Pystyin päästämään irti surustani
Kirjoittaja on Taiwanista.
Kun ystäväni, veli Chen ja hänen vaimonsa, kastettiin seurakuntaamme, olin ikionnellinen. Vuosi heidän kasteestaan heidät sinetöitiin temppelissä, ja heidän poikansa, joka oli kuollut ennen kuin he liittyivät kirkkoon, sinetöitiin heihin. Oli suurenmoista nähdä Chenin pariskunnan kasvavan evankeliumissa.
Sitten seuraavana vuonna veli Chen sai surmansa auto-onnettomuudessa. Onnettomuuden jälkeen hänen kuolemansa tuntui olevan aina mielessäni ja ahdisti usein uniani. Heräsin silmät kyynelissä ja kysyin yhä uudelleen: ”Miksi? Miksi Herra antaa tällaisen murhenäytelmän tapahtua? Miksi sellaisen asian piti tapahtua tälle hienolle perheelle?” Painiskellessani yhtenä päivänä taas kerran näiden kysymysten kanssa otin käteeni erään oppikirjan ja luin nämä presidentti Spencer W. Kimballin (1895–1985) sanat:
”Jos ajattelisimme koko olemassaolomme rajoittuvan kuolevaisuuteen, silloin tuska, suru, epäonnistuminen ja lyhyt elämä olisivat suuria onnettomuuksia. Mutta jos näemme elämän iankaikkisena ja käsitämme sen ulottuvan kauas kuolevaisuutta edeltäneeseen menneisyyteen ja eteenpäin iankaikkiseen kuolemanjälkeiseen tulevaisuuteen, silloin kaikkia tapahtumia voidaan tarkastella oikeasta näkökulmasta. – –
Eikö eteemme tulekin kiusauksia voimiemme koettelemiseksi, sairautta, jotta oppisimme kärsivällisyyttä, kuolema, jotta meistä voisi tulla kuolemattomia ja kirkastettuja?”1
Sillä hetkellä päätin päästää irti surustani ja odottaa luvattua ja mahdollista tulevaisuutta. Näin sieluni silmin veli Chenin jälleen onnellisena yhdessä perheensä kanssa. Tuo näky toi minulle rauhaa. Tiedän, että taivaallinen Isä antaa meille viisautta ja rohkeutta kohdata vastoinkäymisiä.