Asetin avioliittoni ylpeyteni edelle

Kuten kenellä tahansa avioparilla, miehelläni ja minulla on ollut avioliittomme aikana mielipide-eroja. Eräs tapaus nousee mielessäni kuitenkin päällimmäiseksi. En enää muista syytä erimielisyyteemme, mutta lopulta emme puhuneet ollenkaan, ja muistan ajatelleeni, että se oli kokonaan mieheni syytä. Minusta tuntui, etten ollut tehnyt kerrassaan mitään, mistä minun olisi pitänyt pyytää anteeksi.

Päivän mittaan odotin, että mieheni sanoisi olevansa pahoillaan. Pitihän hänen nähdä, kuinka väärässä hän oli. Täytyi olla päivänselvää, kuinka paljon hän oli loukannut tunteitani. Tunsin, että minun täytyi pitää puoleni – olihan kysymys periaatteesta.

Kun päivä alkoi käydä iltaan, aloin käsittää, että odotin turhaan, joten käännyin Herran puoleen rukouksessa. Rukoilin, että mieheni käsittäisi, mitä hän oli tehnyt ja kuinka se vahingoitti avioliittoamme. Rukoilin, että hän saisi innoitusta pyytää anteeksi, jotta voisimme päättää erimielisyytemme.

Rukoillessani tunsin voimakkaasti, että minun pitäisi mennä mieheni luo ja pyytää anteeksi. Olin hieman järkyttynyt tämän tunteen vuoksi ja toin heti rukouksessani esiin sen, etten ollut tehnyt mitään väärin ja että sen vuoksi minun ei tarvitsisi sanoa olevani pahoillani. Mieleeni tuli voimakkaana ajatus: ”Haluatko olla oikeassa, vai haluatko olla naimisissa?”

Kun mietin tätä kysymystä, käsitin, että voisin pitää kiinni ylpeydestäni ja olla antamatta periksi, kunnes mieheni pyytäisi anteeksi, mutta kuinka kauan siihen menisi? Päiviä? Oloni oli kurja, kun emme puhuneet toisillemme. Ymmärsin, että vaikka tämä tapaus itsessään ei koituisi avioliittomme lopuksi, niin jos olisin aina taipumaton, se voisi vuosien mittaan saada aikaan vakavaa tuhoa. Päätin, että oli tärkeämpää säilyttää onnellinen, rakastava avioliitto kuin säilyttää oma ylpeyteni loukkaamattomana jonkin sellaisen asian vuoksi, joka myöhemmin näyttäisi merkityksettömältä.

Menin mieheni luo ja pyysin anteeksi sitä, että olin saanut hänet pois tolaltaan. Hänkin pyysi anteeksi, ja pian olimme jälleen onnellisia ja yhtä rakkaudessa.

Sittemmin on ollut tilanteita, jolloin minun on ollut tarpeen esittää itselleni sama kysymys uudelleen: ”Haluatko olla oikeassa, vai haluatko olla naimisissa?” Kuinka kiitollinen olenkaan siitä suurenmoisesta opetuksesta, jonka sain silloin, kun tämä kysymys tuli eteeni ensimmäisen kerran. Se on aina auttanut minua oikaisemaan uudelleen näkökulmaani sekä asettamaan aviomieheni ja avioliittoni oman ylpeyteni edelle.