Enemmän kuin sankari

Vuosina 1856–1860 tuhannet myöhempien aikojen pyhien pioneerit kiskoivat tavaroitaan käsikärryissä yli 1 600 kilometrin matkan taivaltaessaan Suolajärven laaksoon. Aivan tällä viikolla tulee kuluneeksi 167 vuotta siitä, kun 4. lokakuuta 1856 presidentti Brigham Young sai yllätyksekseen kuulla, että kaksi käsikärrykomppaniaa johtajinaan Edward Martin ja James Willie oli yhä satojen kilometrien päässä Suolajärven laaksosta talven lähestyessä nopeasti.¹ Heti seuraavana päivänä – varsin lähellä paikkaa, jossa kokoonnumme tänään – presidentti Young seisoi pyhien edessä ja julisti: ”Monet veljistämme ja sisaristamme ovat tasangoilla käsikärryineen, ja heidät pitää tuoda tänne. – – Menkää nyt ja tuokaa ne tasangoilla olevat ihmiset tänne.”²

Jo kaksi päivää myöhemmin ensimmäiset pelastusretkikunnat lähtivät etsimään käsikärrypioneereja.

Eräs Willien komppanian jäsen kuvaili epätoivoista tilannetta ennen pääpelastusryhmän saapumista. Hän kertoi: ”[Juuri] kun näytti siltä, että kaikki olisi hukassa – – ja hengissä pysyttelemiseen ei tuntunut olevan paljonkaan syytä, kuin salama kirkkaalta taivaalta Jumala vastasi rukouksiimme. Pelastusretkikunta, joka toi ruokaa ja tarvikkeita, – – tuli näkyville. – – Kuinka me kiitimmekään Jumalaa pelastumisestamme.”³

Nämä pelastajat olivat pioneereille sankareita, jotka vaaransivat oman henkensä äärimmäisissä sääolosuhteissa tuodakseen mahdollisimman monia turvallisesti kotiin. Yksi tällainen sankari oli Ephraim Hanks.

Lokakuun puolivälissä ja tietämättä käsikärrymatkaajien ahdingosta Hanks oli palaamassa matkalta kotiin Suolajärven laaksoon, kun hän yöllä heräsi ääneen, joka sanoi: ”Käsikärryväki on pulassa, ja sinua tarvitaan. Lähdetkö auttamaan heitä?”

Tuon kysymyksen kaikuessa mielessään Hanks kiirehti takaisin Salt Lake Cityyn. Ja kuultuaan presidentti Heber C. Kimballin kutsuvan lisää vapaaehtoisia hän lähti heti seuraavana päivänä itsekseen pelastamaan. Hanks ohitti matkalla nopeasti muita pelastajia, ja saavuttuaan Martinin komppanian luo hän muisteli: ”Näkyä, joka kohtasi katseeni heidän leiriinsä saapuessani, ei voi koskaan pyyhkiä pois mielestäni [ja] se olisi koskettanut kaikkein kovintakin sydäntä.”⁴

Ephraim Hanks kulki päiväkausia teltasta telttaan siunaten sairaita. Hän kertoi, että ”monissa tapauksissa, kun me annoimme sairaille siunauksen ja nuhtelimme sairauksia Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, sairastuneet nousivat heti ylös. He paranivat lähes välittömästi.”⁵ Niille käsikärrypioneereille Ephraim Hanks on ikuisesti sankari.

Samaan tapaan kuin tuossa merkittävässä pelastamisessa, myös omaan elämäämme ja jopa historian kulkuun vaikuttavat tapahtumat ovat usein seurausta päätöksistä ja saavutuksista, joita ovat tehneet yksittäiset miehet ja naiset – suuret taiteilijat, tieteenharjoittajat, yritysjohtajat ja poliitikot. Näitä poikkeuksellisia henkilöitä kunnioitetaan usein sankareina, ja heidän urotekojensa muistoksi rakennetaan patsaita ja muita muistomerkkejä.

