2016
Kuinka selviytyä aikaisesta kotiinpaluusta
July 2016


Kuinka selviytyä aikaisesta kotiinpaluusta

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Lähetystyöstä aikaisin kotiin palaaminen – myös terveydellisistä syistä – voi olla musertava kokemus. Se oli sitä minulle. Mutta sen ei tarvitse olla askel taaksepäin, vaan voit tehdä siitä askeleen eteenpäin.

Kuva
sister-missionary-returning-home

Valokuvakuvitus Colin Ligertwood

Isäni oli työmatkalla toisella paikkakunnalla, joten kun lähetystyöstä palatessani nousin vaivalloisesti lentokoneesta, niin ainoastaan äitini oli minua vastassa. Hän halasi minua, ja me itkimme.

Minulle tehtiin mahdollisimman paljon tutkimuksia, mutta lääkärit eivät onnistuneet saamaan selville ongelmaa. Lähetyssaarnaajan nimikylttini pois ottaminen yhdeksän kuukautta ennakoitua aiemmin on ollut vaikein asia, minkä olen koskaan tehnyt. Tunsin itseni epäonnistuneeksi, koska en ollut suorittanut lähetystyötäni loppuun.

Tarkoitettu lähetyssaarnaajaksi

Lähetyssaarnaajaksi tuleminen oli aina ollut suunnitelmissani. Kun isoveljeni lähti lähetystyöhön, olin hyvästelemässä häntä itse tehty lähetyssaarnaajan nimikyltti rinnassani. Kun lähetyssaarnaajien ikärajan muutoksesta ilmoitettiin vuonna 2012, olin juuri täyttänyt 19 ja tiesin, että ilmoitus oli vastaus rukouksiini. Tanssahtelin ympäri huonetta, täytin hakupaperit samana päivänä, varasin ajan lääkärille ja hammaslääkärille ja lähetin paperini viikon kuluessa. Kaksi viikkoa myöhemmin sain kutsun palvella Anaheimin lähetyskentällä Kaliforniassa, ja kaksi kuukautta myöhemmin ilmoittauduin lähetyssaarnaajien koulutuskeskukseen.

Saavuin lähetyskentälle vasta-alkajan intoa puhkuen, enkä halunnut suinkaan hidastaa tahtia. Kouluttajani ja minä kirjaimellisesti juoksimme joillekin opetuksille, koska olimme niin innostuneita opettamisesta. Minulle kokoaikaisena lähetyssaarnaajana toimiminen oli maailman luonnollisin asia. Aika ajoin tuli hankalia ja vaikeita tilanteita, mutta minusta mikään ei ollut niin ihmeellistä kuin lähetyssaarnaajana palveleminen.

Kun olin ollut lähetystyössä suunnilleen kahdeksan kuukautta, toverilleni ja minulle annettiin polkupyörät, koska autoja ei ollut riittävästi. En ollut pyöräillyt pitkään aikaan enkä ollut täysin varma, miten pyöräillään hame päällä, mutta olin silti innoissani. Muutaman viikon kuluttua minulle kuitenkin ilmaantui ajoittaista kipua kylkeeni. En välittänyt siitä vaan jatkoin työskentelyä.

Kipua alkoi esiintyä useammin ja se voimistui, kunnes eräänä iltana toverini täytyi viedä minut ensiapuun. Minulle tehtiin monia tutkimuksia, mutta lääkärit eivät löytäneet syytä kipuuni.

Seuraavina viikkoina rukoilin taivaallista Isääni, että Hän poistaisi kivun, ja sain useita pappeuden siunauksia, mutta tilanne vain paheni. Tunsin kipua kaikissa mahdollisissa asennoissa, ja kipu oli jatkuvaa. Mutta päätin, että voisin tottua siihen, ja jatkoin työtä.

