Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut

Haluaisin vakuuttaa, että on olemassa varma parannuskeino sydänsuruun, pettymykseen, kärsimykseen, ahdistukseen ja epätoivoon. Psalminkirjoittaja sanoi: ”Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.”¹ Paraneminen on jumalallinen ihme; haavat ovat koko ihmiskunnan yhteinen osa. Shakespeare on sanonut: ”Se naarmaa nauraa, jok’ ei haavaa tunne.”² Näyttää siltä, ettei kukaan pääse pakoon tämän maailman vaikeuksia, haasteita ja pettymyksiä.

Tämän ajan ylikuormitetussa yhteiskunnassa osa niistä parannuskeinoista, joita vanhempamme käyttivät, eivät enää näytä toimivan meidän elämässämme. Yhä harvemmat pystyvät lievittämään stressiä tekemällä työtä käsillään ja muokkaamalla maata. Lisääntyvät vaatimukset, äänten moninaisuus, anelevat myyntitarjoukset, korvia vihlova melu, monien ihmissuhteiden sotkut voivat ryöstää sielultamme sen rauhan, jota se tarvitsee toimiakseen ja selviytyäkseen. Kiireemme reagoida kellon heltymättömiin vaatimuksiin repii hajalle sisäisen rauhamme. Pätemisen ja selviytymisen paineet ovat suuret. Halumme saada henkilökohtaista omaisuutta tuntuu valtavalta. Yksilöä ja perhettä repivät kasvavat voimat tuovat syvää surua ja murhetta.

Yksi syy yhteiskuntamme hengelliseen sairauteen on se, että niin monet eivät tiedä, mikä on moraalisesti oikein ja väärin, tai eivät välitä siitä. Niin monia asioita pidetään oikeutettuina, koska niistä on hyötyä tai niillä saa hankituksi rahaa tai tavaraa. Viime aikoina niitä harvoja ihmisiä ja instituutioita, joilla on ollut rohkeutta nousta vastustamaan aviorikoksia, epärehellisyyttä, väkivaltaa ja muita pahuuden muotoja, on usein pidetty naurettavina. Moni asia on kerta kaikkiaan väärin, olipa se laitonta tai ei. Ne, jotka jatkuvasti noudattavat maailman pahaa, eivät voi tuntea Jumalan rauhaa, ”joka ylittää kaiken ymmärryksen”.³

Jollakin tavoin, jotenkin, meidän on löydettävä parantava vaikutus, joka tuo lohtua sielulle. Missä on tätä palsamia? Missä on sitä korvaavaa lievitystä, jota niin epätoivoisesti tarvitsemme selviytyäksemme maailman paineista? Tarvitsemamme lohtu voi suuressa määrin tulla lisääntyvästä yhteydenpidosta Jumalan Henkeen. Se voi tuoda hengellisen parantumisen.

Hengellistä paranemista kuvataan kertomuksessa Warren M. Johnsonista, pioneerilautturista Lee’s Ferryssä Arizonassa. Nuorukaisena Warren Johnson tuli länteen koettamaan onneaan kullanetsinnässä kesällä 1866. Hän sairastui vakavasti, ja hänen toverinsa jättivät hänet erään perheen pihalla olevan puun alle Bountifulissa Utahissa. Yksi tyttäristä löysi hänet ja kävi kertomassa, että pihalla oli kuollut mies. Vaikka Warren oli aivan tuntematon, tämä ystävällinen perhe otti hänet kotiinsa ja hoiti hänet taas terveeksi. He opettivat hänelle evankeliumia, ja hänet kastettiin. Viimein hän päätyi lautturiksi Lee’s Ferryyn.

Vuonna 1891 Warren Johnsonin perhettä kohtasi suuri murhenäytelmä. Lyhyen ajan kuluessa he menettivät neljä lasta kurkkumätään. Kaikki neljä haudattiin riviin vierekkäin. Kirjeessään presidentti Wilford Woodruffille 29. heinäkuuta 1891 Warren kertoi, mitä oli tapahtunut:

”Rakas veli,

toukokuussa 1891 eräs Tuba Cityssä asuva perhe tuli tänne Richfieldistä Utahista, jossa he olivat viettäneet talven vieraillen ystävien luona. Panguitchissa he hautasivat lapsen ja puhdistamatta vankkureita tai peseytymättä itse tai edes pysähtymättä pesemään kuolleen lapsen vaatteita he tulivat taloomme ja jäivät yöksi seurustellen pienten lastemme kanssa. – –

