Luku 23

Yksilön vastuu

”Me odotamme jäsentemme kaikkialla oppivan oikeita periaatteita ja hallitsevan itseään.”

Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita

Veli D. Arthur Haycock oli kävelemässä kerran kohti kirkon hallintorakennusta, kun hän näki presidentti Joseph Fielding Smithin avaamassa sivuovea. Koska veli Haycockin oli päästävä rakennukseen, jossa hän työskenteli kahdentoista apostolin koorumin sihteerinä, hän ”kiiruhti ylös portaita kaksi tai kolme kerrallaan saadakseen jalkansa ovenväliin, ennen kuin se sulkeutui. Hän ehti juuri ja juuri. Kun hän pääsi sisälle rakennukseen, hän piti taas kiirettä saadakseen presidentti Smithin kiinni ja kävelläkseen tämän kanssa hissille. Hän huomautti presidentti Smithille: ’Toivottavasti olen yhtä onnekas livahtamaan avaamastasi ovesta taivaaseen.’” Presidentti Smith ei ensin sanonut mitään, ja veli Haycock oli huolissaan siitä, että yrittäessään laskea leikkiä hän oli sanonut jotakin väärää. Mutta ”kun he ehtivät hissille, presidentti Smith sanoi tuike silmissään: ’Ei, veli, älä ikinä laske sen varaan!’”¹

Saarnoillaan ja teoillaan presidentti Smith opetti toistuvasti periaatetta, jonka hän välitti veli Haycockille: hän tähdensi, että vaikka myöhempien aikojen pyhien tulee uutterasti auttaa muita saamaan evankeliumin siunaukset, pelastus on yksilön vastuulla. Hän kannusti myös pyhiä olemaan omavaraisia ja työskentelemään ahkerasti ajallisissa hankkeissa. ”Siitä elämässä on kyse”, hän sanoi, ”piilevien kykyjemme kehittämisestä ja etenkin itsekurin oppimisesta.”²

Joseph Fielding Smith oppi tekemään työtä, kun hän oli pieni poika. Hänen isänsä oli usein poissa kotoa, joten ”suuren osan lapsuuttaan hän teki aikuisen työtä”. Itse asiassa hän oli niin uuttera työmies, että hän ”peri erään työn tahtomattaan aiemmin kuin olisi ollut tarpeen, kun hän poikamaisessa ylpeydessä lypsi salaa yhden perheen lehmistä osoittaakseen, että pystyi siihen, ja sai näin tuon tehtävän pysyvästi”³.

Hän oli edelleen aulis tekemään työtä palvellessaan kokoaikaisessa lähetystyössä Englannissa. Hänen vaimonsa Louie kirjoitti hänelle hänen siellä ollessaan seuraavaa: ”Tiedän, että rakastat velvollisuutta paljon enemmän kuin nautintoja, ja siksi rakastan sinua ja luotan sinuun niin paljon, että minusta tuntuu, että olet lähestulkoon niin täydellinen nuorukainen kuin olla voi.”⁴ Sen lisäksi että Joseph Fielding täytti velvollisuutensa opettaa evankeliumia muille, hän teki lujasti töitä oppiakseen evankeliumia itse. Yhdessä kotiin lähettämistään kirjeistä hän kertoi pyrkimyksistään opetella ulkoa yksi pyhien kirjoitusten kohta: ”Olen yrittänyt koko päivän oppia ulkoa yhden pyhien kirjoitusten kohdan enkä osaa sitä vielä. Mutta olen päättänyt oppia sen enkä anna periksi.”⁵

Presidentti Smith välitti työmoraalinsa lapsilleen. Hän sanoi heille: ”Ihmiset kuolevat vuoteessa. Ja niin kuolee kunnianhimokin.” Tämä periaate mielessään hän ja hänen vaimonsa huolehtivat siitä, että lapset nousivat varhain joka aamu ja tekivät osansa pitääkseen kodin siistinä ja järjestyksessä. ”Jotenkin isästä tuntui moraalittomalta, että lojuisimme sängyssä kuuden jälkeen”, muisteli yksi hänen pojistaan. ”Tietenkin kokeilin sitä vain kerran. Isä piti siitä huolen.”⁶ Presidentti Smith auttoi myös kotitöissä. Kun hän ja Louie olivat vastanaineita, hän työskenteli niin paljon kuin kykeni heidän ensimmäisen kotinsa rakentamiseksi. Vuosien varrella hän hoiti useimmat kodin korjaustyöt itse, autteli keittiössä ja auttoi poimimaan hedelmiä satokaudella ja säilömään ne pulloihin.⁷

