2008
Luja ja järkkymätön
Tammikuu 2008


VUODEN 2008 TOIMINTAILTOJEN JOHTOAIHE

Luja ja järkkymätön

”Minä tahdon teidän olevan lujia ja järkkymättömiä, tekevän aina runsaasti hyviä tekoja” (Moosia 5:15).

Mitä tarkoittaa olla luja ja järkkymätön? Lujana oleminen on sitä, että on tukevasti kiinnitetty eikä ole altis muutoksille, on horjumaton uskossa ja päättäväisyydessä sekä on luotettava ja uskollinen. Samalla tavoin järkkymättömänä oleminen on sitä, että on peräänantamaton ja sellainen, jota ei voi siirtää tai johdattaa toisaalle. Se, että on luja ja järkkymätön Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa on sitä, että sitoutuu seuraamaan Häntä ja tekee sen vuoksi aina runsaasti hyviä tekoja.

Esimerkkejä niistä, jotka ovat lujia ja järkkymättömiä

Jeesus Kristus on kallio ja varma perustus, jolle meidän tulee rakentaa. Hän on meille täydellinen esimerkki sellaisesta, joka on luja ja järkkymätön tehden aina runsaasti hyviä tekoja.

Meillä on myös elävät profeetat ja apostolit, jotka ovat horjumattomia. Maailmassa, joka joidenkin mielestä näyttää yhä synkemmältä ja epävarmemmalta, meidän profeettamme, presidentti Gordon B. Hinckley, näkee tämän hyvänä aikana elää. Hän on edelleen voimallinen esimerkki sellaisesta, joka on luja ja järkkymätön.

Kaikkialla pyhissä kirjoituksissa on myös hienoja miehiä ja naisia, jotka olivat lujia ja järkkymättömiä eläessään sen mukaan, mihin he uskoivat. Mormonin kirjassa kerrotaan, että sotapäällikkö Moroni oli ”vahva ja mahtava mies; hän oli mies, jolla oli oivallinen ymmärrys; – – mies, jonka sielu iloitsi maansa vapaudesta ja riippumattomuudesta – –; mies, jonka sydän paisui kiitoksesta hänen Jumalalleen – –; mies, joka teki tavattomasti työtä kansansa parhaaksi ja turvallisuudeksi. – – Hän oli mies, joka oli luja Kristuksen uskossa.” (Alma 48:11–13.)

Millainen maailma olisikaan, jos me kaikki voisimme olla hänen kaltaisiaan? Pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan: ”Jos kaikki ihmiset olisivat olleet ja olisivat ja tulisivat aina olemaan Moronin kaltaisia, katso, itse helvetin voimat olisivat iäksi järkkyneet; niin, Perkeleellä ei olisi koskaan valtaa ihmislasten sydämiin” (Alma 48:17).

Moroni palveli Helamanin ja muiden veljien kanssa, jotka ”eivät olleet yhtään vähemmän hyödyksi kansalleen” (Alma 48:19). Helaman johti 2 000 nuoren sotilaan muodostamaa armeijaa. Tämän päivän uskollisten nuorten tavoin nämä nuoret olivat ”aina uskollisia kaikessa, mitä heille uskottiin – –, sillä heitä oli opetettu pitämään Jumalan käskyt ja vaeltamaan oikeamielisesti hänen edessään” (Alma 53:20–21). Nämä nuoret miehet olivat uskollisia ja sitoutuneita.

Ester on myös esimerkki henkilöstä, joka oli horjumaton ja peräänantamaton. Hän tiesi, että Jumala oli siirtänyt hänet erääseen paikkaan ja oloihin pelastaakseen hänen kansansa. Kuten Mordokai kertoi hänelle: ”Kukaties sinusta tulikin kuningatar vain tällaisia aikoja varten?” (Est. 4:14.) Ester on suurenmoinen esimerkki uskosta ja päättäväisyydestä.

Meillä on ympärillämme suurenmoisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat lujia ja järkkymättömiä sekä tekevät runsaasti hyviä tekoja. Monet meistä näkevät vanhempiemme iloiten pitävän temppeliliittonsa. Näemme eri puolilla maailmaa lähetyssaarnaajia, jotka ovat ehdottoman kuuliaisia ja uskollisia palvelutyössään. Johtajat, neuvojat, veljet, sisaret ja ystävät voivat myös olla esimerkkinä näistä ominaisuuksista.

Kuinka voit seurata heidän esimerkkiään ja olla luja ja järkkymätön? Jokainen meistä voi olla päättäväinen ja peräänantamaton kuuliaisuudessamme ja kelvollisuudessamme. Meidän tulee olla täysin uskollisia rukoilemisessa, pyhien kirjoitustemme tutkimisessa, kymmenystemme maksamisessa, viisauden sanan mukaan elämisessä, kokouksiimme osallistumisessa, ajatustemme ja tekojemme puhtaudessa, pappeuden kunnioittamisessa sekä ystävällisyydessä perhettämme ja ystäviämme kohtaan.

Siunauksia lujuudesta ja järkkymättömyydestä

Vuoden 2008 toimintailtojen johtoaiheen pyhien kirjoitusten kohta tulee kuningas Benjaminin viimeisen saarnan lopusta (ks. Moosia 2–5). Ihmiset olivat niin liikuttuneita hänen sanojensa johdosta, että he kokivat voimallisen muutoksen sydämessään: heillä ei ollut enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää (ks. Moosia 5:2). Tämän muutoksen vuoksi kuningas Benjamin kertoi kansalle, että Herra sinetöisi heidät omikseen, niin että heidät voitaisiin johdattaa taivaaseen ja he saisivat ikuisen pelastuksen (ks. Moosia 5:15).

Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista on selittänyt, että sana sinetöidä viittaa Pyhän Hengen vahvistavaan voimaan. ”Tämän ’hyväksymisleiman’ saaminen Pyhältä Hengeltä on tulos uskollisuudesta, vilpittömyydestä ja lujuudesta evankeliumin liittojen pitämisessä.”1

Kun me rakennamme Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen varmalle perustukselle, mekin voimme saada sellaisen suurenmoisen siunauksen. Mekin voimme kokea voimallisen muutoksen sydämessä, tulla sinetöidyiksi iankaikkiseen elämään Pyhän Hengen vahvistavan voiman kautta ja lopulta saada kaiken, mitä Vapahtajalla on.

Viite

  1. ”Teidän täytyy syntyä uudesti”, Liahona, toukokuu 2007, s. 21–22.