ”Nyt minä annan teille avaimen Jumalan nimessä, ja tämä yhdistys on iloitseva, ja tietoa ja älyä vuodatetaan tästä hetkestä lähtien.”²⁰

Emma Smithin neuvonantaja Sarah Kingsley Cleveland ilmaisi naisten käsityksen jumalallisesta valtuutuksesta, kun hän sanoi: ”Me aiomme toimia Herran nimessä.”²¹ Emma Smith kutsui jokaista yhdistyksen jäsentä ”tekemään määrätietoisesti hyvää” julistaen, että yhdessä he tekisivät ”jotakin tavanomaisesta poikkeavaa”. Hän odotti ”tavanomaisuudesta poikkeavia tilaisuuksia ja kiireisiä pyyntöjä”.²²

Kaksi näkökohtaa Joseph Smithin opetuksissa Apuyhdistyksen naisille saattavat olla tuntemattomia nykypäivän kirkon jäsenille. Ensimmäisenä on tapa, jolla hän puhui pappeuteen liittyvistä asioista. Perustaessaan Apuyhdistystä Joseph puhui siitä, että naiset ”asetettaisiin”, ja sanoi, että Apuyhdistyksen virkailijat ”toimisivat yhdistyksen johtavina virkailijoina”²³. Hän myös julisti: ”Nyt minä annan teille avaimen Jumalan nimessä.”²⁴

Nämä lausumat antavat ymmärtää, että Joseph Smith delegoi pappeuden valtuutta naisille Apuyhdistyksessä.²⁵ Josephin käyttämiä ilmauksia voi ymmärtää täydellisemmin historiallista taustaa vasten. 1800-luvulla myöhempien aikojen pyhät käyttivät sanaa avaimet viittaamaan eri aikoina valtuuteen, tietoon tai temppelitoimituksiin.²⁶ Samalla tavoin mormonit käyttivät toisinaan sanaa asettaa laajassa merkityksessä, usein synonyymina ilmaukselle erottaa tehtävään eikä aina viittaamaan pappeuden virkaan.²⁷ Näiden näkökohtien pohjalta Josephin toimet selventävät hänen sanojensa merkitystä: ei Joseph Smith eikä kukaan hänen puolestaan toiminut henkilö eikä kukaan hänen seuraajistaan antanut naisille Aaronin tai Melkisedekin pappeutta tai asettanut naisia pappeuden virkaan.

Myöhempinä vuosina sellaiset sanat kuten asettaminen ja avaimet määriteltiin tarkemmin, kuten silloin kun presidentti John Taylor, joka toimien Joseph Smithin antaman tehtävän mukaisesti ”asetti ja erotti tehtävään” Emma Smithin ja tämän neuvonantajat, selitti vuonna 1880, että ”silloinen asettaminen ei merkinnyt pappeuden antamista niille sisarille”²⁸. Naiset kyllä saivat valtuuden toimia johtavina virkailijoina naisten järjestössä ja nimittää virkailijoita tarpeen mukaan johtamaan järjestön toimintaa pappeuden mallin mukaisesti, kuten että järjestön johdossa on johtaja ja neuvonantajat.²⁹ Presidentti Taylorin lausuman aikaan naisten johtamia järjestöjä oli myös nuorille naisille ja lapsille. Myös näissä järjestöissä oli johtokunta, joka toimi delegoidulla pappeuden valtuudella.