Veli Haycockista, samasta miehestä, joka oli kerran kiirehtinyt presidentti Smithin perässä kirkon hallintorakennukseen, tuli myöhemmin viiden kirkon presidentin, myös presidentti Smithin, henkilökohtainen sihteeri. Tässä läheisessä yhteistyössä hän näki presidentti Smithin pyrkivän jatkuvasti edistymään hengellisesti. Hän sanoi, että usein mennessään presidentti Smithin toimistoon hän tapasi profeetan tutkimasta pyhiä kirjoituksia tai lukemasta jotakin muuta kirjaa.⁸

Joseph Fielding Smithin opetuksia

Herra odottaa meidän olevan ahkeria ajallisten ja hengellisten siunausten tavoittelemisessa.

Herra sanoi [Aadamille]: ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi” [1. Moos. 3:19; ks. myös Moos 4:25], ja kautta aikojen Herra on kehottanut kansaansa olemaan uuttera, palvelemaan Häntä uskollisesti, tekemään työtä. – –

Kirkon alkuaikoina näissä laaksoissa [Utahissa] presidentti Brigham Young ja muut johtavat veljet korostivat voimakkaasti työteliäisyyttä, ja se oli välttämätöntä, koska esi-isämme tulivat tänne tyhjin käsin. Heidän täytyi tehdä työtä. Heidän täytyi olla työteliäitä. Heidän oli pakko valmistaa itse tarvitsemansa tavarat, ja sen vuoksi heille annettiin jatkuvasti niin paljon sen suuntaisia neuvoja, että heidän tulisi olla työteliäitä. Heitä opetettiin, että he eivät saaneet olla sydämeltään ylpeitä. He tulivat tänne, missä he saattoivat palvella Herraa, Jumalaansa, ja pitää Hänen käskynsä. Heidän käskettiin olla nöyriä samoin kuin ahkeria. – – Voi kunpa muistaisimme tämän. Olen pahoillani siitä, että olemme unohtaneet. – –

Herra sanoi: ”Älä ole laiska, sillä se, joka on laiska, ei saa syödä työmiehen leipää eikä pitää tämän vaatteita” [OL 42:42]. Se on hyvää ja tervettä järkeä, eikö olekin? Miksi laiskan pitäisi saada osansa työteliäiden työteliäisyydestä – olettaen, että se, joka on laiska, on sellaisessa fyysisessä kunnossa, että voi tehdä työtä? Minä en kannata lainkaan mitään sellaista liikettä, joka pyrkii tuhoamaan miehuuden kannustamalla miehiä olemaan laiskoja, enkä välitä, minkä ikäisiä he ovat. Tulipa mies miten vanhaksi tahansa, niin jos hän on fyysisesti vahva ja kykenee tekemään palveluksia, hänen tulee pitää huolta itsestään. Sitä Herra odottaa hänen tekevän.

Herra sanoi erässä toisessa ilmoituksessa:

”Ja vielä, totisesti minä sanon teille, että jokainen mies, jonka velvollisuutena on huolehtia omasta perheestään, huolehtikoon, niin hän ei suinkaan jää kruunuaan vaille; ja hän tehköön työtä kirkossa. Olkoon jokainen uuttera kaikissa asioissa. Älköönkä laiskurilla olko sijaa kirkossa, ellei hän tee parannusta ja paranna tapojaan.” [OL 75:28–29.]

Sellainen on siis neuvo, jonka Herra on antanut kirkolle tänä aikana. Eikä sitä ole määrä toteuttaa vain peltojen kyntämisessä tai sadon korjaamisessa ja kunkin omalla toimialalla, vaan se tarkoittaa niin ikään, että ihmisen tulee olla työteliäs sekä hengellisissä asioissa että niissä ajallisissa asioissa, joiden avulla hän ansaitsee elantonsa.⁹

Me olemme täällä suurta tarkoitusta varten. Tuo tarkoitus ei ole elää sata vuotta tai vähemmän ja kylvää peltomme, korjata satomme, kerätä hedelmät, asua taloissa ja ympäröidä itsemme kuolevaisen elämän välttämättömyyksillä. Se ei ole elämän tarkoitus. Tämä kaikki on välttämätöntä meidän olemassaolollemme täällä, ja siitä syystä meidän tulisi olla ahkeria. Mutta kuinka monet ihmiset käyttävätkään aikansa luullen, että elämässä ei ole muuta kuin tämän maailman tavaroiden kokoaminen, mukavuudessa eläminen ja itsensä ympäröiminen kaikilla niillä ylellisyyksillä, etuoikeuksilla ja iloilla, joita kuolevainen elämä voi antaa, eivätkä koskaan uhraa ajatustakaan millekään muulle?

