Opetuksia Mormonin kirjasta
Sydämen muutoksen kokeminen
Joitakin vuosia sitten Itä-Euroopassa kuuntelin, kun eräs nuori vanhin seisoi lähetyssaarnaajatovereidensa edessä vyöhykekonferenssissa kertomassa kokemuksesta, joka muovasi hänen elämänsä. Hän ja hänen toverinsa olivat löytäneet kaukaisesta kaupungista keski-ikäisen Ivan-nimisen miehen (nimi on muutettu) ja opettaneet tätä. Heidän tutkijansa tuli vaikeista oloista, mikä kuvastui hänen kuluneista vaatteistaan, hoitamattomasta parrastaan ja epäröivästä käytöksestään. Elämä oli ollut hänelle kovaa ja tylyä.
Koska Ivanilla ei ollut mitään aiempaa uskonnollista harjaannusta, hänellä oli paljon vastuksia voitettavanaan. Hänen täytyi jättää tavat, jotka eivät olleet sopusoinnussa palautetun evankeliumin kanssa. Hänen piti hyväksyä ja sitten omaksua uusia periaatteita. Ivan halusi oppia, ja hän valmistautui tunnollisesti kasteeseensa ja konfirmointiinsa. Hänen vaatteensa pysyivät kuluneina ja partansa hoitamattomana, mutta hän oli ottanut ensimmäiset askeleet. Pian Ivanin kasteen jälkeen lähetyssaarnaaja sai siirron. Hän toivoi, että hänen ja Ivanin tiet vielä joskus kohtaisivat.
Puoli vuotta myöhemmin lähetysjohtaja lähetti nuoren vanhimman takaisin tähän aiempaan seurakuntaan. Vanhin oli yllättynyt mutta innokas palaamaan, joten ensimmäisenä sunnuntaina, jolloin hän oli taas seurakunnassa, hän tuli uuden toverinsa kanssa varhain sakramenttikokoukseen. Jäsenet olivat mielissään nähdessään lähetyssaarnaajan jälleen keskuudessaan. He kiiruhtivat hänen luokseen iloisesti hymyillen ja lämpimästi tervehtien.
Vanhin tunnisti lähes jokaisen pienessä seurakunnassa. Hän etsi kuitenkin turhaan kasvojen joukosta miestä, jota hän ja hänen toverinsa olivat opettaneet ja jonka he olivat kastaneet puoli vuotta aiemmin. Vanhimman sisimmässä heräsi pettymyksen ja surun tunne. Oliko Ivan palannut vahingollisiin tapoihinsa? Eikö hän enää kunnioittanut kasteenliittoaan? Oliko hän menettänyt parannuksestaan luvatut siunaukset?
Vanhimman pelot ja pohdiskelut keskeytyivät, kun häntä halaamaan riensi tuntematon mies. Siististi ajellun miehen hymy oli luottavainen ja hänen kasvonsa säteilivät luontaista hyvyyttä. Valkoisessa paidassa ja huolella sidotussa solmiossa hän oli sinä sapattiaamuna menossa valmistamaan sakramenttia pienelle joukolle. Vasta kun mies alkoi puhua, vanhin tunnisti hänet. Siinä oli uusi Ivan, ei se aiempi Ivan, jota he olivat opettaneet ja jonka he olivat kastaneet! Vanhin näki ystävässään ruumiillistuneena uskon, parannuksen ja anteeksiannon ihmeen; hän näki sovituksen todellisuuden.
Lähetyssaarnaaja kertoi vyöhykekonferenssiin osallistuville tovereilleen, että Ivan oli muuttunut ja kasvanut joka suhteessa niiden kuukausien aikana, jotka vanhin oli ollut poissa seurakunnasta. Ivan oli omaksunut evankeliumin, ja se säteili hänestä. Hän oli kokenut ”sydämen muutoksen” (Alma 5:26), joka sai hänet sekä menemään kasteelle että ponnistelemaan eteenpäin jatkuvassa kääntymysprosessissa. Hän valmistautui saamaan korkeamman pappeuden ja temppelin toimitukset. Ivan oli todellakin syntynyt uudesti (ks. Alma 7:14).