Toinen näkökohta, jota Joseph Smith opetti Apuyhdistykselle ja joka saattaa olla tuntematon nykyään, on hänen tukensa naisten osallistumiselle parantamisen siunausten antamiseen. Nauvoon Apuyhdistyksen pöytäkirjan mukaan Joseph sanoi: ”Mitä tulee naisten suorittamaan kätten päällepanemiseen, niin se ei ole synti kenellekään, jolla on uskoa tehdä niin”, ja hän kehotti: ”Jos sisarilla on uskoa parantaa sairaita, niin pitäkööt kaikki kielensä kurissa ja antakoot sen tapahtua.”³⁰ Jotkut naiset olivat suorittaneet tällaisia siunaamisia kirkon varhaisista ajoista asti. Siihen aikaan myöhempien aikojen pyhät ymmärsivät parantamisen lahjan pääasiassa Uuden testamentin opetuksen valossa – että se oli yksi Hengen lahjoista, joka oli uskon mukaan uskovien käytettävissä. Joseph Smith opetti, että parantamisen lahja oli merkki, joka seuraisi ”kaikkia, jotka uskovat, olivatpa he miehiä tai naisia”³¹.

1800-luvulla naiset usein siunasivat sairaita uskon rukouksella, ja monet naiset saivat pappeuden siunauksia, joissa luvattiin, että he saisivat parantamisen lahjan.³² ”Olen nähnyt monia osoituksia Jumalan voimasta ja siunauksesta sisarten palvelemisen kautta”, todisti Elizabeth Ann Smith Whitney, joka kertomansa mukaan sai Joseph Smithiltä siunauksen käyttää tätä lahjaa.³³ Viitaten näihin parantaviin siunauksiin Apuyhdistyksen ylijohtaja Eliza R. Snow selitti vuonna 1883: ”Naiset voivat palvella JEESUKSEN nimessä mutta eivät pappeuden voimalla.”³⁴

Naisten osallistuminen parantaviin siunauksiin väheni vähitellen 1900-luvun alkupuolella, kun kirkon johtajat opettivat, että oli suositeltavaa noudattaa Uuden testamentin käskyä ”[kutsua] luokseen seurakunnan vanhimmat”³⁵. Vuonna 1926 kirkon presidentti Heber J. Grant vahvisti, että ensimmäinen presidenttikunta ”ei kannusta kutsumaan sisaria siunaamaan sairaita, sillä pyhissä kirjoituksissa meitä kehotetaan kutsumaan vanhimmat, joilla on Jumalan pappeus sekä voima ja valtuus siunata sairaita Jeesuksen Kristuksen nimess䔳⁶. Nykyään kirkon julkaisussa Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa määrätään, että ”vain Melkisedekin pappeuden haltijat voivat voidella ja siunata sairaita tai ahdistettuja”³⁷.

Joseph Smith sanoi, että hänen Apuyhdistykselle antamiensa opetusten tarkoituksena oli valmistaa naisia ”saamaan haltuunsa pappeuden etuoikeudet, siunaukset ja lahjat”. Tämä toteutettaisiin temppelitoimitusten kautta.³⁸ Näissä uusissa toimituksissa opetettiin Jumalan luonnetta, elämän tarkoitusta, iankaikkisen elämän merkitystä ja sitä, millainen on ihmiskunnan suhde jumaluuteen. Ne toivat miehet ja naiset liittosuhteeseen Jumalan kanssa.

Joseph Smithin opetukset temppelitoimituksista antavat lisää taustaa hänen Apuyhdistykselle antamilleen pappeutta koskeville opetuksille. Joseph puhui ”pappisvaltakunnan” perustamisesta³⁹. Hän oli aiemmin käyttänyt vastaavia sanoja puhuessaan kaikkien pyhien suhteesta temppeliin.⁴⁰ Tämä ”pappisvaltakunta” koostuisi miehistä ja naisista, jotka ovat tehneet temppeliliittoja.

Kahtena viimeisenä elinvuotenaan Joseph Smith esitteli temppelitoimitukset ja -liitot miehistä ja naisista koostuvalle ydinryhmälle. Toukokuussa 1842 hän johti ensimmäiset temppeliendaumentit – rituaalin, jossa siihen osallistuneet henkilöt tekivät pyhiä liittoja ja saivat opetusta Jumalan pelastussuunnitelmasta.⁴¹ Joseph Smith alkoi sinetöidä (eli vihkiä avioliittoon iankaikkisuudeksi) aviopareja, ja sitten syyskuun 1843 loppuun mennessä hän alkoi ottaa naisia mukaan endaumenttiin. Hän opetti miehille ja naisille, että vastaanottamalla temppelitoimitukset, jotka huipentuivat sinetöimistoimitukseen, he astuivat ”pappeuden järjestykseen”⁴². Kuolemaansa mennessä hän oli antanut nämä toimitukset useille kymmenille miehille ja naisille, jotka kokoontuivat usein yhteen rukoilemaan ja osallistumaan temppeliseremonioihin samalla kun he odottivat Nauvoon temppelin valmistumista joulukuussa 1845.