Kun olin pieni poika, ensimmäiset sankarini olivat urheilijoita. Varhaisimpia muistojani on baseball-korttien keräileminen. Korteissa oli baseballin ammattilaispelaajien kuvia ja tilastoja. ”Sankaripalvonta” lapsena voi olla hauskaa ja viatonta, kuten kun lapset pukeutuvat suosikkisupersankarikseen halloweenina. Vaikka ihailemme ja kunnioitamme monia lahjakkaita ja merkittäviä miehiä ja naisia heidän kykyjensä ja vaikutuksensa vuoksi, niin heidän kunnioittamisensa määrä – jos se menee liiallisuuksiin – voi olla samaa kuin se, kun israelilaiset palvoivat kultaista sonnia Siinain autiomaassa.

Aikuisina siitä, mikä oli aikoinaan viatonta lapsuuden hauskanpitoa, voi tulla kompastuskivi, kun poliitikkojen, bloggaajien, somevaikuttajien, urheilijoiden tai muusikoiden ”sankaripalvonta” saa meidät katsomaan ”ohi maalin”⁶ ja kadottamaan näkyvistä sen, mikä on todella olennaista.

Israelilaisille haasteena ei ollut kulta, jonka he toivat mukanaan matkallaan luvattuun maahan, vaan ennemminkin se, millaiseksi he antoivat kullan muuttua: epäjumalaksi, josta sitten tuli heidän palvontansa kohde ja joka käänsi heidän huomionsa pois Jehovasta, joka oli jakanut Punaisenmeren kahtia ja vapauttanut heidät orjuudesta. Heidän keskittymisensä sonniin vaikutti heidän kykyynsä palvella todellista Jumalaa.⁷

Todellinen sankari – meidän sankarimme nyt ja aina – on Jeesus Kristus, ja mikä tahansa, mikä kääntää huomiomme pois Hänen opetuksistaan, kuten ne löytyvät pyhistä kirjoituksista ja elävien profeettojen sanoista, voi vaikuttaa kielteisesti edistymiseemme liittopolulla. Ennen tämän maailman luomista me luotimme Jeesukseen Kristukseen, kun kävi selväksi, että taivaallisen Isän ehdottama suunnitelma, johon sisältyi meille mahdollisuus edistyä ja tulla Hänen kaltaisikseen, kyseenalaistettiin.

Sen lisäksi että Jeesus Kristus johti Isämme suunnitelman puolustamista, Hänellä oli myös ratkaisevan tärkeä rooli sen toteuttamisessa. Hän vastasi Isälle ja tarjoutui antamaan itsensä ”lunnaiksi kaikkien puolesta”⁸ maksaakseen velan, jonka me jokainen aiheuttaisimme itsellemme synnin vuoksi mutta jota emme pystyisi maksamaan omin voimin.

Presidentti Dallin H. Oaks on opettanut: ”[Jeesus Kristus] on tehnyt kaiken, mikä on välttämätöntä matkallamme kuolevaisuuden halki kohti taivaallisen Isämme suunnitelmassa esitettyä päämäärää.”⁹

Getsemanen puutarhassa, kun Vapahtaja joutui kohtaamaan niin musertavan tehtävän, Hän sanoi urheasti: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun” ja otti sitten päälleen yhdistetyt tuskat, sairaudet ja syntien vuoksi tulevat kärsimykset kaikkien niiden puolesta, jotka koskaan eläisivät.¹⁰ Täydellisen kuuliaisena ja sitoutuneena Jeesus Kristus toteutti koko luomakunnan suurimman sankarillisen teon, joka huipentui Hänen loistavaan ylösnousemukseensa.

Viimeisimmässä yleiskonferenssissamme presidentti Russell M. Nelson muistutti meitä: ”Olipa teillä mitä tahansa kysymyksiä tai ongelmia, vastaus löytyy aina Jeesuksen Kristuksen elämästä ja opetuksista. Oppikaa lisää Hänen sovituksestaan, Hänen rakkaudestaan, Hänen armostaan, Hänen opistaan ja Hänen palautetusta parantumisen ja edistymisen evankeliumistaan. Kääntykää Hänen puoleensa! Seuratkaa Häntä!”¹¹ Ja minä lisäisin: ”Valitkaa Hänet.”