Emme tienneet mitään taudin luonteesta, mutta luotimme Jumalaan, koska olimme täällä suorittamassa erittäin vaikeaa lähetystyötehtävää ja olimme yrittäneet niin hyvin kuin osasimme noudattaa viisauden sanaa, hoitaa muut uskontoomme kuuluvat velvollisuudet kuten maksaa kymmenyksemme, pitää perherukoukset jne. jne., jotta lapsemme säästyisivät. Mutta voi, neljän ja puolen vuorokauden kuluttua [vanhin poika] tukehtui kuoliaaksi sylissäni. Kaksi muuta vei tauti sairasvuoteeseen, ja me paastosimme ja rukoilimme niin paljon kuin viisaaksi katsoimme, sillä meillä oli monia velvollisuuksia hoidettavana täällä. Me paastosimme vuorokauden, ja kerran minä paastosin 40 tuntia, mutta turhaan, sillä molemmat pienet tyttömme kuolivat myös. Noin viikko heidän kuolemansa jälkeen 15-vuotias tyttäremme Melinda sairastui, ja me teimme kaikkemme hänen vuokseen, mutta hänkin seurasi muita, ja kolme rakkaista tytöistämme ja yksi poika [on] otettu meiltä, eikä loppua vielä näy. Vanhin tyttäremme, 19-vuotias, on nyt vuoteenomana, ja me paastoamme ja rukoilemme hänen puolestaan. – – Mitä olemme tehneet, että Herra on jättänyt meidät, ja mitä voimme tehdä saadaksemme jälleen Hänen mielisuosionsa[?]

Veljenne evankeliumissa

Warren M. Johnson”⁴

Myöhemmässä kirjeessään ystävälleen Warren Footelle veli Johnson todisti, että hän oli löytänyt hengellisen rauhan:

”Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että se on elämäni ankarin [koettelemus], mutta minä tavoittelen pelastusta ja olen päättänyt, että taivaallisen Isäni avulla minä pidän kiinni rautakaiteesta, tulipa kohdalleni millaisia koettelemuksia tahansa. En ole vielä hellittänyt velvollisuuksieni suorittamista ja toivon ja luotan siihen, että saan veljieni uskon ja rukoukset voidakseni elää niin, että saan ne siunaukset, jotka te olette valtuudella pääni päälle asettaneet.”⁵

Seitsemännessä uskonkappaleessa sanotaan, että muiden hengellisten lahjojen ohella me uskomme parantamisen lahjaan. Minä uskon, että tämä lahja yltää sekä ruumiin että hengen parantumiseen. Henki puhuu rauhaa sielulle. Tämä hengellinen lohdutus tulee kutsumalla esiin hengellisiä lahjoja, joita pyydetään ja jotka ilmenevät monilla tavoin. Niitä on tänä aikana kirkossa runsaasti ja yllin kyllin. Ne ovat tulosta todistuksen asianmukaisesta ja nöyrästä käyttämisestä. Ne tulevat myös sairaiden siunaamisesta, jota edeltää pyhitetyllä öljyllä voitteleminen. Kristus on suuri Lääkäri, joka nousi kuolleista ”parantaminen siivissään”,⁶ ja Lohduttaja on paranemisen välikappale.

Herra on tarjonnut monia keinoja, joilla me saamme tämän parantavan vaikutuksen. Olen kiitollinen siitä, että Hän on palauttanut temppelityön maan päälle. Se on tärkeä osa työtä sekä elävien että kuolleiden pelastamiseksi. Temppelimme tarjoavat pyhäkön, jonne me voimme mennä ja jättää syrjään monet maailman huolet. Temppelimme ovat rauhan ja tyyneyden tyyssijoja. Näissä pyhitetyissä pyhäköissä Jumala ”parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa”.

