Tunsin Jeesuksen Kristuksen sovituksen voiman, kun…

Kastepäiväni oli kuin unta – olin hyvin onnellinen ja innokas aloittamaan elämäni täydellisenä ihmisenä. Vain muutama tunti kasteeni jälkeen riitelin kuitenkin sisarusteni kanssa. Muistan lannistuneeni siitä, ettei kasteestani ja konfirmoinnistani ollut kulunut kovinkaan paljon aikaa, kun olin jo tehnyt virheitä, mutta muistan myös, että kun olin tehnyt parannuksen, tunsin itseni taas eheäksi. Niinpä opin jo nuorella iällä, että Jeesuksen Kristuksen sovitus tuo kaivattua huojennusta synnistä.

Kun ymmärrykseni evankeliumista karttui edelleen, opin, että voin käyttää sovitusta avukseni muulloinkin kuin silloin kun olen tehnyt syntiä. Sovitus voisi kuulua elämääni koettelemusten, ilon, murheen ja menestyksen aikoina. Kun minulla oli vaikeuksia tuntea olevani hyväksytty ikätoverieni parissa, rukoilin taivaallista Isää, ja sain lohtua tietäessäni, että Hänen Poikansa oli kamppaillut näiden samojen tunteiden kanssa. Kun menestyin jossakin, tunsin suurempaa iloa ajatellessani, että Vapahtaja riemuitsi kanssani, sillä Hän oli kokenut noita samoja tunteita.

Monia vuosia tunsin olevani yksin ja hylätty. Kamppailin epävanhurskaita haluja vastaan, jotka johtivat minut syntiin ja viimein syyllisyyden ja häpeän kehään. Onneksi rakastava piispa opetti minulle, miten voin Vapahtajan sovituksen avulla voittaa synnin lisäksi myös heikkouden, tuskan ja surun. Piispani riemuitsi, kun minä edistyin, ja lohdutti minua, kun minä lipesin.

Opin, ettei käsitteellinen tieto Vapahtajasta riitä – minun piti rukoilla taivaallista Isää ja tehdä aktiivisesti parannusta Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla. Kun tein niin, opin olemaan kuuliaisempi Jumalan käskyille ja lähempänä Vapahtajaa.

Vaikka kamppailen yhä kiusausten kanssa, olen oppinut, että voin turvata täysin Vapahtajaani ja Hänen sovitukseensa. Seisoessani Lunastajani kalliolla heikkouteni voi olla vahvuuteni. Paavalin tavoin voin sanoa: ”Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. – – Juuri heikkona olen voimakas.” (2. Kor. 12:9–10.)

Kun olin lukiossa, en ollut kovinkaan kiinnostunut evankeliumista. Lähetyskentällä opin vähitellen, mistä lähetystyössä on todella kyse, ja halusin sen voiman ja edistymisen, jota se voisi tuoda elämääni, jos olisin oikeasti kelvollinen. Lopulta syyllisyys ja suru aiemmista rikkomuksistani painoi minua niin, että halusin vapaaksi – halusin olla puhdas ja olla parempi väline Herran kädessä. Keskusteltuani jonkin verran lähetysjohtajani kanssa palasin kotiin tekemään parannusta.

Kotiinpaluu oli yksi vaikeimpia hetkiä elämässäni. Aloin lukea pyhiä kirjoituksia eri tavalla, todella ymmärtäen ja käyttäen niitä elämässäni. Vaikka tein kaiken ”oikein”, kannoin yhä suurta syyllisyyden taakkaa. Sitten aloin keskittyä tutkimisessani Kristukseen ja Hänen sovitukseensa – siihen, kuinka Hän voisi olla minun Vapahtajani ja kuinka Hänen ääretön sovituksensa voisi lunastaa minun sieluni. Pohtiessani eräänä iltana kaikkea, mitä olin oppinut rukoillessani ja tutkiessani, tunsin Hengen koskettavan sydäntäni, parantavan sieluani ja lohduttavan minua. Tunsin olevani turvassa ja rakastettu, ja syyllisyyteni kaikkosi.

Kotiin palatessani olin ajatellut, että sydämenmuutos oli kaikki, mitä tarvitsin parannuksentekoon. Nyt tiedän, että tarvitsin aikaa parannuksen tekemiseen – muutos tapahtuu rivi rivin päälle, vähän kerrallaan. Se edellyttää pitkällistä pyrkimystä muuttaa sydämemme, halumme ja tapamme ollaksemme enemmän Kristuksen kaltaisia. Me emme voi tehdä 180 asteen muutoksia välittömästi, mutta sovituksen ansiosta nuo muutokset voivat olla täydellisiä.

