Kirkon käsikirjatasioiden kirjoitettu järjestys

Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on opettanut: ”Vaikka käsikirjoilla ei olekaan samaa asemaa kuin pyhillä kirjoituksilla, ne edustavat silti kirkon korkeimpien auktoriteettien ajankohtaisinta tulkintaa ja ajankohtaisimpia menettelytapaohjeita.”¹ Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista on lisännyt siihen, että nuo auktoriteetit – ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista apostolin koorumi – ovat miehiä, joilla on ”asioihin perehtynyttä kypsyyttä, kokemusta ja laajamittaista valmistautumista”².

Näin ollen kirkon käsikirjat kuvastavat profeettojen ja apostolien yhteistä viisautta, joka on kokemusperäistä ja todistettua. Tuo viisaus opettaa meille parhaan tavan saavuttaa hyviä tuloksia toteuttaessamme ajan myötä kirkon tehtävää. Herra on neuvonut: ”Etsikää uutterasti ja opettakaa toisillenne viisauden sanoja; niin, etsikää parhaista kirjoista viisauden sanoja” (OL 88:118; 109:7). Käsikirjojen sisältämä viisaus tekee niistä varmastikin ”parhaita kirjoja”.

Presidentti Thomas S. Monson on julistanut, että ilman käsikirjoja ”olisi miltei mahdotonta ylläpitää kirkon menettelytapojen, käytäntöjen ja ohjelmien eheyttä”. Hän lisäsi: ”Vuosien varrella meidän on pitänyt oikaista monia hyvää tarkoittavien johtohenkilöiden yrityksiä muuttaa joitakin kirkon ohjelmia.”

Presidentti Monson on sanonut, että kun johtajat eivät noudata käytäntöjä oikein, ”ensimmäisen presidenttikunnan täytyy vahvistaa toimi tai määrätä se tehtäväksi uudelleen”. Toisin sanoen jos jätämme käsikirjat huomiotta, saatamme päätyä lisäämään ensimmäisen presidenttikunnan työtaakkaa.

Hän sanoo, että ”melkein kaikissa tapauksissa tällaisia ongelmia ei olisi, jos johtohenkilöt vain lukisivat ja ymmärtäisivät käsikirjaa ja toimisivat sen mukaan. – – Käsikirjoissa on turvaa.”³

Presidentti Monson lisäsi, että mikä sitten johtotehtävämme onkin, käsikirjat sisältävät tiedon ja neuvojen aarteen, joka auttaa meitä palvelemaan tehokkaasti, ymmärtämään kirkon asianmukaista toimintaa, oppimaan velvollisuutemme ja täyttämään ne (ks. OL 107:99) sekä valmistautumaan tuleviin johtotehtäviin.

Käsikirjoissa opetetaan, että vaikka ”vanhemmilla on ratkaiseva vastuu auttaa lapsiaan valmistautumaan palaamaan taivaallisen Isän luo”, Vapahtajan ”kirkko tarjoaa organisaation ja keinot opettaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kaikille Jumalan lapsille”. Käsikirjoissa opetetaan myös, että kirkko ”tarjoaa pappeuden valtuuden toimittaa pelastuksen ja korotuksen toimituksia kaikille, jotka ovat kelvollisia ja halukkaita ottamaan ne vastaan”⁴.

Kirkossa johtamisen opillinen runko on julkaisun Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa kolmessa ensimmäisessä luvussa:

1. Perheet ja kirkko Jumalan suunnitelmassa

2. Pappeuden periaatteet

3. Johtaminen Jeesuksen Kristuksen kirkossa.

Meidän tulee tutkia näitä kolmea lukua huolella. Ne muistuttavat meitä siitä, että ”Jumala perusti [kirkon] avuksi työssään toteuttaa lastensa pelastus ja korotus”⁵. Kirkko tekee sen palvelemista, siunauksia ja henkilökohtaista kasvua edistävien toimintojen, tilaisuuksien ja ohjelmien välityksellä. Nämä keskittyvät Jumalan antamiin vastuualueisiin, jotka tukevat ja vahvistavat yksilöitä ja perheitä.

Näihin vastuualueisiin kuuluvat ”jäsenten auttaminen elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan, Israelin kokoaminen lähetystyön kautta, köyhistä ja apua tarvitsevista huolehtiminen sekä kuolleiden pelastuksen mahdollistaminen rakentamalla temppeleitä ja suorittamalla sijaistoimituksia”⁶.