Päättäessään puhettaan lähetyssaarnaaja kysyi ääneen itseltään: ”Kuinka suuren ’sydämen muutoksen’ minä olen kokenut kuluneen puolen vuoden aikana?” Hän jatkoi itsetutkisteluaan kysymällä ääneen: ”Olenko minä ’syntynyt uudesti’?” Ne ovat kaksi syvällistä kysymystä, jotka meidän kunkin pitäisi esittää itsellemme säännöllisin väliajoin.
Tuon tapauksen jälkeisinä vuosina olen pohtinut nuoren lähetyssaarnaajan sanoja ja Ivanin toimintaa. Olen pohtinut sitä, mikä osuus voimallisella muutoksella sydämessämme (ks. Alma 5:12) ja sillä, että olemme hengellisesti syntyneet Jumalasta (ks. Alma 5:14), on prosessissa omaksua palautettu evankeliumi. Olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat selvästikin tärkeä osa Herran oppia eivätkä vain kertakokemuksia kuolevaisuudessa. Ne ovat jatkuvia tilaisuuksia, joiden tarkoituksena on syventää kääntymysprosessia ja yksilöllistä, henkilökohtaista jalostumista. Ne valmistavat meitä täydemmin iankaikkiseen elämään.
Hengellisen uudestisyntymisen haasteita
Haasteet syntyä uudesti ja kokea voimallinen sydämen muutos ovat haasteita, joita meidän jokaisen on pohdittava. Jotkut kristikunnassa uskovat, että he voivat syntyä uudesti pelkästään tunnustamalla Kristuksen maailman Vapahtajaksi mistään sitä edeltävästä tai sen jälkeisestä käytöksestään riippumatta. Jotkut väittävät, että Kristuksen roolin pelkkä tunnustaminen ja se, että kerran ilmaisee uskonsa Kristukseen, riittää tuomaan meidät lopulta takaisin Isän ja Pojan eteen. Niin hyvää tarkoittava kuin sellainen käsitys ehkä onkin, se ei ole oikea.
Uudessa testamentissa on lukuisia viittauksia uudestisyntymisen käsitteeseen, mutta siten kuin se on käännetty, se ei aina selitä täsmälleen, kuinka se saavutetaan. Esimerkiksi Vapahtaja (ks. Joh. 3:5–7), Johannes Kastaja (ks. Matt. 3:11) ja Paavali (ks. Room. 6:2–6; 2. Kor. 5:17; Gal. 4:29; Ef. 4:24) julistavat periaatetta mutta eivät selvennä, mitä se tarkoittaa.
Sitä vastoin Mormonin kirja on suurenmoinen lähde parempaan ymmärrykseen voimallisen sydämen muutoksen ja uudestisyntymisen prosessin kokemisesta. Sen profeetat tarjoavat täydemmän opillisen selityksen tapahtumasarjasta. Alma nuorempi tutki perusteellisesti molempia käsitteitä ja esitti kirkon jäsenille kolme kysymystä: ”Minä kysyn teiltä, kirkon veljeni: Oletteko te hengellisesti syntyneet Jumalasta? Oletteko saaneet hänen kuvansa kasvoihinne? Oletteko kokeneet tämän voimallisen muutoksen sydämessänne?” (Alma 5:14.)
Tiedämme pyhien kirjoitusten perusteella, että upotuskasteen kautta meistä voi tulla kirkon jäseniä, mutta että toimitus itsessään ei sisällä hengellistä uudestisyntymistä, jonka ansiosta voimme palata taivaallisen Isän eteen. Samalla tavoin, kun meidät konfirmoidaan kasteen jälkeen, me saamme oikeuden Pyhän Hengen jatkuvaan kumppanuuteen. Mutta vasta kun olemme tehneet todellisen parannuksen – ja siten itse asiassa otamme vastaan Pyhän Hengen – meidät voidaan pyhittää ja me voimme siten syntyä uudesti hengellisesti. Näin siis Alman syvälliset kysymykset ovat aiheellisia meille jokaiselle yhä uudelleen koko elämän ajan.
