Tule ja seuraa minua
Miten tuen niitä, jotka ovat johtajiani kirkossa?


Miten tuen niitä, jotka ovat johtajiani kirkossa?

Meillä kirkon jäsenillä on tilaisuus hyväksyä ne henkilöt, jotka Herra on kutsunut palvelemaan, ja antaa heille tukemme. Me kohotamme kätemme osoittaaksemme, että hyväksymme kirkon johtavat auktoriteetit ja johtavat virkailijat sekä kunkin johtohenkilön seurakunnassamme ja vaarnassamme – myös Aaronin pappeuden koorumin johtokunnan – ja tuemme heitä. Johtajien tukeminen tarkoittaa paljon muutakin kuin kätemme kohottamista – se tarkoittaa sitä, että me autamme heitä, rukoilemme heidän puolestaan, otamme heiltä vastaan tehtäviä, kuuntelemme heidän neuvojaan ja pidättäydymme arvostelemasta heitä.

Valmistaudu hengellisesti

Miten sinä tuet kirkon johtajia? Kuinka sinua on siunattu, kun olet tehnyt niin?

Milloin olet nähnyt Aaronin pappeuden haltijoiden tukevan kirkon johtajia – esimerkiksi piispaa tai kooruminsa johtokunnan jäseniä? Mistä kokemuksista he voisivat kertoa toisilleen?

Tutki rukoillen näitä pyhien kirjoitusten kohtia ja lähteitä. Mikä innoittaa koorumin jäseniä tukemaan johtajiaan kirkossa?

2. Moos. 17:8–12 (Aaron ja Hur kannattelevat Mooseksen käsiä)

OL 21:1–6; 124:45–46 (Niitä, jotka kuulevat Herran palvelijoiden ääntä, siunataan)

1. Nefi 18:9–14; OL 84:23–25 (Esimerkkejä ihmisistä, jotka hylkäsivät johtajansa)

1. Kun. 17:8–16; 2. Kun. 5:8–14 (Esimerkkejä ihmisistä, jotka tukivat johtajiaan)

Henry B. Eyring, ”Jumalan kutsuma sekä ihmisten hyväksymä ja tukema”, Liahona, kesäkuu 2012, s. 4–5

James E. Faust, ”Kutsuttu ja valittu”, Liahona, marraskuu 2005, s. 53–55

Russell M. Nelson, ”Profeettojen hyväksyminen ja tukeminen”, Liahona, marraskuu 2014, s. 74–77

Opettaminen Vapahtajan tavalla

Vapahtaja luotti opetuslapsiinsa, valmisti heitä ja antoi heille tärkeitä tehtäviä opettaa ja palvella muita. Tällä tavoin Hän auttoi heitä kääntymään syvällisemmin Hänen evankeliumiinsa. Kuinka sinä voit noudattaa Vapahtajan esimerkkiä toimiessasi Aaronin pappeuden haltijoiden neuvojana?

Anna nuorten miesten johtaa

Yksi koorumin johtokunnan jäsenistä (tai piispan apulainen pappien koorumissa) johtaa koorumin kokouksen. Hän johtaa nuoria miehiä heidän neuvotellessaan yhdessä koorumin virallisista asioista, opettaa heille heidän pappeusvelvollisuuksiaan (pyhistä kirjoituksista ja Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan -kirjasesta), kannustaa heitä kertomaan kokemuksistaan heidän täyttäessään velvollisuuttaan Jumalaa kohtaan ja kutsuu neuvojan tai jonkun koorumin jäsenen opettamaan evankeliumiaiheisen oppiaiheen. Hän voisi valmistautua täyttämällä johtokunnan kokouksessa koorumin kokouksen esityslistan.

Aloita oppimiskokemus

Valitse jompikumpi näistä ideoista tai keksi oma idea, jonka avulla voit kerrata viime viikon oppiaiheen ja esitellä tämän viikon oppiaiheen:

  • Kysy nuorilta miehiltä, mitä he ovat tehneet soveltaakseen käytäntöön sitä, mitä he oppivat viime viikolla. Onko heillä mitään kysymyksiä tai lisää näkemyksiä siitä, mitä he ovat oppineet?