Nämä kaikki asiathan ovat vain ajallisia siunauksia. Me syömme elääksemme. Me pukeudumme pysyäksemme lämpiminä ja verhottuina. Meillä on taloja, joissa asumme mukavuutemme tähden ja käytännön syistä, mutta meidän tulisi suhtautua kaikkiin näihin siunauksiin tilapäisinä siunauksina, jotka ovat tarpeellisia kulkiessamme tämän elämän läpi. Ja muuta hyötyä niistä ei meille ole. Me emme voi ottaa mitään niistä mukaamme lähtiessämme. Kullasta, hopeasta ja kallisarvoisista kivistä, joita sanotaan rikkauksiksi, ei ole ihmiselle mitään hyötyä, paitsi kun ne auttavat häntä pitämään huolta itsestään ja täyttämään välttämättömät tarpeensa täällä.¹⁰

Herra – – odottaa, että meillä on tietoa ajallisista asioista, jotta voimme pitää huolen itsestämme ajallisesti, jotta voimme palvella lähimmäisiämme ja jotta voimme viedä evankeliumin sanoman Hänen muille lapsilleen kautta maailman.¹¹

Meidän täällä olemisemme tarkoitus on tehdä Isän tahto, niin kuin se tehdään taivaassa, saada aikaan vanhurskautta maan päällä, alistaa pahuus ja panna se jalkojemme alle, voittaa synti ja sielumme vastustaja, nousta onnettoman, langenneen ihmiskunnan vajavaisuuksien ja heikkouksien yläpuolelle Herran innoituksesta ja voimasta, joka on ilmoitettu, ja tulla siten Herran pyhiksi ja Hänen palvelijoikseen maan päällä.¹²

Me olemme viime kädessä vastuussa Herralle velvollisuutemme täyttämisestä.

Me vastaamme teoistamme uskomme ja omantuntomme mukaan; te ette vastaa teoistanne minulle ettekä kirkon presidentille vaan Herralle. Minä en vastaa kymmenyksistäni ihmisille – minä vastaan Herralle; toisin sanoen vastaan Hänelle käytöksestäni kirkossa ja kirkon muiden lakien ja sääntöjen noudattamisesta. Jos en noudata kirkon lakeja, olen vastuussa Herralle ja minun on vastattava Hänelle ennen pitkää siitä, että olen laiminlyönyt velvollisuuteni, ja minun on mahdollisesti vastattava kirkolle jäsenyydestäni. Jos teen velvollisuuteni sen mukaan, miten ymmärrän ne vaatimukset, jotka Herra on asettanut minulle, niin omallatunnollani ei pitäisi olla rikkomuksia. Sielussani pitäisi olla tyytyväisyys siitä, että olen yksinkertaisesti tehnyt velvollisuuteni siten kuin ymmärrän sen, ja hyväksyn seuraukset. Minun kohdallani kyse on asiasta, joka on minun ja Herran välinen, ja siten on jokaisen meidän kohdalla.

Hän, joka lähetti ainosyntyisen Poikansa maailmaan toteuttamaan sen tehtävän, jonka Hän toteutti, lähetti myös jokaisen sielun, joka on ääneni kuuluvilla, ja todellakin jokaisen miehen ja naisen maailmassa toteuttamaan tehtävän, ja tuota tehtävää ei voi toteuttaa laiminlyönnein eikä välinpitämättömyydellä eikä sitä voi toteuttaa tietämättömyydessä.

Meidän tulee oppia se velvoite, joka meillä on Herraa ja toisiamme kohtaan. Nämä asiat ovat välttämättömiä, emmekä me voi edistyä hengellisissä asioissa, emme voi kasvaa Herran tiedossa tai viisaudessa omistamatta ajatuksiamme ja pyrkimyksiämme itsemme kehittämiseen, viisautemme ja tietomme lisäämiseen siitä, mikä on Herran.¹³

Ihmiskunnan on niin helppoa syyttää jotakuta muuta omista virheistään, ja meidän on niin helppoa inhimillisen luonteemme johdosta ottaa ansio siitä, kun jokin toteutettu asia on sellainen, joka tuo iloa ja hyötyä. Mutta emme koskaan halua ottaa kantaaksemme vastuuta erehdyksistämme, jotka eivät tuo iloa, ja siksi me pyrimme siirtämään sellaisen vastuun jonnekin muualle ja muiden päälle. – – Ottakaamme kantaaksemme omat tehtävämme älkäämmekä pyrkikö siirtämään niitä jonnekin muualle.¹⁴

Jumala on antanut meille tahdonvapauden ja odottaa meidän tekevän kaiken voitavamme itsemme hyväksi.

