2020
Vanhin Moisés Villanueva
Toukokuu 2020


Vanhin Moisés Villanueva

johtavana auktoriteettina palveleva seitsenkymmen

Vanhin Moisés Villanueva ei ole koskaan unohtanut, miltä hänestä tuntui, kun lähetyssaarnaajat opettivat hänelle ja hänen perheelleen evankeliumia Oaxacassa Meksikossa, vaikka hän oli siihen aikaan vasta 10-vuotias.

”Muistan Hengen, jonka he jättivät, rauhan, jota tunsin sydämessäni”, hän kertoo.

Kun Moisés ja hänen neljä sisarustaan kastettiin, hänen äitinsä – yksinhuoltaja, joka kasvatti Moisésta ja tämän seitsemää sisarusta vaikeissa olosuhteissa – palasi aktiiviseksi kirkossa.

Myöhemmin, kun 18-vuotias Moisés valmistautui lähetystyöhönsä, hänen perheensä koki edelleen ajallisia haasteita. Hän epäili päätöstään lähteä ja sanoi äidilleen haluavansa jäädä kotiin auttamaan tätä.

”Jos todella haluat auttaa minua”, äiti sanoi hänelle, ”mene palvelemaan Herraa.”

Polvistuessaan telttasänkynsä viereen ensimmäisen päivänsä päätteeksi Hermosillon lähetyskentällä Meksikossa Moisés tunsi, että Herra oli mielissään hänen päätöksestään. Vanhin Villanueva on sitä mieltä, että hänen palautettua evankeliumia koskeva todistuksensa kasvoi hänen lähetystyönsä ansiosta.

”Tätä kirkkoa johtaa Vapahtajamme Jeesus Kristus”, vanhin Villanueva sanoo. ”Hän tuntee meistä jokaisen nimeltä. Hän tuntee meidän tarpeemme, haasteemme ja huolenaiheemme. Hän tuntee myös vahvuutemme ja jopa sydämemme toiveet.”

Moisés Villanueva López syntyi 13. joulukuuta 1966 Oaxacassa Oaxacassa Meksikossa Rubén Villanueva Platasin ja Delfina López Domínguezin perheeseen. Hän solmi avioliiton Leticia Ávalos Lozanon kanssa Méxicon temppelissä Meksikossa 30. kesäkuuta 1995. Heillä on kolme lasta.

Vanhin Villanueva suoritti liiketaloustieteen kandidaatintutkinnon Southeast Regional -yliopistossa vuonna 1997 ja maisterintutkinnon innovatiivisessa liiketoiminnan kehittämisessä Tecnológico de Monterrey -yliopistossa vuonna 2011. Viimeksi hän työskenteli kuljetuspalvelu Sertexan toimitusjohtajana.

Nyt kutsun saadessaan vanhin Villanueva palveli vyöhykeseitsenkymmenenä Meksikossa. Hän on myös palvellut Arcadian lähetyskentän johtajana Kaliforniassa ja korkean neuvoston jäsenenä, neuvonantajana vaarnan johtokunnassa, piispana ja tiedotusjohtajana.