Pyhien kirjoitusten lukeminen ja tutkiminen voi tuoda suurta lohtua. Presidentti Marion G. Romney (1897–1988), ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, on sanonut:

”Olen varma, että jos vanhemmat lukevat kodeissaan Mormonin kirjaa rukoillen ja säännöllisesti sekä itsekseen että lastensa kanssa, tämän suuren kirjan henki vallitsee kodeissamme ja kaikissa niissä, jotka siellä asuvat. Kunnioituksen henki lisääntyy. Keskinäinen kunnioitus ja arvonanto toinen toistaan kohtaan kasvaa. Riidan henki häviää. Vanhemmat neuvovat lapsiaan suuremmalla rakkaudella ja viisaudella. Lapset ovat vastaanottavaisempia ja alttiimpia näille neuvoille. Vanhurskaus lisääntyy. Kotimme ja elämämme ovat tulvillaan uskoa, toivoa ja rakkautta – Kristuksen puhdasta rakkautta – ja ne tuovat muassaan rauhaa, iloa ja onnea.”⁷

Kun olin nuori, viisauden sanan, mukaan lukien tupakasta, alkoholijuomista, teestä ja kahvista pidättäytymisen, terveydellistä hyötyä ei ollut osoitettu paikkansa pitäväksi niin hyvin kuin nykyaikana. Hengellistä hyötyä on kuitenkin arvostettu jo kauan. Viisauden sanassa luvataan, että ne, jotka muistavat pitää nämä neuvot ja vaeltavat kuuliaisina käskyille, ”saavat terveyttä napaansa ja ydintä luihinsa”.⁸

Ydin on kauan ollut vertauskuva elinvoimaisesta, terveestä elämästä. Mutta tänä elämää pelastavien luuydinsiirrännäisten aikakautena ilmaisu ”ydintä luihinsa” saa lisämerkitystä hengellisenä liittona. Niille, jotka noudattavat viisauden sanaa, on luvattu muutakin. Ne, jotka noudattavat tätä lakia, ”löytävät viisautta ja suuria tiedon aarteita, tosiaankin salattuja aarteita,

ja juoksevat eivätkä uuvu ja vaeltavat eivätkä väsy.

Ja minä, Herra, annan heille lupauksen, että tuhon enkeli kulkee heidän ohitseen kuten Israelin lasten ohitse, eikä surmaa heitä.”⁹

Jos haluamme säästyä, meidän on todellakin tultava lujiksi vastustamaan maailmassa nykyään vaikuttavia monia tuhoisia voimia.

Monien meidän kohdallamme hengellinen paraneminen ei kuitenkaan tapahdu maailman suurilla areenoilla vaan omissa sakramenttikokouksissamme. On lohdullista palvella Jumalaa ja nauttia sakramentti naapurien ja läheisten ystävien kanssa, jotka rakastavat Herraa ja yrittävät pitää Hänen käskynsä, sekä saada heiltä opetusta nöyryyden hengessä. Hyvä piispamme antaa puhujille tehtäväksi käsitellä jotakin evankeliumin aihetta tai periaatetta. Poikkeuksetta he puhuvat Pyhän Hengen voimalla avaten sydämensä niin, että yleisö voi nähdä puheisiin kätkeytyvät jalokivet. Sanomat annetaan nöyrinä todistuksina ja suloisina neuvoina. Me kuulijoina ymmärrämme sen, mitä opetetaan totuuden Hengen kautta, ja vakuutamme todeksi niihin liittyvät todistukset.

Sakramenttikokoustemme tulisi olla sellaisia, joissa palvellaan Jumalaa ja parannetaan ja palautetaan läsnäolijoille hengellinen terveys. Osa tätä paranemisprosessia tapahtuu silloin, kun me palvelemme musiikin ja laulun avulla. Kauniiden, hartaiden laulujemme laulaminen on ravintoa sielullemme. Meistä tulee yksi sydän ja yksi mieli, kun laulamme ylistystä Herralle. Muiden vaikutusten ohella palveleminen laulamalla yhdistää osallistujia hengellisesti kunnioituksen hengessä.

Hengellistä paranemista tulee myös sen kautta, että lausumme ja kuuntelemme nöyriä todistuksia. Todistus, joka annetaan katumuksen hengessä, kiitollisena jumalallisesta avusta ja halukkaana saamaan jumalallista opastusta, on voimallinen keino lievittää sydämemme ahdistusta ja huolia.

Epäilen, voivatko tämän kirkon vilpittömät jäsenet kokea täydellisen hengellisen paranemisen, elleivät he ole sopusoinnussa kirkon perustuksen kanssa, joka apostoli Paavalin sanojen mukaan on ”apostolit ja profeetat”.¹⁰ Tämä ei kenties ole kovinkaan suosittua, kun ajatellaan, miten maailma on kautta historian hylännyt profeetat ja heidän sanomansa. Siitä huolimatta he ovat Jumalan puhetorvia maan päällä ja niitä, jotka on kutsuttu johtamaan ja ohjaamaan työtä tänä päivänä ja aikana. Meidän on myös erittäin tärkeää tukea piispojamme, seurakunnanjohtajiamme sekä vaarnanjohtajiamme ja piirinjohtajiamme.

