Nykypäivän enkelijoukkoja

Hyvää iltaa, rakkaat veljeni ja sisareni. Tunnen itseni siunatuksi, kun minulla on mahdollisuus puhua teille tänä iltana juhlistaessamme ihmiskunnan historian loistavinta tapahtumaa – Jumalan Pojan tulemista maailmaan. Kristuksen syntymä, elämä ja sovitus ovat taivaallisen Isämme lahja meille kaikille.

Kun juhlimme Vapahtajan syntymää tänä riemukkaana aikana vuodesta, niin Jumalan jatkuva ja loputon rakkaus tuntuu täyttävän sielumme runsaammin, mikä auttaa meitä kääntämään sydämemme perheemme, ystäviemme ja naapuriemme puoleen, ja se auttaa meitä huomaamaan herkemmin ne, jotka saattavat tuntea yksinäisyyttä tai jotka tarvitsevat lohtua ja rauhaa.

Minuun on aina tehnyt vaikutuksen se, että Luukkaan evankeliumin kerronta Jeesuksen syntymään liittyneistä tapahtumista antaa useita esimerkkejä lohdusta ja rauhasta, jota annettiin niille, jotka olivat näissä oloissa. Näitä esimerkkejä voi huomata siinä, kun meidän rakastava taivaallinen Isämme lähetti enkelinsä yöllä sosiaalisesti syrjässä olleiden paimenten luo ilmoittamaan Poikansa syntymästä, ja kun paimenet puolestaan menivät katsomaan Mariaa ja Joosefia, jotka huolehtivat vastasyntyneestä pienokaisesta kaukana kotoaan Galileasta.

Joosefin ja Marian pitkä matka Nasaretista Betlehemiin verollepanoa varten ei ollut pelkkä sattuma, koska vuosisatojen ajan muinaiset profeetat olivat profetoineet, että maailman Vapahtaja syntyisi Betlehemissä, Daavidin kaupungissa.¹ Huomaamme, että taivaallinen Isämme on ollut hyvin tietoinen jokaisesta Hänen ainosyntyisen Poikansa syntymään liittyneestä yksityiskohdasta ja ollut mukana niissä. ”Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika.”²

Kun ajattelen paimenten ja nuoren pariskunnan, Marian ja Joosefin, sosiaalisia olosuhteita, mietin, kuinka enkelijoukkojen ilmestyminen paimenille kedolla ja paimenten saapuminen sinne, missä Maria ja Joosef yöpyivät, toi lohtua, rauhaa ja iloa heidän henkilökohtaiseen elämäänsä.

Paimenille enkelit toivat ehkä heidän tarvitsemaansa lohtua siitä, että Jumala oli heistä tietoinen ja piti heitä arvokkaina valitessaan heidät vastasyntyneen Jumalan Karitsan ensimmäisiksi todistajiksi. Marialle ja Joosefille paimenet toivat kenties kipeästi kaivattua lohtua siitä, että oli muitakin, jotka tiesivät jumalallisesta ihmeestä, jossa he olivat mukana.³

Meidän joukossamme on epäilemättä nykyajan paimenia – miehiä ja naisia, jotka työskentelevät myöhään yöhön ja varhaiseen aamuun saadakseen elantonsa. Näitä nykyajan paimenia voivat olla vartijat, sairaala- ja pelastushenkilöstö, ympäri vuorokauden avoinna olevien kauppojen ja huoltoasemien työntekijät sekä uutislähetysten toimitustiimit. Toisinaan ne, jotka tekevät yövuoroja, saattavat tuntea olevansa syrjässä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta niiden kanssa, jotka tavallisesti työskentelevät säännöllisesti päivisin. Sen lisäksi on myös nykyajan joosefeja ja marioita, jotka ovat muuttaneet pois kotimaastaan ja jotka yrittävät sopeutua uuteen elämään viettäessään tärkeitä päiviä kuten joulua, syntymäpäiviä, hääpäiviä ja kuoleman vuosipäiviä.

Joulun lähestyessä mietin, voisiko meistä tulla enemmän enkelijoukon kaltaisia siten, että käymme nykyajan paimenten luona kertomassa hyvää uutista Kristuksesta, rauhasta ja lohdusta. Ja mietin, voiko meistä tulla enemmän paimenten kaltaisia siten, että vastaamme kutsuun käydä tapaamassa ja palvella nykyajan joosefeja ja marioita omassa lähipiirissämme ja yhteisössämme sekä vakuuttamassa heille, että Jumala rakastaa heitä, valvoo heitä ja huolehtii heistä.