Monimutkaisessa maailmassamme voi olla houkuttelevaa kääntyä yhteiskunnan sankarien puoleen ja yrittää siten löytää elämään selkeyttä, kun se voi tuntua hämmentävältä tai ylivoimaiselta. Ostamme heidän mainostamiaan vaatteita, hyväksymme heidän kannattamansa politiikan ja noudatamme heidän sosiaalisessa mediassa jakamiaan ehdotuksia. Tämä voi olla hyvää hetkellistä ajanvietettä, mutta meidän on pidettävä varamme, ettei tästä sankaripalvonnan muodosta tule meille kultaista sonnia. Oikean sankarin valinnalla on iankaikkiset seuraukset.

Kun perheemme saapui Espanjaan ja aloitimme palvelemisemme lähetyskentän johtajaparina, löysimme kehystettynä vanhin Neal A. Maxwellin valitseman lainauksen, joka liittyy sankareihin, joita päätämme seurata. Hän esitti: ”Ellet ole valinnut ensimmäiseksi Jumalan valtakuntaa, niin loppujen lopuksi on yhdentekevää, mitä olet valinnut sen sijaan.”¹² Veljet ja sisaret, valitsemalla Jeesuksen Kristuksen, kuninkaiden Kuninkaan, me valitsemme Jumalan valtakunnan. Mikä tahansa muu valinta on samaa kuin valitsisimme lihan käsivarren tai kultaisen sonnin, ja lopulta se pettää meidät.

Vanhan testamentin Danielin kirjassa kerrotaan Sadrakista, Mesakista ja Abed-Negosta, jotka selvästi tiesivät, minkä sankarin valita – eikä se ollut yksikään kuningas Nebukadnessarin jumalista. He julistivat varmuudella:

”Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista – –.

Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta – – me emme kumarra.”¹³

Kuten apostoli Paavali opetti: ”On – – moniakin jumalia”¹⁴, ja saanen lisätä, monia niin kutsuttuja sankareita, joita meitä kutsutaan kumartamaan, palvomaan ja hyväksymään. Mutta aivan kuten Danielin kolme ystävää tiesivät, on vain Yksi, joka varmasti pelastaa – koska Hän on jo pelastanut ja Hän tulee aina pelastamaan.

Matkallamme takaisin Jumalan luo, luvattuun maahamme, ongelmanamme ei ole kukaan poliitikko, muusikko, urheilija tai vloggaaja vaan ennemminkin se, että annamme heidän tulla huomiomme ja keskittymisemme ensisijaisiksi kohteiksi Vapahtajamme ja Lunastajamme sijaan.

Me valitsemme Hänet, Jeesuksen Kristuksen, kun teemme valinnan pyhittää Hänen päivänsä, olimmepa sitten kotona tai lomamatkalla. Me valitsemme Hänet, kun valitsemme Hänen sanansa pyhien kirjoitusten ja elävien profeettojen opetusten välityksellä. Me valitsemme Hänet, kun päätämme saada temppelisuosituksen ja elää kelvollisina sen käyttöön. Me valitsemme Hänet, kun olemme rauhantekijöitä ja kieltäydymme kiistelemästä, ”varsinkin silloin kun meillä on mielipide-eroja”¹⁵.

Yksikään johtaja ei ole koskaan osoittanut enemmän rohkeutta, yksikään hyväntekijä ei ole osoittanut enemmän ystävällisyyttä, yksikään lääkäri ei ole parantanut enemmän sairauksia eikä yksikään taiteilija ole ollut luovempi kuin Jeesus Kristus.

Sankarien maailmassa, jossa muistomerkkejä ja museoita on omistettu kuolevaisten miesten ja naisten urotöille, on Yksi, joka on kaikkien muiden yläpuolella. Minä todistan, että Jeesus Kristus on paitsi meidän sankarimme, Hän on meidän Herramme ja Kuninkaamme, ihmiskunnan Vapahtaja ja Lunastaja. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.