Viimeaikaiset tiedot näyttävät vahvistavan sen, että täydellinen hengellinen paraneminen tulee itsensä unohtamisesta. Vanki- ja panttivankileirikertomusten tutkiminen osoittaa, että parhaiten selviytyivät ne, jotka pitivät huolta vankitovereistaan ja olivat valmiita antamaan omaa ruokaansa ja omia tavaroitaan muiden hyväksi. Tri Viktor Frankl sanoi: ”Me, jotka elimme keskitysleireillä, muistamme miehet, jotka kävelivät parakeissa lohduttaen muita, antaen pois viimeisen leivänpalansa. Heitä oli kenties vähän, mutta he olivat riittävä todiste siitä, että ihmiseltä voidaan viedä kaikki paitsi yhtä: viimeistä inhimillistä vapautta – valita oma asenne missä tahansa olosuhteissa ja valita oma tapansa elää.”¹¹ Maailman Vapahtaja ilmaisi asian hyvin yksinkertaisesti: ”Joka [elämänsä] kadottaa, on pelastava sen omakseen.”¹²

Kaikesta siitä, mitä voisimme tehdä löytääksemme lohdun, rukous on kenties kaikkein lohduttavinta. Meitä neuvotaan rukoilemaan Isää Hänen Poikansa, Herran Jeesuksen Kristuksen, nimessä ja Pyhän Hengen voimalla. Jumalan lähestyminen rukouksessa on sielulle mieluista, vaikka Jumala omassa viisaudessaan ei ehkä annakaan sitä, mitä pyydämme. Presidentti Harold B. Lee (1899–1973) opetti meille, että kaikkiin rukouksiimme vastataan, mutta toisinaan Herra sanoo ei.¹³ Profeetta Joseph Smith opetti, että ”paras tapa hankkia totuutta ja viisautta” on ”lähestyä Jumalaa rukouksessa”.¹⁴ Rukous on mitä hyödyllisintä paranemisprosessissa.

Muiden aiheuttamat haavat paranevat ”parantamisen taidolla”. Presidentti Joseph F. Smith (1838–1918) on sanonut: ”Mutta haavan parantaminen on taito, jota ei hankita pelkästään harjoittelemalla, vaan rakastavalla hellyydellä, mikä on syntyisin yleisestä hyvästä tahdosta ja myötätuntoisesta kiinnostuksesta toisten hyvinvointia ja onnea kohtaan.”¹⁵

Kaikilla on toivo parantua parannuksen ja kuuliaisuuden kautta. Profeetta Jesaja todisti, että ”vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi”.¹⁶ Profeetta Joseph Smith on sanonut: ”Henki ei ole milloinkaan liian vanha lähestymään Jumalaa. Kaikki ovat anteeksiantavan armon ulottuvilla.”¹⁷

Täydellisen parannuksen jälkeen resepti on ihanan yksinkertainen. Herra on todellakin antanut sen meille näissä sanoissa: ”Ettekö nyt palaa minun luokseni ja tee parannusta synneistänne ja käänny, jotta minä voin parantaa teidät?”¹⁸ Kun näin teemme, meillä on Hänen lupauksensa, että ”hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa”.

Me löydämme lohdun Kristuksessa Lohduttajan vaikutuksen kautta, ja Vapahtaja esittää meille tämän kutsun: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”¹⁹ Apostoli Pietari sanoo: ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.”²⁰ Kun näin teemme, me paranemme, aivan kuten Herra lupasi profeetta Jeremian kautta sanoessaan: ”Minä muutan heidän surunsa riemuksi, lohdutan ja ilahdutan heitä. – – Väsynyttä minä juotan, nääntyneen minä ravitsen.”²¹

Meille kerrotaan, että selestisessä kirkkaudessa ”hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa”.²² Silloin usko ja toivo astuvat syvän surun, pettymyksen, kärsimyksen, ahdistuksen ja epätoivon sijaan, ja Herra antaa meille voimaa, kuten Mormon sanoo, ettei meidän tarvitse ”kärsiä minkäänlaisia ahdinkoja, joita ilo Kristuksessa ei [voita]”.²³