2005
Hengen aaltopituudelle
Kesäkuu 2005


Hengen aaltopituudelle

Matkustaessani yksin tapaamaan ystäviä viikonloppulomalla päätin ajaa maaseututietä enkä tehdä ylimääräistä lenkkiä päästäkseni isolle osavaltioiden väliselle valtatielle. Ilta hämärtyi, ja halusin päästä ystävieni luo ennen puoltayötä.

Ajoin valtatietä pitkiä pätkiä aivan yksin ilman vastaantulijoita, ja helpottaakseni pitkästymistä avasin radion. Samalla kun lauloin erään suositun sävelmän mukana, sain selkeän hengellisen kehotuksen sulkea radio – ja kuunnella. Ensin en välittänyt kehotuksesta. Järkeilin, että olisi typerää ajaa yksin hiljaisuudessa autiolla tiellä. Kehotus kuitenkin voimistui. Vastahakoisesti suljin radion, otin mukavamman asennon ja kerroin hiljaa Herralle, että nyt minä kuuntelin.

Lyhyin väliajoin sain kolme uutta kehotusta hidastaa välittömästi vauhtia. Nuo vaikutelmat tuntuivat paljon voimakkaammilta, ja ne tavoittivat huomattavasti vastaanottavaisemman ja keskittyneemmän mielen. Jarrutin kuuliaisesti kolme kertaa hidastaen oleellisesti auton vauhtia.

Pian eteeni tuli 90 asteen mutka, jota ei ollut merkitty. En ehtinyt reagoida pimeässä vaan ajoin mutkan suoraksi pysähtyen harjanteen reunalle, jonka edessä oli syvä rotko. Järkyttyneenä nousin tutkimaan vahinkoja ja huomasin, ettei autolleni ollut käynyt kuinkaan, mutta sen etupuskuri työntyi jyrkänteen yli. Jos olisin ajanut yhtään kovempaa, olisin varmasti syöksynyt kaivantoon ja loukkaantunut tai saanut surmani. Pidin kiitosrukouksen.

Lopun matkaa ajoin hiljaisuudessa pohtiessani tarvetta poistaa ”radiot” elämästäni. Mietin, kuinka monta kertaa olin antanut maailman merkityksettömien asioiden mennä hengellisten asioiden edelle. Vaikka en olekaan luopunut radion kuuntelemisesta kotona enkä ajaessani, olen ottanut tavaksi säännöllisin väliajoin sulkea sen – ja kuunnella.

Mark Paredes on Santa Monican 2. seurakunnan jäsen Santa Monican vaarnassa Los Angelesissa Kaliforniassa Yhdysvalloissa.