Perheeni ja minä olemme useissa eri tilanteissa kokeneet lohdun ja rauhan tunteita, joita nykypäivän enkelijoukko voi tuoda. Tänä iltana haluaisin pohtia yhtä niistä tilanteista. Vuonna 2003 me muutimme pois kotimaastamme Utahiin Yhdysvaltoihin. Sinä talvena koimme yhden suurimmista lumimyrskyistä, mitä Utahissa oli ollut vuosikausiin. Emme olleet koskaan elämässämme nähneet mitään sen kaltaista, koska olimme varttuneet palmujen ja hiekkarantojen keskellä. Kotimme sijaitsi Bountifulissa erään kukkulan kulmauksessa, ja kotiimme johti hyvin pitkä jalkakäytävä. Kun lumisade alkoi, vaimoni alkoi urheasti puhdistaa ajotietä ja jalkakäytäviä lumilingolla, koska muutama päivä aikaisemmin, kun olin kävellyt pitkin ajotietä mennessäni tapaamaan yhtä naapureistamme, olin liukastunut jäällä ja ranteeni oli murtunut. Tuo onnettomuus johti siihen, että jouduin leikkaukseen ja käsivarteni laitettiin pariksi kuukaudeksi isoon kipsiin. Kun rakas vaimoni alkoi luoda lunta kotimme edustalta ensimmäistä kertaa elämässään, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että hänen olisi pitänyt muuttaa poistoputken suuntaa puhdistettuaan ajotien toisen puolen. Niinpä kun hän siirtyi puhdistamaan toista puolta, niin juuri sinne poistoputki ohjasi lumen. Hän kulki edestakaisin ilman mitään tuloksia. Mikä sotku! Koska hän oli pitkään altistuneena kylmälle, hän sai molemminpuolisen korvatulehduksen ja oli kaksi kuukautta miltei täysin kuuro. Samaan aikaan 16-vuotias poikamme loukkasi selkänsä ollessaan kelkkailemassa, ja hänen piti maata vuoteessa, jotta hänen vammansa voisi parantua. Siinä me siis olimme, yksi vuoteenomana, yksi kuuro, yhdellä käsi kipsissä, ja kaikki palelevina. Olimme varmasti melkoinen näky naapureillemme. Eräänä niistä varhaisista hyytävän kylmistä aamuista heräsin aamuviideltä siihen, että kuulin lumilingon äänen ikkunani ulkopuolelta. Katsoin ikkunasta ja näin vastapäisen naapurini veli Blaine Williamsin. Miltei seitsenkymppinen naapurimme oli lähtenyt ulos lämpimästä ja mukavasta kodistaan ja tullut vaivihkaa puhdistamaan ajotietämme ja jalkakäytäväämme tietäessään, ettemme pystyneet tekemään sitä itse. Ja samalla tavoin kuin hän tuli hiljaisella ja yksinkertaisella tavallaan, eräs toinenkin ystävä, veli Daniel Almeida, ilmestyi kotimme ovelle ja ajoi minut Salt Lakeen töihin, kun en pystynyt ajamaan hankalan kipsini kanssa. He auttoivat minua ystävällisesti ja tyynesti joka aamu, kunnes perheeni parantui ja pystyimme jälleen tekemään nämä asiat itse. Tuona kylmänä joulunaikana vuonna 2003 nämä enkelimäiset veljet lähetettiin luoksemme, aivan kuten palvelevia enkeleitä lähetettiin entisajan vaatimattomien paimenten luo. Nämä kaksi veljeä noudattivat Vapahtajamme esimerkkiä ja ajattelivat meidän tarpeitamme ennemmin kuin omia tarpeitaan.

Rakkaat veljet ja sisaret, Vapahtajan elämä oli täydellinen esimerkki rakkaudesta ja hyväntahtoisuudesta. Hän unohti aina itsensä toimiakseen muiden hyväksi. Hänen epäitsekkäät tekonsa tulivat ilmi kaikessa, mitä Hän teki elämänsä jokaisena päivänä, eivätkä ne rajoittuneet johonkin tiettyyn vuodenaikaan tai juhlapyhiin. Lupaan, että kun Vapahtajan tavoin käännämme sydämemme ulospäin, me voimme paremmin kokea joulun merkityksen. Voin vakuuttaa teille, että niin tehdessämme me löydämme rajattomia mahdollisuuksia antaa itsestämme hiljaa ja ystävällisesti ihmisille, jotka tarvitsevat meitä. Tämä auttaa meitä tuntemaan Vapahtajan paremmin ja löytämään itsellemme rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan, mikä määrää suuressa määrin sen, kuinka paljon rakkautta, rauhaa ja uudistettua voimaa voimme tuntea ja antaa muille. Kun seuraamme Vapahtajan jalanjälkiä, kuulostelkaamme aina Hänen jalkojensa ääntä ja tarttukaamme Puusepän vakaaseen käteen. Kun etsimme Vapahtajaa kaikessa, mitä teemme, niin joulu ei ole ainoastaan yksi päivä tai kausi vaan sydämen ja mielen tila, ja jouluna koettu ilo ja rakkaus voivat olla lähellämme aina. Todistan, että Jeesus Kristus, Betlehemissä syntynyt pienokainen, on todellakin maailman Vapahtaja ja Lunastaja.

Hyvää joulua teille kaikille. Sanon nämä asiat Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.