2014
Kasvatamme hengellistä voimaa pappeuskoorumeissa
Helmikuu 2014


Kasvatamme hengellistä voimaa pappeuskoorumeissa

Kuva
Vanhin Ronald A. Rasband

Herra on siunannut meitä pappeuskoorumeilla valmentaakseen osaltaan meitä niin, että sydämemme ovat ”yhteen liittyneinä ykseydessä ja rakkaudessa toisiaan kohtaan”.

Jokin aika sitten vanhin Paul V. Johnson seitsemänkymmenen koorumista palveli vaimonsa kanssa vyöhykkeen johtokunnassa Chilessä. Yhtenä perjantaina hänen piti matkustaa kodistaan Santiagossa 1 450 kilometrin päähän järjestämään uudelleen erään vaarnan johtokunta.

Kun hän saapui perjantai-iltana määränpäähänsä, hän sai puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että hänen vaimonsa oli sairaalassa. Kun hän puhui sisar Johnsonin kanssa, tämä selitti pudonneensa portailta ja murskanneensa polvilumpionsa. Vakuutettuaan vanhin Johnsonille, että hänestä pidettiin hyvää huolta eikä häntä leikattaisi ennen maanantaita tai tiistaita, hän kannusti miestään hoitamaan tehtävänsä järjestää vaarna uudelleen ja toimia vaarnakonferenssin johtavana virkailijana.

Hänen sanojensa rauhoittamana vanhin Johnson lähetti heti sähköpostiviestin kooruminjohtajalleen Salt Lake Cityyn kertoen tilanteesta. Sitten hän teki suunnitelmat tehtävänsä hoitamiseksi. Vanhin Johnsonin toimintatavassa on meille opetus: ensin hän raportoi tilanteesta kooruminjohtajalleen ja sitten hän ryhtyi hoitamaan tehtäväänsä.

Seitsemänkymmenen koorumit on järjestetty siten, että kullakin jäsenellä on tietty vastuu muista, mukaan lukien hellä huolenpito koorumin aiemmista jäsenistä. Koska tehtäviä on ympäri maailmaa, koorumin jäsenet eivät yleensä voi hoitaa niitä henkilökohtaisesti. He pitävät kuitenkin yhteyttä puhelinsoitoin, sähköpostiviestein, tekstiviestein ja muilla elektronisilla keinoilla. Jokaista jäsentä pyydetään kertomaan heti kooruminjohtajalleen merkittävistä muutoksista henkilökohtaisessa tai perhetilanteessa, ja näin juuri vanhin Johnson teki.

Vanhin Johnsonin tapauksessa hänen pappeusjohtajansa oli vanhin Claudio R. M. Costa, joka palveli tuolloin seitsemänkymmenen johtokunnan jäsenenä. Vanhin Costa soitti seuraavana aamuna vanhin Johnsonille, kun tämä oli puhuttelemassa paikallisia johtohenkilöitä. Vanhin Costasta tuntui, että vanhin Johnsonin pitäisi palata kotiin, mutta hän kuunteli tarkkaan, kun vanhin Johnson selitti, miksi hänestä tuntui, ettei hänen vaimollaan ollut hätää ja että hän voisi hoitaa loppuun vaarnan uudelleenjärjestämisen. Vanhin Costa kehotti vanhin Johnsonia jatkamaan työtä samalla kun hän tarkistaisi muutaman asian.

Noin kaksi tuntia myöhemmin vanhin Costa soitti vanhin Johnsonille ja kertoi puhuneensa koorumin johtohenkilöiden kanssa tilanteesta. Heistä tuntui, että vanhin Johnsonin pitäisi olla vaimonsa luona. Vanhin Johnsonille ilmoitettiin, että lentoasemalla häntä odotti lentolippu ja että vanhin Carlos H. Amado oli matkalla hoitamaan päätökseen vaarnan johtokunnan uudelleenjärjestämisen.

Kun vanhin Johnson saapui sairaalaan, hänelle selvisi, että hänen vaimollaan oli suuret tuskat. Sisar Johnsonin ahdinkoa lisäsi se, ettei hän puhunut samaa kieltä kuin häntä hoitava henkilökunta. Hän tarvitsi aviomiestään. Vanhin Johnsonin koorumin johtohenkilöiden innoitettu, veljellinen huolenpito oli tuonut hänet vaimonsa luo.

”Tunnen, että minusta huolehditaan tässä koorumissa”, vanhin Johnson sanoi, ”ja tuohon huolenpitoon sisältyy paljon uskoa ja energiaa. Tunnen todella olevani osa koorumia. Uskon, että jos minut joskus kutsuttaisiin vanhinten koorumin johtokuntaan, olisin parempi johtaja sen kokemuksen johdosta, jota olen saanut tässä koorumissa.”

