”Suurimmat aarteeni”, Liahona, tammikuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Suurimmat aarteeni
Esittäytyminen myöhempien aikojen pyhänä johti kasteeseeni ja uuteen elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa.
Kuvitus Ben Simonsen
Työni kokkina oli elämäni. Matkustin ympäri maailmaa valmistaen ruokaa luksushotelleissa ja risteilijöillä. Liityin suurenmoisten kokkien joukkueeseen, joka voitti monia kansainvälisiä ruokakilpailuja.
Kerran olin poissa kotoa kolme vuotta. Äitini soitti minulle usein kyynelehtien ja käski minun tulla kotiin.
Eräänä päivänä Milanossa Italiassa, missä olin tehnyt sopimuksen toimia kokkina eräässä hotellissa, tapasin kokoaikaiset lähetyssaarnaajat ruuhkaisella metroasemalla. He kertoivat minulle Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta ja joistakin evankeliumin periaatteista. Pidin erityisesti siitä, mitä he opettivat minulle perheestä.
Lähetyssaarnaajat antoivat minulle Mormonin kirjan ja pyysivät minua rukoilemaan siitä. He antoivat minulle myös lehtisen, jossa oli ohjeet siitä, kuinka rukoilla.
Palasin hotelliin onnellisena, menin huoneeseeni, rukoilin ja aloin lukea. Mitä enemmän luin Mormonin kirjaa, sitä enemmän halusin lukea. Valitettavasti työ esti minua tapaamasta lähetyssaarnaajia uudelleen. Kun hotellisopimukseni päättyi, palasin kotiin Bariin, missä aloin toimia kokkina toisessa hotellissa.
Eräänä päivänä hotellin ravintolassa eräs toinen kokki yritti sopimattomista syistä päästä treffeille joidenkin siellä olevien tarjoilijoiden kanssa. Hän oli vihainen, koska tarjoilijat, jotka olivat myöhempien aikojen pyhiä, kieltäytyivät lähtemästä ulos hänen kanssaan.
Muistin Milanossa tapaamani lähetyssaarnaajat ja sanoin kokille, että tarjoilijoilla oli oikeus kieltäytyä kutsusta.
”Oletko sinäkin siis mormoni?” hän kysyi.
Koska pidin periaatteista, joita lähetyssaarnaajat olivat minulle opettaneet, ja koska tunsin olevani oikeutettu puolustamaan tarjoilijoita, vastasin: ”Kyllä.”
Kun kokki seuraavan kerran näki tarjoilijat, hän kertoi heille, että olen myöhempien aikojen pyhä. He olivat innoissaan. Kun kokoonnuimme lounaalle, he alkoivat esittää minulle kysymyksiä kirkosta Milanossa. Kerroin heille kaupungista ja siitä, että olin tavannut siellä lähetyssaarnaajat. Kun ruoka saapui, kurkotin pöydälle ottaakseni lasillisen viiniä.
”Miksi sinä juot viiniä?” yksi tarjoilijoista kysyi.
”Mitä vikaa siinä on?” kysyin.
”Oletko edes aktiivinen?” toinen kysyi.
”Missä mielessä?” sanoin.
”Millaiset vaatteet sinulla oli kastepäivänäsi?” he kysyivät.
”En muista”, sanoin heille. ”Olin vasta kuukauden ikäinen.”
He olivat äärimmäisen vihaisia, koska he luulivat minun pilkkaavan heitä. Vakuutin heille, ettei niin ollut. Tunnustin, etten ollut kirkon jäsen, mutta kerroin heille, että pidin Mormonin kirjasta ja oppimistani evankeliumin periaatteista. Sitten kysyin, kuinka voisin oppia lisää heidän kirkostaan.
Pian tarjoilijat esittelivät minut lähetyssaarnaajille. He saattoivat tuskin uskoa sitä, kun sain käytyä läpi keskustelut ja menin kasteelle.
Perhevalokuva kirjoittajan luvalla
Kasteeni myötä elämäni muuttui. Opin, ettei toinen jalka voi olla maailmassa ja toinen jalka evankeliumissa. Opin, ettei työ ole tärkeintä elämässä. Opin, että Herra ja perheeni tulevat ensimmäisenä. Viimein ymmärsin surun, jota äitini tunsi ollessani poissa, ja pyysin häntä antamaan minulle anteeksi.
Lopetin matkustamisen ympäri maailmaa, solmin avioliiton Bernin temppelissä Sveitsissä, perustin perheen ja otin paikan kokkina paikallisessa sairaalassa, jossa käytin kykyjäni auttaakseni sairaita toipumaan. Nyt olen vastuussa sairaalan henkilöstöstä. Työ omalla paikkakunnallani antaa minulle aikaa omistautua perheelleni ja kirkon tehtäviini.
Siitä päivästä lähtien, kun menin temppeliin ja sain endaumenttini kaksi vuotta kasteeni jälkeen, olen rakastanut temppelin pyhyyttä ja siellä tehtävää työtä. Kun isäni kuoli neljä vuotta myöhemmin, olin musertunut. Hän oli sankarini. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ansiosta tiedän, että hän elää yhä.
Kun astuin selestiseen huoneeseen tehtyäni sijaistyötä isäni puolesta, tunsin hänen syleilynsä. Sillä hetkellä tiesin, että isäni oli ottanut vastaan evankeliumin ja tunsin rakkauden, jota Herra tuntee lapsiaan kohtaan.
Meillä myöhempien aikojen pyhillä on siunaus tuntea tosi evankeliumi. Olen kiitollinen siitä, kuinka se muutti elämäni. Juuri evankeliumista löysin todellisen onnen. Evankeliumi ja perheeni ovat suurimmat aarteeni.