Kymmenysrenkaani

Miehelläni ja minulla oli äskettäisen uranvaihdon vuoksi taloudellisia vaikeuksia. Mieheni oli liittynyt Yhdysvaltain armeijaan saadakseen lisää koulutusta ja oli sen vuoksi joutunut tyytymään suureen palkanalennukseen. Pystyimme tuskin tulemaan toimeen, ja meillä oli paljon velkoja. Olimme leikanneet luottokorttimme kahtia välttääksemme lisävelkaa, käyttäneet kaikki säästömme ja elimme vuoden kotivarallamme.

Minulla on aina ollut todistus evankeliumista, mutta elin sananmukaisesti uskosta. Äärimmäisen vaikean kuukauden jälkeen laskupinomme lannisti minut ja tiesin, ettemme millään selviytyisi. Ensimmäistä kertaa aikuisiässäni tunsin houkutusta olla maksamatta kymmenyksiä. Ajattelin: ”Tarvitsen tätä rahaa enemmän kuin mitä Herra sitä tarvitsee. Summa, jonka maksan, ei riitä edes vaarnakeskuksen sähkölaskuun, mutta minulle sillä olisi valtava merkitys.”

Mietittyäni itsekkäästi monia asioita, joihin rahan voisi käyttää, mieleeni tuli eräs pyhien kirjoitusten kohta: ”Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. ’Mitä me sinulta riistämme?’ te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja!” (Mal. 3:8.) Tiesin, että minun oli maksettava kymmenykset. Jotenkin asiat järjestyisivät. Kirjoitin kymmenyssekin, panin postimerkin kuoreen ja laitoin kirjeen postiin.

Seuraavana aamuna minun oli hoidettava muutamia asioita. Kävelin autolleni ja äärimmäiseksi kurjuudekseni tajusin, että yksi renkaista oli miltei kokonaan tyhjä. Turhautuneena ajoin lähimmälle korjaamolle.

Puhjenneen renkaan korjaaminen maksaisi jokusen dollarin. Istuin odotushuoneessa ja rukoilin, että taivaallinen Isä pitäisi meistä huolen. Muutamaa minuuttia myöhemmin korjaamotyöntekijä kutsui minut kassalle. Hän kertoi minulle, että renkaassa oli naula, mutta naula oli sellaisessa paikassa, ettei rengasta voinut korjata. Rengas pitäisi uusia, ja se maksaisi vielä enemmän kuin olin henkisesti valmistautunut maksamaan. Sanoin: ”Haluan nähdä sen.” Korjaamotyöntekijä näytti kärsivällisesti minulle naulan ja selitti, miksi renkaan korjaaminen oli mahdotonta. Kyyneleet silmissä pyysin häntä vaihtamaan renkaan tilalle halvimman mahdollisen.

Palasin takaisin odotushuoneeseen ja rukoilin ääneti taivaalliselta Isältä apua. Meillä ei ollut varaa uuteen renkaaseen, mutta me tarvitsimme ehdottomasti autoa.

Joitakin minuutteja myöhemmin korjaamotyöntekijä kutsui minut taas kassalle. Hän selitti, että renkaissani oli lukkopultit eikä rengasta voinut irrottaa ilman lukkopultteihin sopivaa avainta. Kerroin hänelle, ettei minulla ollut lukkopultteihin sopivaa avainta. Hän pahoitteli tilannetta ja selitti, ettei korjaamolla ollut oikeanlaisia työkaluja renkaani irrottamiseen. Hän suositteli toista korjaamoa. Sitten hän pani korvauksetta ilmaa renkaaseeni ja lähetti minut matkaan.

Nousin takaisin autoon ja puhkesin kyyneliin. Miksi kävi näin? Olimme tehneet kaiken oikein. Olimme maksaneet kymmenyksemme, meillä oli vuoden kotivara, olimme yrittäneet päästä veloista, kävimme kirkossa joka viikko. Miksi Herra salli tämän tapahtua?

Ajoin toiselle korjaamolle ja selitin nopeasti tilanteeni korjaajalle. Valitsimme halvimman renkaan, ja minä menin odotushuoneeseen. Ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua nimeäni huudettiin. Kävelin hitaasti kassalle peläten, mitä kuulisin.

”Olemme käyttäneet rengasta vedessä varmaan viiteen kertaan”, korjaaja kertoi minulle. ”Kolme meistä on etsinyt naulaa. Emme löydä mitään. Renkaissanne on vielä paljon käyttöikää jäljellä. Ei ole mitään syytä vaihtaa yhtään niistä.” Tuijotin ilmeettömänä korjaajaa. Olin nähnyt naulan omin silmin. Tiesin, että se oli ollut renkaassa. Kiitin häntä, ja hän saattoi minut matkaan veloittamatta mitään.

Meidät on sittemmin siirretty uuteen komennuspaikkaan, ja olemme ajaneet sillä renkaalla noin 13 000 kilometriä. Tiedän, että Herra siunaa meitä, ja kuuliaisuus tuo turvaa.

Sarah Westbrook on El Pason 1. seurakunnan jäsen Mount Franklinin vaarnassa El Pasossa Texasissa Yhdysvalloissa.