Tahdonvapaus [on] suuri lahja, jonka Herra on suonut jokaiselle sielulle toimia omasta puolestaan, tehdä oman valintansa, olla toimijana, jolla on voima uskoa ja ottaa vastaan totuus ja saada iankaikkinen elämä, tai hylätä totuus ja saada omantunnonvaivoja. Se on yksi suurimmista Jumalan lahjoista. Mitä me olisimme ilman sitä, jos meitä pakotettaisiin, niin kuin jotkut haluaisivat saada toverinsa pakotetuiksi tekemään heidän tahtonsa? Ei voisi olla pelastusta, ei voisi olla vanhurskauden palkintoja, ketään ei voitaisi rangaista uskottomuudesta, koska ihmiset eivät olisi vastuussa Luojansa edessä.¹⁵

Joseph Smithiltä kysyttiin, kuinka hän hallitsi niin suurta ja moninaista kansaa kuin myöhempien aikojen pyhät. Hän vastasi: ”Minä opetan heille oikeita periaatteita, ja he hallitsevat itse itseään.”

Tämä on periaate, johon toimintamme kirkossa perustuu. Me odotamme jäsentemme kaikkialla oppivan oikeita periaatteita ja hallitsevan itseään.¹⁶

”Yhtäkään ihmistä ei ole Isän käskystä koskaan pakotettu tekemään hyvää. – – Kukin voi toimia itse.”

Tätä suurta tahdonvapauden lahjaa, joka on ihmiselle annettu oikeus tehdä omia valintojaan, ei ole koskaan kumottu, eikä sitä tulla koskaan kumoamaan. Se on iankaikkinen periaate, joka suo ajatuksen ja toiminnan vapauden jokaiselle sielulle. Yhtäkään ihmistä ei ole Isän käskystä koskaan pakotettu tekemään hyvää; yhtäkään ihmistä ei ole koskaan pakotettu tekemään pahaa. Kukin voi toimia itse. Saatanan suunnitelmana oli hävittää tämä tahdonvapaus ja pakottaa ihmiset tekemään, mitä hän tahtoo. Ilman tätä suurta lahjaa ei voisi olla tyydytystä tuovaa olemassaoloa. Ihmisillä täytyy olla etuoikeus valita jopa siinä määrin, että he voivat kapinoida jumalallisia säädöksiä vastaan. Tietenkin pelastuksen ja korotuksen täytyy koitua vapaan tahdon käytöstä ilman pakkoa ja yksilöllisten ansioiden mukaan, jotta voidaan suoda vanhurskaita palkintoja ja rikkojalle antaa sovelias rangaistus.¹⁷

Me uskomme, että pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme ja että Kristuksen sovitukseen nojaten kaikkien ihmisten on tehtävä pelolla ja vavistuksella Herran edessä työtä pelastuakseen [ks. 2. Nefi 25:23; Morm. 9:27].¹⁸

Tämä on tärkeä tosiasia, joka ilmenee kaikkialla pyhissä kirjoituksissa sekä suoraan teoissa että sanoissa, että Jumala on tehnyt ihmisten puolesta kaiken, mitä ihmiset eivät voi tehdä pelastuksensa varmistamiseksi, mutta Hän odottaa ihmisten tekevän itse kaiken voitavansa.

Tämän periaatteen mukaisesti on vastoin taivaan järjestystä, joka on asetettu ennen maailman perustusten laskemista, että pyhät sanansaattajat, jotka ovat saaneet ylösnousemuksen, tai sanansaattajat, jotka kuuluvat taivaalliseen valtakuntaan, tulisivat maan päälle ja tekisivät ihmisten puolesta työn, jonka he voivat tehdä itse. – –

