Kaikkien aikojen paras joulu

Kun meillä on joulun henki, me muistamme Häntä, jonka syntymäjuhlaa me vietämme tähän aikaan vuodesta. Mietiskelemme tuota ensimmäistä joulupäivää, josta muinaiset profeetat olivat ennustaneet. Palauttakaamme mieliimme Jesajan sanat: ”Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja antaa hänelle nimen Immanuel”⁴ – se merkitsee: ”meidän kanssamme on Jumala”.

Amerikan mantereella profeetat sanoivat: ”Aika tulee, eikä ole kaukana, jolloin Herra Kaikkivaltias – – tulee voimassa – – ja asuu tomumajassa – –. – – hän on kärsivä koetuksia ja ruumiin tuskaa – –. Ja hänen nimensä on oleva Jeesus Kristus, Jumalan Poika.”⁵

Sitten tuli tuo öitten yö, jolloin Herran enkeli ilmestyi kedolla olleille paimenille ilmoittaen Vapahtajan syntymästä. Myöhemmin ”Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ’Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.’ – –

Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.

He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.”⁶

Ajat muuttuvat, vuodet kiitävät ohi, mutta joulu säilyy pyhänä. Tällä suurenmoisella aikojen täyttymisen taloudenhoitokaudella mahdollisuutemme antaa itsestämme ovat todellakin rajattomat, mutta ne ovat myös katoavia. On sydämiä, joita ilahduttaa. On ystävällisiä sanoja, joita lausua. On lahjoja, joita antaa. On tekoja, joita tehdä. On sieluja, joita pelastaa.

Margaret Kisilevich ja hänen sisarensa Nellie antoivat 1930-luvun alussa naapurissaan asuneelle Kozickin perheelle joululahjan, jonka nämä muistivat koko ikänsä ja joka on innoittanut heidän perheitäänkin.

Margaretin kotipaikkana oli tuolloin Two Hills Kanadan Albertassa – maalaiskylä, jossa asui paljon ukrainalaisia ja puolalaisia siirtolaisia. Heillä oli yleensä suuret perheet, ja he olivat hyvin köyhiä. Se oli suuren lamakauden aikaa.

Margaretin perheessä oli äiti ja isä ja kaikkiaan viisitoista lasta. Margaretin äiti oli ahkera ja isä yritteliäs – ja viidessätoista lapsessa heillä oli työvoimaa omasta takaa. Niinpä heidän kotinsa oli aina lämmin, eikä heidän tarvinnut vaatimattomista oloistaan huolimatta milloinkaan kärsiä nälkää. Kesäisin heillä oli valtava kasvimaa, ja he valmistivat hapankaalia, raejuustoa, smetanaa ja tillillä maustettuja suolakurkkuja vaihtokauppaa varten. He kasvattivat myös kanoja, sikoja ja lihakarjaa. Heillä oli hyvin vähän rahaa, mutta näitä hyödykkeitä voitiin vaihtaa muihin, joita he eivät voineet itse tuottaa.

Margaretin äidillä oli ystäviä, joiden kanssa hän oli tullut entisestä kotimaastaan. Hänen ystävänsä omistivat sekatavarakaupan, ja tuossa kaupassa paikkakuntalaiset kävivät lahjoittamassa tai vaihtamassa ylimääräisiä käytettyjä vaatteita, kenkiä jne. Monet näistä käytetyistä tavaroista kulkeutuivat edelleen Margaretin perheelle.

Albertan talvet olivat kylmiä, pitkiä ja ankaria, ja eräänä erityisen kylmänä ja vaikeana talvena Margaret ja hänen sisarensa Nellie kiinnittivät huomiota muutaman kilometrin päässä maatilalla asuvien naapuriensa, Kozickin perheen, köyhyyteen. Kun Kozickin perheen isä vei lapsensa kouluun omatekoisella reellään, hän meni aina sisälle kouluun lämmittelemään pullean valurautakamiinan ääressä ennen kuin palasi kotiin. Perheen jalkineina oli suikaleiksi leikattuja riepuja ja säkkejä, jotka oli kiedottu jalkojen ympärille, täytetty heinällä ja sidottu narulla.

Margaret ja Nellie päättivät Kozickin lasten avulla kutsua näiden perheen jouluaterialle. He päättivät myös olla kertomatta kutsusta kenellekään omassa perheessään.