Kun ymmärrämme tämän opillisen rungon, kaikkien tehtävien tarkoitus ja rooli kirkossa tulee selväksi: ”Pappeusjohtajat ja apujärjestöjen johtohenkilöt ja opettajat pyrkivät auttamaan muita tulemaan Jeesuksen Kristuksen todellisiksi seuraajiksi.” Edelleen, ”kirkon järjestöt ja ohjelmat eivät ole itsetarkoitus, vaan ne ovat olemassa yksilöiden ja perheiden siunaamiseksi”⁷.

Käsikirjat perustuvat opillisesti pyhiin kirjoituksiin, mukaan lukien Vapahtajan kehotus Pietarille: ”Kun olet [kääntynyt], vahvista veljiäsi” (Luuk 22:32).

Kuva

Illustration depicting an open book of scripture.

Auttaessaan erästä vähemmän aktiivista jäsentä palaamaan kirkkoon tämän jäsenen piispa tarkasteli kirkkokuria koskevaa lukua julkaisussa Käsikirja 1: Vaarnanjohtajille ja piispoille. Sen jälkeen, puhuttuaan vaarnansa johtokunnan kanssa, piispa päätti kutsua kurinpitoneuvoston koolle.

”Kokoonnuimme piispakuntana etukäteen ja tarkastelimme käsikirjaa muistuttaaksemme itseämme asianmukaisista toimintatavoista ja tunnistaaksemme kyseiseen tapaukseen soveltuvia näkökohtia”, piispa sanoi. ”Tunsimme vahvasti Herran Hengen auttavan meitä keskustellessamme tuon jäsenen kanssa.”

Myöhemmin, kun piispakunta oli rukoillut Herran apua, toinen neuvonantajista tunsi innoitusta, että heidän tulisi jälleen lukea ääneen soveltuvat osat Käsikirjasta 1. Kun he olivat tehneet sen, piispa kysyi kummaltakin neuvonantajalta, mitä tämä suositteli.

”Piispa, voit ehkä yllättyä, mutta minusta tuntuu tältä”, ensimmäinen neuvonantaja sanoi suositustaan esittäessään. Toisesta neuvonantajasta tuntui samalta, ja niin tuntui piispastakin.

”Käsikirjan lukeminen toinen toisellemme salli Hengen valaista mielemme”, piispa muisteli. ”Tähän tilanteeseen soveltuvat periaatteet kävivät selvemmiksi, ja meitä jokaista johdatettiin saamaan sama vastaus. Olimme hyvin valmistautuneita antamaan asianmukaisia neuvoja auttaaksemme rakasta veljeämme palaamaan Kristuksen luokse.”

Kuten tämä piispakunta havaitsi, kirkon käsikirjoissa olevat ohjeet ”voivat helpottaa ilmoituksen saamista, jos niitä käytetään sovellettavien periaatteiden, menettelytapojen ja käytäntöjen ymmärtämiseen samalla kun etsitään Hengen johdatusta”⁸.

Kun me luemme, ymmärrämme ja noudatamme käsikirjoissa olevia ohjeita, kirjat koituvat siunaukseksi niille, joita me palvelemme.⁹ Esimerkiksi Käsikirjassa 2 kerrottu menettelytavan muutos auttoi erästä piispaa siunaamaan ja vahvistamaan isää, joka luuli, ettei saisi asettaa 12-vuotiasta poikaansa Aaronin pappeuteen.

Luvussa 20 sanotaan: ”Piispat ja vaarnanjohtajat voivat harkintansa mukaan sallia pappeudenhaltijoiden, jotka eivät ole täysin temppelikelpoisia, suorittaa toimituksia ja antaa siunauksia tai osallistua niihin.” Tähän kuuluvat kaste ja Aaronin pappeuteen asettamiset.¹⁰ Koska tällä isällä ei ollut temppelisuositusta, hän luuli, ettei saisi asettaa poikaansa. Mutta ”Hengen [ohjaamana]”¹¹ hänen piispansa antoi hänelle luvan siihen puhuteltuaan hänet.

”Siitä kokemuksesta tuli hänen elämänsä käännekohta”, hänen nykyinen piispansa huomautti. ”Se oli osa prosessia, joka johti siihen, että hänestä tuli temppelikelpoinen, hänet sinetöitiin vaimoonsa temppelissä ja kaikki heidän lapsensa sinetöitiin heihin.”

Kuva

Several people, representing ward or branch leaders, sitting around a table having a meeting.

Yhdenmukaisuus kirkon periaatteissa, menettelytavoissa ja käytännöissä ”tuo Pyhän Hengen vaikutuksen johtohenkilöiden ja jäsenten elämään”, vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista on sanonut.¹² Mutta maailmanlaajuisessa kirkossa, jossa jäsenet tulevat erilaisista poliittisista, yhteiskunnallisista ja taloudellisista olosuhteista, joissakin seurakunnissa saattaa olla riittämätön jäsenmäärä ja johtajisto sekä puutteelliset voimavarat kirkon koko ohjelman toteuttamiseen. Joissakin yksiköissä voi olla ongelmia, jotka liittyvät turvallisuuteen, kulkemiseen, yhteydenpitoon ja perheiden taloudelliseen tilanteeseen.

