Tutkimisen apuneuvoja
Jesaja


Jesaja

Vanhan testamentin profeetta, joka profetoi vuosina 740–701 eKr. Kuningas Hiskian pääneuvonantajana Jesajalla oli suuri uskonnollinen ja poliittinen vaikutusvalta.

Jeesus lainasi Jesajan sanoja useammin kuin kenenkään muun profeetan sanoja. Myös Pietari, Johannes ja Paavali lainaavat Uudessa testamentissa usein Jesajan sanoja. Mormonin kirjassa ja Opissa ja liitoissa on enemmän lainauksia Jesajan kuin kenenkään muun profeetan kirjoituksista, ja niistä on paljon apua Jesajan kirjoitusten tulkitsemisessa. Nefi opetti kansaansa Jesajan kirjoitusten avulla (2. Nefi 12–24; Jes. 2–14). Herra sanoi nefiläisille, että Jesajan sanat ovat suuria ja että kaikki Jesajan profetoimat asiat toteutuisivat (3. Nefi 23:1–3).

Jesajan kirja

Kirja Vanhassa testamentissa. Monet Jesajan profetioista koskevat sekä Lunastajan tulemista maanpäälliseen palvelutehtäväänsä (Jes. 9:5) että hänen tulemistaan suurena Kuninkaana viimeisenä aikana (Jes. 63). Hän profetoi paljon myös Israelin tulevaisuudesta.

Luvussa 1 on kirjan esipuhe. Jesajan kirjan kohdissa 7:14; 9:5–6; 11:1–5; 53 ja 61:1–3 on ennustuksia Vapahtajan tehtävästä. Luvuissa 2, 11, 12 ja 35 käsitellään myöhempien aikojen tapahtumia; silloin evankeliumi palautetaan, Israel kootaan ja janoinen maa kukkii kuin lilja. Luvussa 29 on profetia Mormonin kirjan julki tulosta (2. Nefi 27). Luvuissa 40–46 julistetaan Jehovan suuruutta todellisena Jumalana pakanoiden epäjumaliin verrattuna. Lopuissa luvuissa, 47–66, käsitellään tapahtumia, jotka liittyvät Israelin lopulliseen paluuseen ja Siionin perustamiseen, jolloin Herra asuu kansansa keskellä.