Minä olen samaa mieltä. Se ykseys ja rakkaus, jota näen veljieni keskuudessa, voisi toimia mallina kaikille pappeuskoorumeille. Jos tuota mallia noudatettaisiin, koorumeita ja jäseniä kaikkialla kirkossa siunattaisiin suuresti.

Koorumin voiman lähde

Aaronin ja Melkisedekin pappeuden koorumeissa on suurta voimaa – tai niissä voi olla! Tämä voima on peräisin Jumalan antamasta valtuudesta toimia Hänen nimessään, ja se ilmenee yksittäisten jäsenten todistuksessa, voimassa ja koko sielun käsittävässä omistautumisessa.

Sen seuraus on mahtava: koorumin jäsenistä ja heidän perheistään tulee hengellisesti vahvempia, henkilökohtaisesti varmempia sekä tehokkaampia Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia. Olen nähnyt tämän synergian toiminnassa – muovaamassa merkittävää veljeyttä, jonka vertaista ei ole Herran kirkon ulkopuolella.

Mieleeni muistuu näkemys, jonka esitti kerran presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa. Hän sanoi: ”Olen vuosien myötä oppinut, ettei koorumin vahvuus riipu siitä, montako pappeudenhaltijaa siinä on. Eikä se liioin riipu automaattisesti sen jäsenten iästä eikä kypsyydestä. Sen sijaan koorumin voima riippuu suuressa määrin siitä, kuinka täydellisesti sen jäsenet ovat yhtä vanhurskaudessa.”1

Kun koorumin jäsenet ovat yhtä vanhurskaudessa, taivaan voimat virtaavat esteettä heidän elämäänsä ja voimistuvat tavassa, jolla he palvelevat toisiaan, perhettään, kirkkoa ja asuinyhteisöään.

Vanhin Stephen L Richards, silloinen kahdentoista apostolin koorumin jäsen, määritteli 76 vuotta sitten, että koorumi on ”ensiksi luokka, toiseksi veljeskunta ja kolmanneksi palveluyksikkö”2. Tuo klassinen määritelmä havainnollistuu vaikuttavasti seitsemänkymmenen koorumeissa.

Koorumi luokkana

Joka viikko ne seitsemänkymmenen jäsenet, jotka asuvat Salt Lake Cityn alueella, kokoontuvat koorumin kokoukseen kirkon keskuspaikkaan. Siellä he opettavat vuorotellen toisilleen kirkon oppia, käytäntöjä ja menettelytapoja Opin ja liittojen luvun 88 mukaan: ”Nimittäkää keskuuteenne opettaja, älköötkä kaikki puhuko samanaikaisesti; vaan yksi puhukoon kerrallaan ja kaikki kuunnelkoot hänen sanojaan, niin että kun kaikki ovat puhuneet, kaikki olisivat rakentuneet kaikkien sanoista” (OL 88:122).

Nämä kokoukset ovat kallisarvoisia kokemuksia, joissa saadaan innoitusta ja vahvistetaan veljeyttä. Näissä kokouksissa vallitsee toveruuden henki ja tunne keskinäisestä tuesta ja rakkaudesta. Koska kaikki seitsemänkymmenen jäsenet eivät pysty osallistumaan, kokoukset tallennetaan ja tuodaan saataville internetissä niille jäsenille, jotka palvelevat muualla kuin kirkon keskuspaikassa.

Vanhin Don R. Clarke, veljeni koorumissa, kuvasi näitä kokouksia ”opin ja käytännön toteutuksen hengellisiksi juhla-aterioiksi”. Palvellessaan erään kansainvälisen vyöhykkeen johtokunnassa hän sanoi: ”Odotimme [videoiden] katsomista viikoittain vyöhykkeen johtokunnan kokouksessamme. Oli tilanteita, jolloin niissä käsitelty aihe oli juuri se, mihin meidän piti keskittyä.”

Näiden tallennettujen koorumin kokousten sekä sen huolenpidon ansiosta, jota seitsenkymmenet ja heidän perheensä tuntevat saavansa kirkon johtohenkilöiltä ja koorumin veljiltään, ”emme koskaan tunne olevamme eristyksissä”, vanhin Kevin R. Duncan sanoi. ”Palvelemmepa missä tahansa maailmassa, emme koskaan tunne olevamme yksin.”

Kun kaikki Aaronin tai Melkisedekin pappeuden koorumin jäsenet otetaan mukaan, veljeyden voima ja henki kehittyy koorumin jäsenten opettaessa toisiaan ja kertoessa erilaisista näkemyksistä. Monissa koorumeissa on useita opettajia, mikä on hyvä käytäntö.