Jouluaamu valkeni, ja Margaretin koko perhe valmistautui kiireisesti keskipäivän juhla-ateriaan. Valtava porsaanpaisti oli pantu uuniin edellisenä iltana. Kaalikääryleet, munkkirinkelit, luumutäytteiset pullat ja paahtosokerijuoma oli valmistettu aikaisemmin. Ateriaa täydentäisivät hapankaali, tillillä maustetut suolakurkut ja vihannekset. Margaretin ja Nellien tehtävänä oli huolehtia tuoreista vihanneksista, ja heidän äitinsä kyseli heiltä toistuvasti, miksi he kuorivat niin paljon perunoita, porkkanoita ja punajuuria.Mutta he vain kuorivat kuorimistaan.

Heidän isänsä huomasi ensimmäisenä, että tietä pitkin lähestyi hevosvaljakon vetämä reki, johon oli sulloutunut 13 ihmistä. Koska hän piti hevosista, hän tunnisti valjakon jo kaukaa. Hän kysyi vaimoltaan: ”Miksi Kozickit ovat tulossa tänne?” Tämä vastasi hänelle: ”En tiedä.”

Kozickit saapuivat, ja Margaretin isä auttoi herra Kozickia viemään hevoset talliin. Rouva Kozicki halasi Margaretin äitiä ja kiitti tätä siitä, että heidät oli kutsuttu viettämään joulua. Sitten he kaikki marssivat jonossa sisälle taloon, ja juhla alkoi.

Aikuiset söivät ensin, ja sitten lautaset ja ruokailuvälineet pestiin ja lapset söivät vuoroissa. Se oli suurenmoinen juhla-ateria, joka oli sitäkin parempi, koska he nauttivat sen yhdessä. Kun kaikki olivat syöneet, he lauloivat yhdessä joululauluja, ja sitten aikuiset asettuivat juttelemaan keskenään.

Margaret ja Nellie veivät lapset makuuhuoneeseen ja vetivät vuoteiden alta monta täyttä laatikollista käytettyjä vaatteita ja kenkiä, joita he olivat saaneet äitinsä kauppiasystäviltä. Seurasi taivaallinen kaaos ja sitten muotinäytös, kun kaikki valitsivat itselleen sopivia vaatteita ja jalkineita. He pitivät sellaista meteliä, että Margaretin isä tuli katsomaan, mistä oikein oli kyse. Nähtyään, kuinka iloisia ja onnellisia Kozickin lapset olivat ”uusista” vaatteistaan, hän hymyili ja sanoi: ”Jatkakaa.”

Varhain iltapäivällä, ennen kuin auringon laskiessa tuli liian kylmä ja pimeä, Margaretin perhe jätti jäähyväiset ystävilleen, jotka lähtivät hyvin ravittuina, hyvin vaatetettuina ja hyvissä kengissä.

Margaret ja Nellie eivät kertoneet kenellekään siitä, että he olivat kutsuneet Kozickin perheen, ja se säilyi salaisuutena Margaret Kisilevich Wrightin 77. jouluun asti vuonna 1998, jolloin hän paljasti sen ensi kerran perheelleen. Hän sanoi, että se oli ollut hänen kaikkien aikojen paras joulunsa.

Mikäli me haluamme kaikkien aikojen parhaan joulun, meidän on kuunneltava Häntä, joka kulki sandaaleissa. Meidän on tartuttava Puusepän käteen. Jokaisella askeleella, jonka kuljemme Hänen jalanjäljissään, hälvennämme jonkin epäilyksen ja löydämme jonkin totuuden.

Jeesus Nasaretilaisesta sanottiin, että Hänelle ”karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä”.⁷ Onko meillä päättäväisyyttä tehdä samoin? Pyhä kirja sisältää seuraavat kunnioitusta osoittavat sanat Herrastamme ja Vapahtajastamme: ”Hän kulki ympäri maata [ja] teki hyvää – – , sillä Jumala oli hänen kanssaan.”⁸

Rukoukseni on, että tänä joulun aikana ja kaikkina tulevina jouluina kulkisimme Hänen jalanjäljissään. Silloin jokainen joulu on kaikkien aikojen paras joulu.