  • Kirjoita tämän oppiaiheen otsikko taululle ja pyydä koorumin jäseniä miettimään muita sanoja, jotka tarkoittavat samaa kuin tukea. Pyydä heitä sitten kirjoittamaan taululle luettelo seurakuntansa johtohenkilöistä, myös kooruminsa johtokunnan jäsenten nimet. Miten nuoret miehet tukevat näitä henkilöitä?

Oppikaa yhdessä

Kukin seuraavista toiminnoista auttaa koorumin jäseniä ymmärtämään, mitä kirkon johtajien tukeminen tarkoittaa. Valitse Hengen innoitusta noudattaen yksi tai useampi toiminta, joka sopii parhaiten omalle koorumillesi:

  • Kehota ennen koorumin kokousta nuoria miehiä lukemaan presidentti Russell M. Nelsonin puhe ”Profeettojen hyväksyminen ja tukeminen” ja tulemaan kokoukseen valmistautuneina kertomaan puheesta jokin sellainen asia, joka innoittaa heitä tukemaan presidentti Thomas S. Monsonia.

  • Jaa koorumi ryhmiin ja anna kullekin ryhmälle yksi osa presidentti James E. Faustin puheesta ”Kutsuttu ja valittu” tai kohta OL 124:45–46. Pyydä heitä etsimään siunauksia, jotka on luvattu niille, jotka tukevat johtajiaan, ja varoituksia niille, jotka eivät tue. Kehota heitä kertomaan, mitä he löytävät, ja esittämään puheesta kertomuksia, jotka havainnollistavat näitä siunauksia ja varoituksia.

  • Pyydä nuoria miehiä lukemaan itsekseen kohta 2. Moos. 17:8–12 ja kehota yhtä heistä tekemään kertomuksesta yhteenveto omin sanoin. Miten tämä kertomus liittyy meihin, kun tuemme johtajiamme kirkossa? Kuinka me olemme Aaronin ja Hurin kaltaisia, kun tuemme koorumimme johtajaa ja muita johtohenkilöitä?

  • Kehota muutamia nuoria miehiä etsimään jokin pyhien kirjoitusten esimerkki ihmisistä, jotka hylkäsivät johtajansa, kuten Laman ja Lemuel (ks. 1. Nefi 18:9–14) tai Israelin lapset (ks. OL 84:23–25). Pyydä muita nuoria miehiä etsimään esimerkkejä ihmisistä, jotka seurasivat johtajiaan, kuten Sarpatin leski (ks. 1. Kun. 17:8–16) tai Naaman (ks. 2. Kun. 5:8–14). Pyydä heitä esittämään kertomuksensa ja selittämään, mitä ne opettavat kirkon johtajien hylkäämisen tai kunnioittamisen seurauksista.

  • Kehota nuoria miehiä lukemaan presidentti Henry B. Eyringin artikkeli ”Jumalan kutsuma sekä ihmisten hyväksymä ja tukema” etsien esimerkkejä tavoista, joilla me tuemme kirkon johtajiamme. Tuo luokkaan kirkon lehtiä ja pyydä nuoria miehiä etsimään ja näyttämään lehdistä kuvia, jotka kuvaavat tapoja tukea kirkon johtajia. Mitä nuoret miehet tekevät tukeakseen johtajiaan, myös kooruminsa johtokuntaa? Mitä he voisivat sanoa, jos he kuulevat jonkun arvostelevan jotakuta johtajistaan?

Pyydä nuoria miehiä kertomaan, mitä he ovat tänään oppineet. Ymmärtävätkö he, mitä kirkon johtajien tukeminen tarkoittaa? Millaisia ajatuksia tai vaikutelmia heillä on? Onko heillä mitään lisäkysymyksiä? Kannattaisiko tähän opinkohtaan käyttää enemmän aikaa?

Kutsu toimimaan

Kokouksen johtajana toimiva koorumin johtokunnan jäsen päättää kokouksen. Hän voisi

  • kertoa ajatuksiaan johtajista, jotka on kutsuttu johtamaan tänä aikana

  • johtaa lyhyen keskustelun siitä, mitä koorumin jäsenet voivat tehdä tukeakseen paremmin johtajiaan kirkossa.