Koorumin johtohenkilöt kautta kirkon voisivat noudattaa seitsemänkymmenen koorumien esimerkkiä. Keksikää keinoja ottaa mukaan ne, jotka eivät kykene osallistumaan koorumin kokouksiin. Kuvitelkaa, millainen vaikutus puhelinsoitolla voisi olla ylipappiin, joka ei kykene poistumaan kotoaan tai on hoitolaitoksessa. Eikö hän arvostaisi puhelinsoittoa koorumiin kuuluvalta veljeltään, joka kertoisi, mistä koorumin kokouksessa keskusteltiin? Tekniikka voi suuresti helpottaa tuota jakamista.

Koorumi veljeskuntana

Koorumin kokouksia voi parantaa myös esityslistalla, joka keskittyy asioihin, jotka todella ovat tärkeitä. Liian usein koorumin juoksevat asiat ja ilmoitukset vievät ajan, joka voitaisiin käyttää paremmin huolenpidon antamiseen ja veljeyden rakentamiseen. Tehokas koorumin esityslista voisi hyvinkin keskittyä niihin kolmeen näkökulmaan, jotka vanhin Richards mainitsi määritelmässään – luokkaopetukseen, veljeyteen ja palvelemiseen.

Koorumissamme me jaamme sähköpostitse pöytäkirjan ja ilmoitusasiat. Johtokunnan kokouksissamme ensimmäinen asia esityslistallamme on koorumimme jäsenten hyvinvointi. Kysymme, kuka tarvitsee apua. Rukoilemme nimeltä koorumin nykyisten ja vapautettujen jäsenten, heidän lastensa ja lastenlastensa puolesta. Usein esityslistaamme tulee tarkistuksia, jotta voimme keskustella siitä, miten voimme auttaa.

Koorumin juoksevat asiat ja palvelutehtävät tarvitsevat huomiota, mutta viisaat koorumin johtohenkilöt käyttävät vähemmän aikaa päivämääriin ja ilmoituksiin (lähettäkää ne sähköpostitse tai tehkää niistä moniste) ja enemmän aikaa oppiin, veljeyden rakentamiseen ja siihen, kuinka koorumi voi tavoittaa ja auttaa muita.

Veljeskuntana pappeuskoorumeilla ei ole vertaista maailmassa. Vuosia sitten presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, selitti, että ”kun ihminen muinaisina aikoina nimitettiin johonkin tiettyyn ryhmään, hänelle esitettiin valtakirjassa, joka kirjoitettiin aina latinaksi, kyseisen ryhmän velvollisuudet, määriteltiin ne, joiden piti olla ryhmän jäseniä, ja sen jälkeen valtakirjassa olivat aina sanat quorum vos unum eli ’joissa haluamme teidän olevan yhtä’”3.

Mikään ei yhdistä ihmissydämiä paremmin kuin Jumalan Henki. Hengen vaikutuksen alaisuudessa sekä koorumin jäsenten vanhurskauden ja yhteisen huolenpidon hengen kannustamina koorumit voivat olla suuren hengellisen voiman lähteenä koorumin jäsenille ja heidän perheilleen sekä muille, joita he palvelevat.

Lisäksi tärkeää on sosiaalinen vuorovaikutus. Vahva koorumi kokoontuu toisinaan yhteen vapaa-ajan toimintoihin, jotka tarjoavat koorumin jäsenille ja heidän perheilleen tilaisuuksia olla tekemisissä toistensa kanssa rennolla ja miellyttävällä tavalla. Yhdessäolo on tärkeä osa veljeyden rakentamista ja ylläpitämistä.

Koorumi palveluyksikkönä

Monella tapaa se veljeys, joka pappeuskoorumeissa vallitsee, antaa voimaa koorumin tekemälle palvelutyölle. Kun pappeuskoorumit toimivat ykseydessä, veljeyden ja rakkauden henkeä osoittaen, ne voivat saada aikaan ihmeitä.

Mieleeni tulevat jälleen vanhin Paul ja sisar Jill Johnson. He ovat kokeneet joitakin vakavia haasteita perheessä. Heillä on tytär ja nuori tyttärenpoika, jotka ovat sairastaneet syöpää. Kummassakin tapauksessa vanhin Johnsonin koorumin jäsenten rukoukset ja paasto ovat saaneet aikaan ihmeellisen muutoksen.

Pappeuskoorumien uskollinen palvelutyö on monin verroin siunauksena kirkolle ja niille paikkakunnille, joissa on kirkon yksikköjä. Tuosta palvelutyöstä tulee vaikuttavaa, kun koorumin jäsenet yhdistävät voimansa ja osoittavat vanhurskasta, Kristuksen kaltaista rakkautta.