Temppelitoimitukset olivat pappeuden toimituksia, mutta niissä ei annettu kirkollista virkaa miehille tai naisille. Niissä täyttyi Herran lupaus siitä, että hänen kansalleen – naisille ja miehille – ”annetaan voima korkeudesta”⁴³. Tämä pappeuden voima ilmeni yksilöiden elämässä monin tavoin ja oli aikuisten jäsenten saatavilla heidän aviosäädystään riippumatta. Endaumentti avasi henkilökohtaisen ilmoituksen kanavat sekä naisille että miehille. Se antoi suuremman määrän ”uskoa ja tietoa” sekä ”Herran Hengen apua” – voimaa, joka vahvisti pyhiä myöhempiä vaikeuksia varten, joita he kohtaisivat matkatessaan yli 2 000 kilometriä halki pelottavan erämaan ja asettuessaan Suolajärven laaksoon.⁴⁴ Se valmisti endaumentin saaneita myöhempien aikojen pyhiä lähtemään maailmaan ”varustettuina sinun [Jumalan] voimallasi” viedäkseen ”sangen suurta ja kirkkaudellista totuuden sanomaa maan ääriin”⁴⁵. Tosiaankin temppelitoimitusten kautta heidän elämässään ilmeni jumalisuuden voima.⁴⁶

Nauvoon vuosina myöhempien aikojen pyhät oppivat ymmärtämään, että kaikki ihmiset ovat taivaallisten vanhempien lapsia ja että uskollisten miesten ja naisten lopullisena päämääränä on tulla Heidän kaltaisikseen.⁴⁷ Näiden opetusten myötä seurasi lisää ilmoitusta avioliiton iankaikkisesta luonteesta ja tarkoituksesta. Joseph Smith opetti tovereilleen, että temppelissä asianmukaisella valtuudella toimitettu ja solmittu – eli ”sinetöity” – avioliitto kestäisi iankaikkisuuksiin.⁴⁸

Nämä ilmoitukset ja toimitukset antoivat uutta ymmärrystä naisen ja miehen keskinäisestä riippuvuussuhteesta. Kuten piispa Newel K. Whitney ilmaisi sen lyhyesti saatuaan oman endaumenttinsa: ”Ilman naisia kaikkea ei voi palauttaa maan päälle. Pappeuden palauttamiseen tarvitaan kaikkia.”⁴⁹ Mary Isabella Horne, eräs Nauvoon Apuyhdistyksen jäsen, ilmaisi myöhemmin iloa siitä, että he olivat ”työtovereita veljiemme kanssa Jumalan valtakunnan rakentamisessa”. Hän sanoi: ”Kaikissa Herran huoneessa vastaanotetuissa toimituksissa nainen seisoo miehen rinnalla sekä elävien että kuolleiden osalta, mikä osoittaa, ettei Herrassa ole miestä ilman naista eikä naista ilman miestä.”⁵⁰

Nauvoon temppelissä – ja siten myös nykypäivän temppeleissä – annettu pappeuden voima ulottuu tämän elämän tuolle puolen, sillä temppelitoimitukset mahdollistavat Jumalan lasten korotuksen.⁵¹ Joseph Smith opetti, että temppelitoimitukset muodostaisivat yksi perhe kerrallaan ihmiskunnan kaikkien jäsenten välille ”yhdistävän siteen”, joka ulottuisi ajassa taaksepäin ja eteenpäin.⁵²