Presidentti Brigham Young (1801–1877) saarnasi ”uudesta syntymästä” seuraavasti: ”Sellainen kuin Hengen syntymä on mahdollinen eläessämme lihassa. – – Ja kun ymmärrämme täydellisemmin oman riippumattoman olotilamme, jonka Jumala on meille antanut, ja henkimaailman ja periaatteet ja voimat, jotka vaikuttavat tähän kokonaisuuteen, me opimme, että ihminen voi olla niin täysin ja yksinomaan omistautunut totuuden Hengelle ja Jumalalle ja niin tuon Hengen vallassa, että sitä voidaan osuvasti kutsua uudeksi syntymäksi.”1
Sävähdyttävässä puheessaan kansalleen kuningas Benjamin antoi heille neuvoja siitä, kuinka heidän pitäisi elää evankeliumin periaatteiden mukaan (ks. Moosia 2–4). Sitten hän kysyi rohkeasti, uskoivatko he hänen sanoihinsa. Heidän liikuttavassa vastauksessaan on voimallinen esimerkki: ”Ja he kaikki huusivat yhteen ääneen sanoen: Kyllä, me uskomme joka sanan, jonka sinä olet puhunut meille; ja me tiedämme myös niiden varmasti olevan totta Herran Kaikkivaltiaan Hengen tähden, joka on saanut aikaan voimallisen muutoksen meissä eli meidän sydämissämme, niin ettei meillä ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2).
He sanoivat myös: ”Me olemme halukkaita tekemään Jumalamme kanssa liiton, että teemme hänen tahtonsa ja olemme kuuliaisia hänen käskyilleen kaikessa, mitä hän meidän käskee tehdä, kaikkina loppuina elinpäivinämme” (Moosia 5:5, kursivointi lisätty).
Sitten kuningas Benjamin selitti heille, mitä oli tapahtunut ja minkä vuoksi, esittäen erinomaisen määritelmän uudestisyntymisestä:
”Te olette puhuneet toivomiani sanoja; ja liitto, jonka te olette tehneet, on vanhurskas liitto.
Ja nyt, sen liiton tähden, jonka olette tehneet, teitä kutsutaan Kristuksen lapsiksi, hänen pojikseen ja hänen tyttärikseen; sillä katso, tänä päivänä hän on hengellisesti synnyttänyt teidät; sillä te sanotte, että teidän sydämenne on muuttunut uskon kautta hänen nimeensä; sen tähden te olette syntyneet hänestä ja olette tulleet hänen pojiksensa ja hänen tyttäriksensä.” (Moosia 5:6–7.)
Nämä kuningas Benjaminin seuraajat olivat selvästikin kokeneet sellaisen suunnattoman sydämen muutoksen, ettei heillä ollut enää halua tehdä pahaa. Lisäksi he olivat selvästikin syntyneet hengellisesti eli uudesti.
Muistakaa, että uudestisyntyminen ei poista muististamme menneitä syntejämme, mutta se tarjoaa omantunnon rauhaa ja lievittää rikkomuksen tuskan (ks. Moosia 27:29; Alma 36:19).
Uudestisyntymisen siunauksia
Vanhin Bruce R. McConkie (1915–1985) kahdentoista apostolin koorumista muistuttaa meille, että ”ne kirkon jäsenet, jotka ovat todella syntyneet uudesti, ovat siunatussa ja otollisessa tilassa. He ovat saavuttaneet asemansa paitsi liittymällä kirkkoon niin uskolla (ks. 1. Joh. 5:1), vanhurskaudella (ks. 1. Joh. 2:29), rakkaudella (ks. 1. Joh. 4:7) ja voittamalla maailman (ks. 1. Joh. 5:4).”2
Alma nuorempi koki itse muuttumisen Jumalan vihollisesta uudeksi luomukseksi, olennoksi, joka oli kääntynyt ja siten omistautunut valtakunnan rakentamiseen:
”Sillä, hän sanoi, minä olen tehnyt parannuksen synneistäni, ja Herra on minut lunastanut; katso, minä olen Hengestä syntynyt.