On mitä vakavin erehdys uskoa, että Jeesus on tehnyt ihmisten puolesta kaiken, jos he vain tunnustavat Hänet huulillaan, eikä heidän tarvitse tehdä mitään muuta. Ihmisten on tehtävä työtä, jos he haluavat saavuttaa pelastuksen. Tämän iankaikkisen lain mukaisesti enkeli ohjasi Corneliuksen Pietarin tykö [ks. Ap. t. 10] ja Ananias lähetettiin Paavalin tykö [ks. Ap. t. 9:1–22]. Samoin oli tämän lain mukaista, että Moroni, joka ymmärsi nefiläisten levyillä olevaa kirjoitusta, ei kääntänyt niitä vaan antoi Herran ohjauksesta Joseph Smithille urimin ja tummimin, joita käyttäen Joseph kykeni tekemään tuon tärkeän työn Jumalan lahjan ja voiman avulla.¹⁹

Kaksi suurta velvollisuuttamme on tavoitella omaa pelastustamme ja tehdä uutterasti työtä muiden pelastukseksi.

Meillä on nämä kaksi suurta velvollisuutta – –. Ensiksi, tavoitella omaa pelastustamme, ja toiseksi, velvollisuutemme lähimmäisiämme kohtaan. Katson, että yksilönä minun ensimmäinen velvollisuuteni on tavoitella omaa pelastustani. Se on teidänkin ensimmäinen velvollisuutenne yksilöinä, samoin kuin jokaisen tämän kirkon jäsenen.²⁰

Ensimmäisenä huolenaiheenamme pitäisi olla oma pelastuksemme. Meidän tulee tavoitella jokaista evankeliumin siunausta itsellemme. Meidän tulee ottaa kaste ja noudattaa selestisen avioliiton järjestystä, jotta meistä voi tulla Isämme valtakunnan täyteyden perijöitä. Sitten meidän tulee olla huolissamme perheestämme, lapsistamme ja esivanhemmistamme.²¹

Meidän velvollisuutemme on – – pelastaa maailma, niin kuolleet kuin elävätkin. Me pelastamme elävät, jotka haluavat tehdä parannuksen, saarnaamalla evankeliumia maan kansoille ja kokoamalla Israelin lapset, sydämeltään vilpittömät. Me pelastamme kuolleet menemällä Herran huoneeseen ja suorittamalla nämä toimitukset – kasteen, kätten päällepanemisen, konfirmoinnin ja muut sellaiset asiat, jotka Herra meiltä vaatii – heidän puolestaan.²²

On minun velvollisuuteni, samoin kuten se on teidänkin velvollisuutenne, veljeni ja sisareni – sillä vastuu on annettu myös teille – tehdä aivan parhaamme mukaan, eikä tinkiä vaan pyrkiä koko sielustamme pitämään kunniassa ne kutsumukset, jotka Herra on antanut meille, ahertaa uutterasti oman perheemme, meidän kunkin, pelastukseksi ja lähimmäistemme pelastukseksi, niiden pelastukseksi, jotka ovat kaukana.²³

Opiskelu- ja opetusehdotuksia

Kysymyksiä

Mikä tekee sinuun vaikutuksen presidentti Smithin pyrkimyksissä opettaa lapsensa tekemään työtä? (Ks. ”Joseph Fielding Smithin elämänvaiheita”.) Mitä me voimme tehdä auttaaksemme lapsiamme olemaan vastuullisempia?
Kuinka opetukset osassa 1 lisäävät ymmärrystäsi omavaraisuudesta? Mieti, mitä voit tehdä ollaksesi omavaraisempi.
Käy läpi neuvot, jotka ovat osassa 2. Mitä sinulle merkitsee se, että olet vastuussa Herralle?
Presidentti Smith opetti: ”Me odotamme jäsentemme kaikkialla oppivan oikeita periaatteita ja hallitsevan itseään” (osa 3). Kuinka tämä opetus voi hyödyttää perheitä? Kuinka se voi ohjata pappeuskoorumeita ja Apuyhdistyksiä?
Mistähän syystä pyrkimyksissämme palvella muita ”ensimmäisenä huolenaiheenamme pitäisi olla oma pelastuksemme”? (Ks. osa 4.)

Aiheeseen liittyviä pyhien kirjoitusten kohtia

Fil. 2:12; 2. Nefi 2:14–16, 25–30; OL 58:26–28

Opetusvihje

”Kun opetat tämän kirjan pohjalta, kehota muita kertomaan ajatuksiaan, esittämään kysymyksiä ja opettamaan toinen toistaan. Kun he osallistuvat aktiivisesti, he ovat valmiimpia oppimaan ja saamaan henkilökohtaista ilmoitusta.” (Sivu VII tässä kirjassa.)