Kun mies ja nainen sinetöidään temppelissä, he astuvat yhdessä liiton kautta pappeuden järjestykseen.⁵³ Jos he ovat uskollisia liitoilleen, he saavat kunnian, kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän, korotuksen ja kirkkauden kaikessa sekä jälkeläisten täyteyden ja jatkumisen aina ja ikuisesti.⁵⁴ Joillakuilla ei ole tilaisuutta solmia avioliittoa tässä elämässä, ja monien perhesuhteet rikkoutuvat. Koska Jumala on oikeudenmukainen, jokaisella Jumalan lapsella on mahdollisuus, joko tässä elämässä tai tulevassa, vastaanottaa evankeliumi ja kaikki luvatut siunaukset (myös iankaikkinen avioliitto), mikäli hän on uskollinen.⁵⁵

Myöhempien aikojen pyhiin kuuluvien naisten ja pappeuden välinen suhde on joiltakin osin pysynyt Joseph Smithin ajoista lähtien huomattavan muuttumattomana. Kuten kirkon varhaisimpina aikoina, miehiä asetetaan pappeuden virkoihin, kun taas sekä naisia että miehiä kutsutaan kokemaan elämässään pappeuden voimaa ja siunauksia.⁵⁶ Miehet ja naiset toimivat edelleen pyhissä toimituksissa temppeleissä paljolti samoin kuin he toimivat Joseph Smithin aikoina. Joseph opetti, että miehet ja naiset voivat saavuttaa selestisen kirkkauden korkeimman asteen vain astumalla yhdessä pappeuden järjestykseen temppelin sinetöimistoimituksen kautta. Tämä ymmärrys myöhempien aikojen pyhillä on nykyäänkin.

Se pappeuden valtuus, jota myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset käyttävät temppelissä ja muualla, jää ihmisten keskuudessa kirkon ulkopuolella suurelta osin tuntemattomaksi, ja toisinaan se jää huomiotta myös jäseniltä tai he ymmärtävät sen väärin. Myöhempien aikojen pyhät ja muut yhdistävät pappeuden usein virheellisesti uskonnolliseen virkaan ja miehiin, joilla se on, mikä hämärtää myöhempien aikojen pyhien laajempaa käsitystä pappeudesta.

Joseph Smithin ajoista lähtien kirkon profeetat ovat pappeuden avaimia käyttäen sovittaneet rakenteita ja ohjelmia maailmassa, jossa monien naisten koulutukselliset, poliittiset ja taloudelliset mahdollisuudet ovat laajentuneet.⁵⁷ Nykyään myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset johtavat kirkossa kolmea järjestöä: Apuyhdistystä, Nuoria Naisia ja Alkeisyhdistystä. He saarnaavat ja rukoilevat seurakunnissa, täyttävät lukuisia johto- ja palvelutehtäviä, osallistuvat pappeuden neuvostoihin paikallisilla ja johtavilla tasoilla sekä palvelevat virallisessa käännytystyössä eri puolilla maapalloa. Näillä ja muilla tavoin naiset käyttävät pappeuden valtuutta, vaikka heitä ei asetetakaan pappeuden virkoihin.⁵⁸ Monissa muissa uskonnollisissa perinteissä tämän kaltainen palveleminen ja johtaminen edellyttäisivät asettamista.

Pappeus siunaa Jumalan lasten elämää lukemattomin tavoin. Pappeus määrittelee, antaa voimaa, ylevöittää ja luo järjestystä. Kirkollisissa tehtävissä, temppelitoimituksissa, perhesuhteissa ja hiljaisessa, yksilöllisessä palvelutyössä myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat naiset ja miehet kulkevat eteenpäin pappeuden voimalla ja valtuudella. Tämä miesten ja naisten keskinäinen riippuvuus heidän toteuttaessaan Jumalan työtä Hänen voimallaan on keskeisellä sijalla Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa, joka on palautettu profeetta Joseph Smithin kautta.