Ja Herra sanoi minulle: Älä ihmettele, että koko ihmissuvun, eli miesten ja naisten, kaikkien kansakuntien, sukujen, kielten ja kansojen, täytyy syntyä uudesti, eli syntyä Jumalasta, muuttua lihallisesta ja langenneesta tilastaan vanhurskauden tilaan ja tulla Jumalan lunastamiksi, tullen hänen pojikseen ja tyttärikseen.
Ja niin heistä tulee uusia luotuja; ja elleivät he tee tätä, he eivät mitenkään voi periä Jumalan valtakuntaa.” (Moosia 27:24–26, kursivointi lisätty.)
Jos kaikkien ihmisten täytyy syntyä uudesti ja kokea sydämen muutos, ei sillä, olemmeko syntyneet kirkkoon vai kokeneet kääntymyksen myöhemmin nuorena tai aikuisena, ole mitään väliä. Meidän kaikkien täytyy jossakin vaiheessa kokea tuo sydämen muutos ja tuo Hengen uudestisyntyminen, kun etenemme kääntymysprosessissa. Uudestisyntymisen ja sydämen muutoksen prosessin tarkoituksena on olla kaikenkattava, kaikkien kansakuntien ja siten jokaisen yksilön koettavissa.
Pyhissä kirjoituksissa on kertomuksia ihmisistä, jotka syntyivät uudesti merkittävällä tavalla, kuten Paavali (ks. Ap. t. 9:1–20) ja Alma nuorempi (ks. Moosia 27:8–37). Useimpien ihmisten kohdalla Raamatun ja Mormonin kirjan aikoihin kuten nykyäänkin tämä sydämen muutos ei kuitenkaan ole yksittäinen tapahtuma vaan pikemminkin henkilökohtainen ja asteittainen prosessi.
Puhuessaan Brigham Youngin yliopiston ensimmäisen vaarnan konferenssissa vanhin McConkie esitti nämä lohdulliset ja rohkaisevat sanat: ”Useimmille ihmisille kääntymys [hengellinen uudestisyntyminen ja sitä seuraava syntien anteeksianto] on prosessi, ja se etenee askel askeleelta, aste asteelta, vaihe vaiheelta alemmalta tasolta korkeammalle armosta armoon siihen asti kun yksilö on täysin kääntynyt vanhurskauden asialle. Se merkitsee sitä, että yksilö voittaa yhden synnin tänään ja toisen synnin huomenna. Hän tekee elämästään täydellistä yhdellä saralla nyt ja toisella saralla myöhemmin. Ja kääntymysprosessi jatkuu, kunnes se on täydellinen, kunnes meistä tulee kirjaimellisesti, kuten Mormonin kirjassa sanotaan, Jumalan pyhiä luonnollisen ihmisen sijaan.”3
Sillä, onko hengellinen uudistisyntymisemme äkillinen vai – kuten on paljon yleisempää – asteittainen, ei ole mitään väliä. Vaikka prosessi saattaa olla erilainen, ovat seuraukset samanlaiset. Kääntymyksen laadussa ei ole eroa. Jokaisen ihmisen kohdalla, joka kokee voimallisen sydämen muutoksen, se ilmenee ilon ja rakkauden tunteina, jotka vievät pois tottelemattomuuden tuoman aiemman tuskan (ks. Alma 36:20–21). Kuinka hyvä taivaallinen Isämme onkaan! Kuinka kaikenkattava onkaan Hänen Poikansa sovitus!
Kun pidämme kiinni näistä tosi opeista, kuten se lähetyssaarnaaja Itä-Euroopassa ja hänen tutkijansa, te ja minä voimme kokea voimallisen sydämen muutoksen ja hengellisen uudestisyntymisen ja korjata niiden myötä luvatut rauhan, rakkauden ja todellisen ilon siunaukset sekä halun tehdä alati hyvää.