Eräänä päivänä lyyhistyin tien reunaan enkä pystynyt enää liikkumaan. Minut vietiin sairaalaan, minulle tehtiin tutkimuksia, mutta vieläkään ei löytynyt mitään syytä. Yritin ottaa rennommin, ja istuimme toverini kanssa linja-autopysäkeillä ja opetimme ihmisiä heidän odottaessaan linja-autoaan. Istuin koko opetusten ajan ja purin kivusta huultani. Lopulta vaadin itseltäni liikaa ja päädyin jälleen sairaalaan. Käsitin, että jos jatkaisin lähetystyötäni, saattaisin tehdä pysyvää vahinkoa itselleni. Rukoiltuani paljon sain vastauksen, että minun pitäisi mennä kotiin selvittämään terveydelliset ongelmani.

Askel eteenpäin

Kuva
young-adult-studying-scriptures-with-family

Kun ymmärsin, että olin tullut kotiin pysyvästi, olin musertunut. Mutta yritin parhaani säilyttääkseni uskoni ja jatkaakseni pyhien kirjoitusten tutkimista. Perheeni suhtautui tilanteeseeni hyvin, mutta muut ihmiset ympärilläni eivät olleet varmoja, kuinka suhtautua siihen. He esittivät minulle jatkuvasti kysymyksiä, ja minun oli vaikea pitää tunteeni hallinnassa. Eräs mies kuitenkin soitti minulle yllättäen ja kertoi, että hänen poikansa oli kauan sitten palannut aikaisin kotiin lähetystyöstä. Hän sanoi minulle, että tämä koettelemus saattaisi tuhota uskoni ja onnellisuuteni ja että niin usein tapahtuikin monille aikaisin palanneille lähetyssaarnaajille. ”Sinun täytyy muistaa”, hän sanoi, ”että kunhan pyrit kaikin voimin elämään vanhurskaasti, niin tapahtuipa mitä tahansa, mihin et voi itse vaikuttaa, se on aina askel eteenpäin.”

Siitä tuli elämänohjeeni, ja seuraavan vuoden turvauduin siihen tiiviisti. Kahdeksan kuukauden ajan pystyin tuskin kävelemään, mutta ihmiset tuomitsivat minut yhä, kun he saivat selville, että olin palannut aikaisin kotiin. He sanoivat, että on muita, joiden terveys on paljon huonompi mutta jotka ovat silti suorittaneet lähetystyöpalvelun loppuun. He eivät ymmärtäneet, miksi en pystynyt suorittamaan palvelua loppuun terveydellisistä vaikeuksista huolimatta. Tuntui tuskalliselta kuulla tällaista, kun olin rakastanut lähetystyötäni niin paljon, mutta uskoin, että taivaallisella Isällä oli tarkoitus koettelemukselleni ja että siitä tulisi askel eteenpäin.

Jatkoin jälleen opiskelua ja aloin seurustella. Huomasin edistyväni, mutta minusta tuntui, että suhtautuisin lähetystyöhöni aina hienoisella katkeruudella. Sitten eräs ystäväni muistutti minulle, että Vapahtajan sovitus voi parantaa kaiken kivun ja katkeruuden. Hänen avullaan voisin olla onnellinen ajatellessani lähetystyötäni.

Polvistuin ja rukoilin taivaallista Isääni. Kerroin Hänelle tuskastani ja pyrkimyksistäni kokea parantuminen ja saada lohtua. Kysyin, voisiko Hän ottaa pois sen katkeruuden, jota tunsin. Rukoukseni jälkeen Herra avasi silmäni näkemään lähetystyöni Hänen näkökulmastaan. Sekä palveluni että aikainen paluuni olivat osa Herran suunnitelmaa, joka tekisi minusta sellaisen kuin Hän halusi minun olevan. Näin ne ihmeet, joita Hän oli suonut kotiintuloni jälkeen. Tie on ollut vaikea, mutta nyt voin rauhallisin mielin muistella aikaista kotiinpaluutani tietoisena siitä, että Jumala haluaa minun parastani.