Rauhan evankeliumi

Tänä joulunaikana koko kristikunta juhlii Jeesuksen Kristuksen, ”Rauhan Ruhtinaan”, syntymää. Me kaikki riemuitsemme tästä enkelin ilmoituksesta Hänen synnyttyään:

”’Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. – –’

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”¹

Hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka kristityt kunnioittavat Vapahtajaa, ovat sanat, jotka Charles Dickens kirjoitti omille lapsilleen:

”Rakkaat lapseni, haluan oikein kovasti, että te tietäisitte jotakin Jeesuksen Kristuksen historiasta. Sillä jokaisen pitäisi tietää Hänestä. Kukaan muu, joka on koskaan elänyt, ei ole ollut niin hyvä, niin ystävällinen, niin lempeä ja niin pahoillaan kaikista niistä, jotka ovat tehneet väärin.”

Sillä tavoin Dickens aloitti. Näin hän lopetti:

”Muistakaa! Kristillisyyttä on se, että tekee aina hyvää – jopa niille, jotka tekevät meille pahaa. Kristillisyyttä on se, että rakastamme lähimmäistämme niin kuin itseämme ja teemme kaikille sitä, mitä haluamme heidän tekevän meille. Kristillisyyttä on se, että olemme lempeitä, armollisia ja anteeksiantavia ja että säilytämme näitä ominaisuuksia hiljaa omassa sydämessämme emmekä koskaan kerskaile niistä tai rukouksistamme tai rakkaudestamme Jumalaa kohtaan vaan aina näytämme, että rakastamme Häntä pyrkimällä nöyrästi tekemään kaikessa oikein. Jos teemme näin ja muistamme Herramme Jeesuksen Kristuksen elämän ja opetukset ja pyrimme toimimaan niiden mukaisesti, voimme luottavaisina toivoa, että Jumala antaa meille anteeksi syntimme ja virheemme ja suo meille mahdollisuuden elää ja kuolla rauhassa.”²

Kuten Dickens kirjoitti, ”Herramme Jeesuksen Kristuksen [elämä] ja opetukset” johtavat meidät rauhaan. Apostoli Paavali nimitti Vapahtajamme opetuksia ”rauhan evankeliumiksi”³.

Sanalla rauha on pyhissä kirjoituksissa monia eri merkityksiä. Kun Jeesus sanoi: ”Rauha teille!” Hän itse asiassa kuvaili sellaista rauhaa, jota profeetta Jesaja julisti: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.”⁴ Vapahtaja täytti tämän profetian. Hän selitti: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha.”⁵

Viimeisissä ohjeissaan Herra Jeesus Kristus sanoi apostoleilleen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”⁶

Pian sen jälkeen vieraillessaan vanhurskaiden luona uudessa maailmassa Vapahtaja lainasi näitä Jesajan sanoja: ”Ja Herra on opettava kaikkia sinun lapsiasi, ja suuri on sinun lastesi rauha.”⁷

Se, mitä Vapahtajamme opetti rauhasta meidän henkilökohtaisessa elämässämme, koskee myös rauhaa perheessä, rauhaa kansakunnassa ja rauhaa maailmassa.

Vapahtajalla ja Hänen apostoleillaan ei ollut mitään muuta maailmanrauhan ohjelmaa kuin henkilökohtainen vanhurskaus. He eivät panneet toimeen minkäänlaista vastustusta Rooman valtaa tai sen paikallisten tyrannien hallitustapaa vastaan. He saarnasivat henkilökohtaista vanhurskautta ja opettivat, että Jumalan lasten tulee rakastaa vihamiehiään⁸ ja ”[elää] rauhassa kaikkien kanssa”⁹.

Sota ja ristiriidat ovat seurausta jumalattomuudesta. Rauha on tulos vanhurskaudesta. Evankeliumin siunaukset ovat yleismaailmallisia, ja samoin on rauhan kaava: pitäkää Jumalan käskyt.

Presidentti Howard W. Hunter opetti näin:

”Rauha, jota maailma kaipaa, on keskeytettyjen vihollisuuksien aikaa, mutta ihmiset eivät ymmärrä, että rauha on olotila, johon ihminen pääsee vain Jumalan säätämillä ehdoilla eikä mitenkään muuten. – –

Jos turvaudumme ihmiseen ja maailman tapoihin, koemme sekasortoa ja hämmennystä. Jos sen sijaan käännymme Jumalan puoleen, löydämme levottomalle sielulle rauhaa. – –

Tämä rauha suojelee meitä maailman sekasorrolta.”¹⁰

Nykyajan ilmoituksessa sanotaan: ”Vaan tietäkää, että se, joka tekee vanhurskaita tekoja, saa palkkansa, nimittäin rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa.”¹¹

Rauha on meidän Vapahtajamme lupaus, ja rauha on meidän tavoitteemme. Tämä luvattu rauha on tunne hyvinvoinnista ja tyyneydestä, joka tulee Hänen käskyjensä pitämisestä. Presidentti Spencer W. Kimball on sanonut:

”Rauha on vanhurskauden hedelmää. Sitä ei voi ostaa rahalla, eikä siitä voi käydä vaihtokauppaa. Se täytyy ansaita.”¹² Eräässä kirkon laulussa opetetaan: ”Suloinen on rauha, jota evankeliumi tuo”¹³, ja eräässä toisessa suurenmoisessa laulussa lauletaan tätä melodista rukousta:

”Olkoon maan päällä rauha

Ja alkakoon se minusta.”¹⁴

Me emme voi saavuttaa rauhaa kansakuntien keskuudessa ilman että saavutamme yleisen vanhurskauden niiden ihmisten keskuudessa, joista ne muodostuvat. Toisen maailmansodan levottomina vuosina vanhin John A. Widtsoe opetti näin:

”Ainoa tapa rakentaa rauhanomainen yhteiskunta on kasvattaa miehiä ja naisia, jotka rakastavat rauhaa ja ovat rauhanrakentajia. Kristuksen ja Hänen kirkkonsa opin mukaisesti jokainen ihminen pitää maailmanrauhaa omissa käsissään.