Käsikirjan 2 luvussa 17 selvennetään, ”missä asioissa yhdenmukaisuus on välttämätöntä” samoin kuin ”olosuhteet, jotka saattavat sallia paikallisia soveltamisia” apujärjestöjen tehtävien täyttämisessä ja niiden ohjelmassa sekä siinä, miten ja kuinka usein johtajiston kokouksia ja toimintoja pidetään. Sovellutuksia pitäisi tietenkin tehdä vasta sen jälkeen, kun johtajat ovat pyrkineet saamaan Pyhän Hengen johdatusta.¹³

Kun he toimivat niin, ”koostaan tai olosuhteistaan riippumatta kaikki seurakunnat voivat kokea samaa Herran Hengen runsautta”¹⁴.

Käsikirjat tarjoavat meille sitä, mitä voisi kutsua ”asioiden kirjoitetuksi järjestykseksi”.

Käsikirjassa 1, joka on piispojen ja vaarnanjohtajien saatavilla, esitellään ”pääpiirteissään vaarnanjohtajien ja piispojen tehtävät” ja annetaan ”yksityiskohtaista tietoa menettelytavoista ja käytännöist䔹⁵. Aiheet vaihtelevat temppeleistä, avioliitosta ja lähetystyöpalvelusta huoltotyöhön, kirkkokuriin ja talousasioihin.

Käsikirja 2, joka on kaikkien kirkon johtohenkilöiden saatavilla (samoin kuin sivustolla lds.org), vähentää kirkon ohjelmien monimutkaisuutta samalla kun se sallii, kuten edellä on huomautettu, joustavuutta ja paikallista soveltamista. Se ”on opas seurakunta- ja vaarnaneuvostojen jäsenille”¹⁶ sekä apujärjestöille kirkon johtamisessa ja sen pelastuksen työssä.

Käsikirjoihin koottu viisaus on järjestetty sillä tavoin, että se on helposti saatavilla ja käytettävissä sellaisen todellisen palvelukulttuurin luomiseen, jonka tulisi vallita kaikissa Vapahtajan kirkon seurakunnissa ja vaarnoissa. Päästäksemme käsiksi siihen viisauteen meidän täytyy kuitenkin tutkia käsikirjoja, ottaa niistä oppia, sisäistää niiden periaatteet ja laittaa nuo periaatteet käytäntöön! Tuloksena on valoa, ymmärrystä ja pitkäaikaisia siunauksia siitä, että löydämme parhaan tavan palvella veljiämme ja sisariamme.

Puhuessaan palvelemisestamme kirkossa presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on huomauttanut: ”Kun ojennamme kätemme ja sydämemme muille Kristuksen kaltaisessa rakkaudessa, meille tapahtuu jotakin ihmeellistä. Oma henkemme toipuu, jalostuu ja vahvistuu. Meistä tulee onnellisempia, rauhallisempia ja vastaanottavaisempia Pyhän Hengen kuiskauksille.”¹⁷

Huhtikuun yleiskonferenssissa 2015 vanhin Rafael E. Pino seitsemänkymmenen koorumista kertoi, kuinka yksi hänen pojistaan turhautui yrittäessään koota palapeliä. ”Lopulta hän oppi tekemään palapelin,” vanhin Pino muisteli, ”kun hän ymmärsi, että jokaisella pienellä palalla oli paikkansa valmiissa kuvassa.”¹⁸

Palvelimmepa me kirkossa missä tehtävässä tahansa, palapelilaatikon kannessa olevan kuvan tavoin käsikirjat näyttävät meille valmiin kuvan. Tuo kuva johdattaa meitä ja antaa meille paremman ymmärryksen siitä, mitä Herra haluaa meidän saavuttavan Hänen palveluksessaan. Kun noudatamme käsikirjoissa olevia ohjeita ja käytämme niihin koottua viisautta, Herra auttaa meitä ja niitä, joita me palvelemme, tulemaan ”täyteydestä osallisiksi” (Kol. 2:10).

Käsikirjat pysyvät kiinteänä osana kirkon johtamista sekä sen jäsenten ja johtajien siunaamista riippumatta tulevista muutoksista niiden muodossa ja sisällössä. Kuten presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on julistanut, käsikirjoista ”tulee teille aarre, kun käytätte [niitä] apuna johdattaessanne muita valitsemaan tien, joka johtaa iankaikkiseen elämään. Se on [niiden] tarkoitus.”¹⁹