Mistä voin saada tällaisen lehden?

Ollessani perheeni kanssa matkalla Nevadasta Alaskaan Yhdysvalloissa ryhdyin keskustelemaan käytävän toisella puolen istuvan kookkaan, viehättävän, ystävällisen naisen kanssa.

Hän kysyi minulta, minne olin menossa, ja kerroin hänelle, että olimme matkalla Juneauhun Alaskaan käymään poikamme ja hänen perheensä luona. Hän kertoi minulle olevansa Las Vegasista. Sitten hän liikuttui ja lisäsi, että oli matkalla Juneauhun miehensä sukulaisten luo pitämään muistotilaisuutta aviomiehelleen, jonka kanssa hän oli ollut naimisissa 20 vuotta. Mies oli kuollut hiljattain syöpään.

Katsoin käytävän toiselle puolen ja ajattelin itsekseni, kuinka onnekas olin, kun tiesin pelastussuunnitelmasta ja sain olla temppelityöntekijä Las Vegasin temppelissä. Mietin, mitä voisin tehdä tämän naisen hyväksi kohottaakseni hänen mielialaansa.

Äkkiä mieleeni juolahti aivan selkeänä lainaus, jota olin jakanut monisteina Apuyhdistyksessä profeetta Joseph Smithin sanoista. Järjestäessään Apuyhdistyksen hän huomautti, että sisaret ”rientävät muukalaisen avuksi, valelevat öljyä ja viiniä ahdingossa olevan haavoitettuun sydämeen, kuivaavat orvon kyyneleet ja ilahduttavat lesken sydäntä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 472).

Katsoin jälleen käytävän toiselle puolen. Näin muukalaisen ahdingossa, lesken, jonka sydän oli haavoitettu. Muistin, että olin lukenut aiemmin samana päivänä heinäkuun 2011 Ensign-lehteä. Siinä oli joitakin kohottavia artikkeleita, joiden arvelin saattavan antaa hänelle hieman tukea ja lohtua.

Kokosin rohkeuteni, avasin lehden erään artikkelin kohdalta ja pyysin häntä lukemaan sen. Seurasin häntä tiiviisti ja yllätyin, kun hän luki joka ainoan rivin – todella tarkkaan. Kun hän oli lopettanut, hän luki toisenkin artikkelin.

Ilmeisesti jokin, mitä hän oli lukenut, oli koskettanut hänen sydäntään. Hän painoi lehden tiukasti rintaansa vasten ja pyyhkäisi sitten kyynelen silmästään.

”Mistä voin saada tällaisen lehden?” hän kysyi minulta. Sanoin hänelle, että hän voisi pitää sen. Sitten hän luki lisää.

Kun saavuimme Juneauhun, hän tarttui käteeni, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: ”Kiitos.”

Sain tuosta kokemuksesta tärkeän opetuksen. Ympärillämme on muukalaisia, joiden sydän on haavoitettu, jotka tarvitsevat ystävällistä rohkaisun sanaa ja joilla on tarve tietää, mitä me myöhempien aikojen pyhät tiedämme.