Olen usein pannut merkille, että voima ja rakkaus edellyttävät uhraamista, johon osallistuvat suurelta osin myös seitsenkymmenten vaimot. Useita vuosia sitten kävin vanhin Claudio ja sisar Margareth Costan luona heidän palvellessaan Bogotássa Kolumbiassa. Päivällisen jälkeen yhtenä iltana Costat kävivät videokeskustelua verkkoyhteyden välityksellä muutamien lapsenlastensa kanssa. Vanhin Costan tulkatessa minulle keskustelua sain tietää, että lapsenlapset käyttivät sisar Costasta nimitystä ”tietokonemummi”. Keskustelun lopussa kaksi lapsenlapsista, 2- ja 4-vuotiaat, halasivat tietokoneen monitoria antaen sisar Costalle halauksen. Sisar Costa kertoi minulle myöhemmin, että lapsenlapset luulivat, että hän ja vanhin Costa asuvat tietokoneen sisällä.

Se, ettei ole tärkeissä tapahtumissa lähellä lapsia eikä lastenlapsia, on erityisen vaikeaa äideille ja isoäideille. He kuitenkin palvelevat, koska he rakastavat Herraa ja tuntevat olevansa osallisia aviomiehensä tehtävässä.

”Vaimomme osallistuvat työhön merkittävin tavoin”, vanhin Duncan huomauttaa. ”Sen lisäksi että he tukevat aviomiehiään näiden raskaan kuorman kantamisessa, he ovat myös innoittavalla tavalla vuorovaikutuksessa jäsenten ja johtajien kanssa kautta maailman. Vaimomme ovat todellisia esimerkkejä pyhittäytymisestä iloisin mielin.”

Sellaisella ykseydellä seitsenkymmenten ja heidän vaimojensa keskuudessa on suurta voimaa. Muistan, kun olin hoitamassa erästä tehtävää Japanissa. Matkustin kaupungista toiseen vanhin Yoon Hwan ja sisar Bon Choin kanssa, jotka palvelivat tuolloin Aasian pohjoisen vyöhykkeen johtokunnassa. Tiesin eräästä ongelmasta heidän kotimaassaan Koreassa ja otin asian esiin. Kyseltyäni hieman tarkemmin asiasta sisar Choilta, hän kertoi minulle, kuinka vakava ongelma oli. Sitten hän esitti ehdotuksia, jotka osoittautuivat äärimmäisen hyödyllisiksi ratkaisun löytymisessä.

Presidentti Thomas S. Monson on muistuttanut meille: ”Veljet, maailma tarvitsee teidän apuanne. On jalkoja, joita tukea, käsiä, joihin tarttua, mieliä, joita rohkaista, sydämiä, joita innoittaa, ja sieluja, joita pelastaa. Iankaikkisuuden siunaukset odottavat teitä. Teillä on etuoikeus olla pappeuden palvelutyön näyttämöllä osallistujina eikä katselijoina.”4

Todellinen veljeys on tosiaankin jumaluuden mitta. Mitä lähemmäs me pääsemme tuota ihannetta, sitä lähemmäs me pääsemme jumalallisuutta. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat niin yhtä rakkaudessa, hengellisessä voimassa ja tiedossa, että pyhissä kirjoituksissa sanotaan Heidän olevan yksi Jumala (ks. 2. Nefi 31:21; 3. Nefi 11:27, 36; Joh. 17:21–23). Herra on siunannut meitä pappeuskoorumeilla valmentaakseen osaltaan meitä sellaisessa ykseydessä, jota kuvaillaan lempeästi Moosian kirjassa: ”Heidän sydäntensä tulee olla yhteen liittyneinä ykseydessä ja rakkaudessa toisiaan kohtaan” (Moosia 18:21).

Rukoukseni on, että jokainen koorumin johtohenkilö ja jäsen pyrkii tavoittamaan kunkin veljen ja saamaan selville hänen ja hänen perheensä tarpeet. Tämän keskeisen tehtävän toteuttamisessa auttaisi se, että varaisimme tietyn sunnuntain joka viikko koorumin kokouksissa keskustellaksemme siitä rukoillen. Kun tarpeet tiedetään, koorumin jäsenet kykenevät löytämään keinoja olla siunaukseksi ihmisten elämässä ja käyttää runsaammin taivaan voimia lisäten näin hengellistä voimaa pappeuskoorumeissa.

Viitteet

  1. ”Pappeuskoorumi”, Liahona, marraskuu 2006, s. 43.

  2. Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1938, s. 118.

  3. Ks. Kuninkaallinen papisto, Melkisedekin pappeuden oppikirja, 1975–1976, s. 165.

  4. Ks. ”Pelastamaan”, Liahona, heinäkuu 2001, s. 57.