Se antaa vastuun maailmanrauhasta minulle, ja se antaa vastuun maailmanrauhasta teille itse kullekin. Vastuuta ei voi siirtää jonkun muun harteille.”¹⁵

Suunnilleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin eräs toinen johtava virkailija, Eldred G. Smith, opetti tätä samaa totuutta:

”Jos jokainen ihminen saisi rauhan omaan sieluunsa, silloin perheessä vallitsisi rauha. Jos jokaisessa perheessä vallitsee rauha, silloin kansakunnassa vallitsee rauha. Jos kansakunnissa vallitsee rauha, silloin maailmassa vallitsee rauha.

Älkäämme pelkästään laulako: ’Olkoon maan päällä rauha ja alkakoon se minusta’, vaan tarkoittakaamme sitä. Tehkäämme siitä tavoite itsellemme.”¹⁶

Yksi suosikkini joulukertomuksista julkaistiin Deseret News -lehdessä yli 30 vuotta sitten. Siinä kerrotaan 11-vuotiaasta tytöstä ja siitä, mitä hän oppi tunnettuaan pahaa mieltä, kun hän ei ollut saanut haluamaansa lahjaa, ja tuntiessaan rauhaa, kun hän oppi sen merkityksen, mitä me jouluna juhlimme lahjoilla. Kerron tämän kertomuksen varsinkin joukossamme oleville lapsille ja nuorille.

Eräs 11-vuotias tyttö suri, koska ei ollut saanut sitä uutta nukkea, jota hän oli toivonut niin kauan.

Yrittäen lohduttaa tytön äiti sanoi: ”Sinä olet kasvamassa ohi sellaisista asioista.” Oliko hän tosiaan kasvanut ohi joulusta? tyttö ihmetteli. Tytön isä selitti:

”Rakas ihana tyttöni. Kasvamiseen liittyy hyvin paljon tuskaa ja iloa. Ei, lapseni, et sinä ole kasvanut ohi joulusta. Sinulle on tapahtumassa jotakin paljon tärkeämpää. Olet kasvamassa käsittämään, että monilla asioilla on syvällisempiä ja merkityksellisempiä tarkoituksia kuin olet lapsena kyennyt ymmärtämään. – – Olet kuullut sanottavan, että annamme jouluna lahjoja, koska paimenet ja tietäjät toivat lahjoja Kristus-lapselle, mutta saanen kertoa sinulle todellisesta ensimmäisestä joululahjasta.”

Sitten isä todisti siitä suuresta rakkaudesta, jota taivaallinen Isämme tunsi vanhinta Poikaansa kohtaan, ”joka oli ollut uskollinen Hänelle monien vaikeuksien ja kapinoinnin keskellä ja joka oli jopa auttanut Häntä luomaan maailman, jossa me elämme”. Isä kertoi tytölle, kuinka taivaallinen Isämme oli antanut meille Poikansa, Herran Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajaksemme.

Hän luki Mormonin kirjasta, kuinka tämä Poika ”tulee – – alas taivaasta ihmislasten keskuuteen ja asuu tomumajassa – –. Ja katso, hän on kärsivä koetuksia ja ruumiin tuskaa, nälkää, janoa ja uupumusta, jopa enemmän kuin ihminen voi kärsiä kuolematta; sillä katso, veri tihkuu jokaisesta huokosesta, niin suuri on oleva hänen piinansa hänen kansansa jumalattomuuden ja iljetysten tähden. Ja hänen nimensä on oleva Jeesus Kristus, Jumalan Poika, taivaan ja maan Isä.” (Moosia 3:5, 7–8.)

Sulkiessaan kirjan isä selitti:

”Vaikka taivaallinen Isämme tiesi, että nämä asiat odottivat Hänen rakasta Poikaansa, niin äärettömässä rakkaudessaan ja viisaudessaan Hän antoi Poikansa maailmalle. Ja tämän ihmeellisen lahjan toinen osa on se, että Kristus, Poika, joka myös tiesi kaiken tämän, antoi itsensä auliisti, jotta me voisimme saada iankaikkisen elämän.”

Vuosia myöhemmin nainen, joka tästä pienestä tytöstä oli kasvanut, kirjoitti nämä sanat:

”Se oli muistini mukaan ensimmäinen joulu-ilta, jolloin en mennyt nukkumaan joululahjanukke tyynylläni. Olin saanut jotakin parempaa. Sydämessäni oli uusi ja sykähdyttävä rauha. Olin löytänyt lahjan, joka ei kuluisi puhki eikä katoaisi, lahjan josta en koskaan kasvaisi ohi vaan johon Jumalan avulla minun täytyisi itse kasvaa. – – Ja rukoilin – –, että jonakin päivänä minulla olisi omia lapsia, ja silloin tietäisin loputkin tästä rakkauden lahjasta.”¹⁷

Päätän opetukseen, jonka presidentti Russell M. Nelson esitti viime vuonna ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaudessa: ”Jeesus Kristus on Jumalan ylivertainen lahja – Isän antama lahja kaikille lapsilleen.”¹⁸

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”¹⁹

Rukoilen, että tämä iankaikkinen totuus näkyy kaikessa, mitä teemme tänä joulunaikana. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.