Nykyajan nuoret miehet tarvitsevat vanhurskaita roolimalleja

Todd Sylvesterillä oli lukiossa kaksi tavoitetta: olla hyvä koripalloilija ja tulla tunnetuksi innokkaimpana bilettäjänä koulussa.

Todd alkoi juoda ja käyttää huumeita 14-vuotiaana. Hän ei ollut kirkon jäsen, eivätkä hänen vanhempansa antaneet hänelle, kuten hän kuvaa, ”puoleen tai toiseen” hänen käytöstään koskevaa opetusta. Vuosien mittaan hänen huumeriippuvuutensa ja alkoholisminsa pilasivat hänen kerran lupaavalta näyttäneen koripalloilijan uransa ja johtivat hänet polulle, joka sai hänet harkitsemaan itsemurhaa.

Valitettavasti Toddin kertomuksen piirteitä voi nähdä monien nykyajan nuorukaisten elämässä, jopa kirkon jäsenten keskuudessa. Toddilla ei kuitenkaan ollut sitä, mitä kirkon nuorilla miehillä on: vanhurskaita roolimalleja. Aikuiset kirkon johtohenkilöt voivat olla suuri siunaus nuorille yhtenä heidän elämänsä ratkaisevimmista vaiheista. Taustansa vuoksi Todd, joka liittyi kirkkoon 22-vuotiaana, yrittää nyt olla myönteinen roolimalli nuorille seurakunnassaan.

Käännekohta veli Sylvesterin elämässä tuli, kun hän synkimpänä hetkenään lausui yksinkertaisen rukouksen: ”Jumala, minä tarvitsen apua.” Puolitoista kuukautta myöhemmin eräs pitkäaikainen ystävä, joka on kirkon jäsen, otti häneen yhteyttä ja sanoi: ”Todd, tunsin kehotuksen kertoa sinulle, että me tarvitsemme sinua meidän puolellemme. – – Sinä autat vielä monia ihmisiä, etenkin nuoria ja lapsia.”

Muutamaa vuotta myöhemmin, kun veli Sylvester oli mennyt kasteelle ja solminut temppeliavioliiton, hänet kutsuttiin palvelemaan Nuorten Miesten ohjelmassa – kutsumus, joka johti hänet palvelemaan nuoria miehiä 14 vuotta.

Veli Sylvester käytti menneisyyttään kannustimena auttaakseen nuoria miehiä, joita hänet kutsuttiin palvelemaan, ja löysi keinon samastua vaikeuksiin, joita hän näki poikien käyvän läpi. ”Uskon, että useimmat kaverit pelkäävät puhua siitä, kun heillä on vaikeaa”, hän sanoo. ”Mutta minä kerroin tarinani näille kavereille joka vuosi. Uskon, että sen johdosta heistä tuntui luontevalta tulla luokseni ja sanoa: ’Hei, minulla on ongelmia pornografian tai juomisen tai itsemurha-ajatusten kanssa.’” Veli Sylvester kykeni tukemaan heitä, kun he tekivät parannusta, johon kuului käyntejä piispan luona.

Johtohenkilöt, jotka kuuntelevat ja antavat ratkaisevina hetkinä nuorille rakkautta osoittavaa palautetta, voivat luoda voimakkaita yhteyksiä, jotka ovat omiaan muovaamaan nuoren henkilön identiteettiä. Mat Duerden, joka on apulaisprofessori Brigham Youngin yliopistossa ja suoritti tohtorintutkintonsa nuorten kehityksen alalta, sanoo: ”Murrosikä on [aikaa, jolloin yksilöissä] kehittyy käsitys omasta identiteetistä: arvoista, uskonkäsityksistä, rooleista jne. Se on kokeiluprosessi. Tuohon prosessiin kuuluu palautteen saaminen ikätovereilta tai vanhemmilta tai muilta aikuisilta, ja se voi olla todella vaikuttavaa, jos kyseessä on kunnioitettu ja arvostettu aikuinen.”

Veli Duerden jatkaa: ”Tehokkaimmat mentorointiroolit rakentuvat keskinäiselle kunnioitukselle sekä nuoren tunteelle, että on joku, joka todella välittää hänestä, vaikka hän pukeutuisi tai puhuisi miten tahansa.”

”Useimmat pojat kaipaavat sellaista suhdetta isänsä kanssa”, sanoo veli Sylvester. ”Ellei heillä ole sitä, seuraavaksi paras asia on, jos heillä on joku aikuinen mieshenkilö, jolle he voivat puhua, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ja joka ei tuomitse, tee pilkkaa tai arvostele heitä heidän ongelmiensa vuoksi. Tarkoitukseni ei ollut asettua heidän isänsä paikalle, vaan halusin olla heidän tavoitettavissaan, jotta he voisivat järkevällä tavalla puhua minulle.”

Vaikka aikuiset kirkon johtohenkilöt voivat olla ratkaisevassa asemassa nuoren ohjaamisessa, profeetat ja apostolit ovat sanoneet, että ensisijaisena roolimallina nuorille ovat heidän vanhempansa. Esimerkiksi vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista on sanonut: ”Isät, te olette ensisijainen miehuuden malli pojillenne. Te olette heidän merkitsevin ohjaajansa, ja uskokaa tai älkää, olette heidän sankarinsa lukemattomin tavoin. Teidän sananne ja teidän esimerkkinne vaikuttavat heihin suuresti.” (Ks. ”Isät ja pojat – ainutlaatuinen suhde”, Liahona, marraskuu 2009, s. 47.)

Yksikään niistä vahvoista suhteista, jotka veli Sylvester loi nuorten miesten kanssa, ei syntynyt heti. Hänen oli kehitettävä noita suhteita vuosien palvelemisen ajan. Niistä 20 nuoresta miehestä, joita hän opetti, 17 lähti palvelemaan lähetystyössä. Ainakaan viidellä näistä ei ollut mitään aikomusta palvella ennen kuin he olivat tekemisissä veli Sylvesterin kanssa.

”Syy, miksi minulla oli niin hyvä menestys näiden poikien kanssa, on se, että he tiesivät, että rakastan heitä ehdottomasti”, veli Sylvester sanoo. ”He tiesivät sen – ei siksi, että sanoin niin, vaan siksi, että näytin sen. Keskityin todella siihen, että he solmivat suhteen Vapahtajaansa. Minusta vain tuntui, että se oli heille avain selviytyä kaikesta ja edetä elämässä ja menestyä.”

Auttamalla nuoria miehiä luomaan suhteen Vapahtajaan veli Sylvester toivoi, että heidän todistuksensa johtaisi heidät palvelemaan lähetystyössä, solmimaan temppeliavioliiton ja kasvattamaan vanhurskaan perheen. ”Se on onnensuunnitelma”, hän sanoo. ”Siksi [nuorten auttaminen] on tärkeää.”