Särkynyt seimiasetelma
Kuvitus Rose Datoc Dall
Lapsena odotin joulua malttamattomana. Kun äiti otti esiin joulukoristelaatikot, viisi veljeäni ja minä tiesimme, että joulu oli alkanut. Koristelimme aina kuusen yhdessä perheenä. Muistan yhä kotitekoiset koristeet ja monet kiiltävät värikkäät lasipallot.
Yhden osan koristelusta äiti kuitenkin hoiti itse. Isoäitini oli valmistanut äidille kauniin valkoisen posliinisen seimiasetelman. Joka vuosi äidillä oli tapana asettaa seimiasetelma olohuoneen leveälle takanreunukselle. Minusta oli ihanaa istua katsomassa, kun hän laittoi kunkin hahmon paikalleen. Jokaisen hahmon alle hän laittoi valosarjasta pikkuruisen valkoisen lampun. Hän teippasi toisen pään valosarjasta takanreunukseen pitääkseen sen paikoillaan, ja sitten hän liitti valosarjan pistorasiaan, joka oli nurkassa olevan tuolin takana. Kun takanreunuksen valot syttyivät, se oli kaunis näky!
Yhtenä iltana vähän ennen joulua veljeni hieman riehaantuivat. Vanhemmat veljet ajoivat takaa nuorempaa veljeäni. Kesken takaa-ajon pikkuveljeni piiloutui takan vieressä olevan tuolin taakse. Kun veljeni löysivät hänet, hän ryntäsi pakoon, mutta hänen jalkansa tarttui valosarjaan, joka oli seimiasetelman alla. Pienistä teipinpaloista ei ollut vastusta hänen jalkansa aiheuttamalle kiskaisulle. Helposti särkyvä seimiasetelma putosi alas takanreunukselta punaiselle tiililattialle pirstoutuen palasiksi.
Äiti kiiruhti olohuoneeseen. Kun hän näki, mitä oli tapahtunut, hän puhkesi itkuun ja meni huoneeseensa. Hän tiesi, ettei se ollut tahallinen teko, mutta vahinko oli jo tapahtunut.
Sinä iltana, kun me kaikki olimme jo sängyssä, isä otti esiin rikkalapion ja harjan ja lakaisi rikkoutuneet palaset tarkoin talteen. Sitten hän liimasi palasia yhteen koko yön.
Seimiasetelman hahmoissa on yhä murtumia. Lehmältä puuttuu toinen korva. Yhdeltä tietäjältä puuttuu osa kasvoista. Yhdessä paimenessa on paikka paikoin enemmän liimaa kuin posliinia. Mutta ihme kyllä rikkoutuneet hahmot saatiin korjattua.
Isoäiti tarjoutui valmistamaan uuden seimiasetelman, mutta äiti kieltäytyi. Hän sanoi, että vanha asetelma merkitsee nyt hänelle vieläkin enemmän. Se on vertauskuva hänen rakastavan aviomiehensä kiintymyksestä ja muistutus rakastavasta Vapahtajastamme.
Kun me kukin yritämme selviytyä tästä elämästä, me saatamme särkyä jollakin tavalla. Voimme jopa tuntea pirstoutuneemme korjauskelvottomiksi palasiksi. Mutta meillä on Vapahtaja, ja meistä voi tulla kokonaisia Hänen rakastavissa käsissään.