Kirjoita siitä oikein

Cara laski kynän kädestään ja tuijotti pöydällään olevaa paperia. Siinä oli vain hänen nimensä ja suuri pyyhekumin jättämä tahra. ”Mitä minun pitäisi kirjoittaa?” hän mietti.

Käytävän toisella puolen hänen ystävänsä Lily kirjoitti puuhakkaana. Cara painoi päänsä käsivarrelleen.

Cara piti todella paljon uudesta koulustaan. Se oli erään toisen kirkon rakennuksessa, ja hänen uusi luokkansa oli niin pieni, että hänen opettajallaan, opettaja Schmidtillä, oli aikaa auttaa häntä matematiikassa. Joka päivä matematiikantunnin jälkeen opettaja Schmidt piti oppitunnin Raamatusta. Yleensä Raamatun oppitunneilla opetettiin paljolti samanlaisia asioita kuin ne, joita Cara oli oppinut kotona ja Alkeisyhdistyksessä.

Mutta muutama viikko aiemmin oppitunnilla, joka oli käsitellyt kastetta, opettaja Schmidt oli kertonut luokalle, että vauvat, jotka kuolivat ennen kuin ne oli kastettu, eivät pääsisi taivaaseen. Sitten opettaja oli sanonut, että yksi hänen omista lapsistaan oli kuollut heti syntymänsä jälkeen. Kun opettaja Schmidt oli sanonut sen, hän oli näyttänyt siltä kuin alkaisi itkeä.

”Mutta vauvat, jotka kuolevat, pääsevät taivaaseen”, Cara halusi sanoa. Jos opettaja Schmidt tietäisi sen, hän ei ehkä olisi enää niin surullinen. Mutta Caraa ujostutti liikaa sanoa mitään.

Koulun jälkeen Cara kertoi äidille, mitä opettaja Schmidt oli sanonut. ”Tieto siitä, että vauvat pääsevät taivaaseen, on yksi niistä siunauksista, joita meillä on Mormonin kirjan ansiosta”, äiti sanoi. Cara toivoi, että opettaja Schmidt lukisi jonakin päivänä Mormonin kirjan. Hän toivoi, että hänellä olisi rohkeutta kertoa siitä opettajalle.

Nyt tämänpäiväisellä oppitunnilla opettaja Schmidt oli kertonut luokalle, että Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki ovat yksi ainoa olento. Cara ajatteli sitä, kuinka taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus ilmestyivät Joseph Smithille pyhässä lehdossa. Hän tiesi, että He ovat kaksi erillistä olentoa ja että kummallakin on ruumis. Hän oli iloinen siitä, että hän tiesi sen varmasti jo ennen kuin puhui siitä äidin tai isän kanssa.

Mutta sitten opettaja Schmidt oli sanonut: ”Oppilaat, ottakaa paperi ja kirjoittakaa siitä, mistä olemme puhuneet.”

Silloin Cara sai huolestuneen tunteen vatsaansa. Hän halusi tehdä tehtävän siten kuin hänen opettajansa halusi. Voisiko hän olla riittävän urhea ja kirjoittaa siitä, minkä tiesi olevan totta?

Pää painuksissa pöytää vasten Cara alkoi rukoilla ääneti. ”Rakas taivaallinen Isä, mitä minun pitäisi tehdä?”

Melkein heti Cara alkoi tuntea itsensä tyyneksi ja rauhalliseksi. Pyhä Henki kuiskasi, että jos hän kirjoittaisi sen, mitä oli hänen sydämessään, kaikki järjestyisi.

Cara kohotti päänsä, tarttui kynäänsä ja alkoi kirjoittaa.

Taivaallinen Isä ja Jeesus ovat kaksi erillistä olentoa. Heillä on liha- ja luuruumis niin kuin meillä. Pyhä Henki on Henki, joka voi puhua meille sydämessämme.

Kirjoitettuaan muutaman virkkeen lisää Cara laski kynän kädestään. Hän ei tiennyt, mitä opettaja Schmidt ajattelisi siitä, mitä hän oli kirjoittanut, mutta hänestä tuntui hyvältä se, että hän oli pystynyt kertomaan opettajalleen jotakin tärkeää ja totta.