Ensimmäinen sielu tuhannesta

Palvellessamme Fukuokan lähetyskentällä Japanissa toverini ja minä työskentelimme alueella nimeltä Kasuga, joka sijaitsee Kumamoton aseman lähellä. Tämän alueen ihmiset olivat hyvin epäileväisiä uskonnon suhteen. Tästä tietoisena lähetysjohtajamme sanoi meille: ”Kumamotossa on tuhat ihmistä, joita Herra on valmistanut. Pyydän teitä etsimään heidät.”

Eräänä sateisena päivänä päätimme yrittää löytää Noboru Yamagatan, erään vähemmän aktiivisen jäsenen, jota emme olleet koskaan tavanneet. Lähestyessämme hänen taloaan huomasimme kyltin, jossa luki: ”Uskonnon kaupustelu kielletty” – yleinen varoitus japanilaisessa kulttuurissa. Hengen kehotuksia noudattaen koputimme kuitenkin oveen.

Veli Yamagatan äiti tuli avaamaan oven ja kertoi meille, että hänen poikansa oli matkoilla. Hän jatkoi sanoen, että olisi ystävällinen kaikille, jotka olivat jollakin tavoin sidoksissa hänen poikaansa, kuten japanilaisissa perheissä on tapana, ja niin muodoin hän kutsui meidät sisään. Pintapuolisesta vieraanvaraisuudestaan huolimatta hänen kasvoillaan oli kuitenkin uhkaava ilme.

Kun kävimme istumaan, rouva Yamagata varoitti: ”En halua kuulla mitään uskonnosta.” Sitten hän alkoi kertoa itsestään ja ilmaisi, kuinka tärkeinä hän piti tiettyjä arvoja elämässään.

Meidän yllätykseksemme hän puhui uskosta, rakkaudesta ja autuudenlupauksista, ja me käytimme hyväksemme tilaisuutta kertoa hänelle, että nämä periaatteet olivat tärkeitä meillekin. Kerroimme loistavasta näystä, joka oli seurauksena Joseph Smithin uskosta, ja kuvailimme Mormonin kirjan merkitystä evankeliumin palautuksessa.

Oli mielenkiintoista havaita muutos, joka tapahtui rouva Yamagatassa hänen kuunnellessaan meidän sanomaamme. Kyyneleet vierivät hänen poskilleen meidän todistaessamme Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta ja evankeliumin palautuksesta Joseph Smithin kautta. Hän vastasi: ”Joseph Smith oli onnekas mies.”

Kun viimein jätimme hyvästit, hänen kasvonsa loistivat ja silmänsä säihkyivät onnesta. Hän sanoi: ”Kiitos, että tulitte tänään. Poikani on täytynyt johdattaa teidät minun luokseni.” Kättelimme, ja hän sanoi leikillään: ”Tänään en pesekään kättäni!”

Kun kävelimme kotiin, käsitimme, että tämä nainen oli yksi niistä ihmisistä, joiden lähetysjohtajamme oli kuvaillut olevan valmiita vastaanottamaan evankeliumin. Selvästikin Henki oli valmistanut hänen sydäntään meidän sanomaamme varten, ja tiesimme, että hän oli ensimmäinen sielu niistä tuhannesta, jotka meidän tuli löytää.