Elämässäni oli vaihe, jolloin olin emotionaalisesti niin loukattu, että se vaikutti kaikkiin muihinkin asioihin elämässäni. En pystynyt keskittymään oppitunteihin enkä läksyihin, suhteeni huonetovereihini oli kireä ja olin jatkuvasti kyynelten partaalla. Ennen kaikkea minun oli vaikeaa antaa anteeksi henkilölle, joka oli alun alkaen loukannut minua – ja sitten vielä enemmän raivostutti se, että anteeksi antaminen oli minulle niin vaikeaa.

Viimein päätin, että sureminen ja vihaaminen saivat loppua. En halunnut enää kantaa sitä kuormaa. Pyysin taivaalliselta Isältä, että Hän auttaisi minua antamaan anteeksi. Ennen kuin tajusinkaan, tuska oli siedettävää. Se ei ollut poissa mutta pystyin kestämään sen. Tämän kokemuksen avulla opin, että Vapahtajan sovituksen ansiosta me voimme paitsi tehdä parannuksen myös saada apua parantumiseen. Kun lähestyin kuormineni taivaallista Isää nöyryydessä ja vilpittömin sydämin, Hän auttoi minua kestämään kivun, tuskan ja murheen, joita tunsin.

Kun vanhempani erosivat, minusta tuntui, että kaikki toivo iankaikkisesta perheestä oli mennyt. Se oli hyvin vaikea hetki elämässäni. Vaikka minun ei ollutkaan helppoa huomata sitä, tuo koettelemus toi kuitenkin perheelleni odottamattomia siunauksia. Ensinnäkin äitini meni kasteelle!

Minäkin opin tuntemaan Vapahtajaani paremmin. Päästäkseni yli surustani päätin käydä yhden tätini luona Perussa, missä tapasin uuden ystävän, joka vahvisti minua suuresti. Tuo ystävä ja minä tutkimme usein pyhiä kirjoituksia yhdessä, ja erään erityisen kerran, kun keskustelimme evankeliumin aiheista, tunsin todella voimakkaasti Vapahtajani rakastavan minua. Tuo tunne oli kuin Vapahtajani ääni, joka sanoi minulle: ”Minä olen aina ollut kanssasi. Sinä et vain huomannut sitä.”

Nyt tiedän, että Vapahtajamme haluaa auttaa meitä ja että Hän on aina kanssamme. Joskus annamme surumme olla voimakkaampaa kuin uskomme ja ajattelemme, että Hän on unohtanut meidät, mutta todellisuudessa Hänen sovituksensa voi auttaa meitä aina.

Kun olin 23-vuotias, isoäitini kuoli. Vaikka hän oli elänyt hyvän elämän, hän oli vielä suhteellisen nuori ja kuoli odotettua aiemmin. Tiesin, että monet ovat menettäneet paljon enemmän kuin minä ja että isoäidilläni oli rauha, mutta tunsin silti tuskaa tiedosta, etten näkisi häntä enää koskaan tässä elämässä.

Tämän murheen keskellä tunsin kuitenkin, että taivaallinen Isä ja Vapahtaja tukivat minua. Ystävälliset kotikäyntiopettajat ja ystävät toivat suloisia viestejä ja muistamisia, ja eräs rakas naapuri pistäytyi vanhempieni luona tuomassa kirjan, jonka hän sanoi tunteneensa innoitusta ostaa meille. Kirjassa oli apostolien ja profeettojen sanoja pelastussuunnitelmasta ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen.

Kun luin profeettojen sanoja ääneen siskoni kanssa sinä iltana, tunsin mitä suloisimman rauhan asettuvan sydämeeni. Tiesin, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta meidät kaikki voidaan tehdä puhtaiksi ja me voimme elää Hänen luonaan seuraavassa elämässä. Tiesin, että ”hän saa aikaan kuolleiden ylösnousemuksen” ja että kaikki – myös ihmiset – palautetaan oikeaan järjestykseensä (Alma 40:3; ks. myös Alma 41:2). Tiesin, että sovituksen ansiosta kaikki perheemme jäsenet, myös ne, jotka ovat kuolleet, voivat olla yhdessä ikuisesti, ja siitä minä olen ikuisesti kiitollinen.