PAIKKA olla

Hieman runsaat puolitoista vuotta sitten Keski-Euroopassa alkoi suurisuuntainen kokeilu. Kysymys kuului, kuinka kirkon jäsenet voisivat tukea ja vahvistaa aktiivisia nuoria yksinäisiä aikuisia, aktivoida uudelleen epäaktiivisuuteen luisuneita ja tuoda useampia tuohon ikäluokkaan kuuluvia käännynnäisiä kirkkoon.

Vastaus: Tavoittakaa nuoret naimattomat aikuiset tarjoamalla heille paikka, jossa he voivat tuntea olonsa mukavaksi, paikka seurustella toisten kanssa, paikka saada opetusta.

Ensimmäinen askel oli huolehtia siitä, että tarjolla olisi sopivat tilat erilaisia toimintamuotoja ja luokkia varten. Neljä sellaista avattiin hyvin nopeasti. Nämä neljä instituuttikeskuksiksi nimitettyä keskusta sijaitsevat Kööpenhaminassa Tanskassa sekä Berliinissä, Hampurissa ja Leipzigissa Saksassa. Viides avattiin myöhemmin Düsseldorfissa Saksassa. Useita muita on suunnitteilla. Nämä keskukset ovat auki joko koko päivän tai koko iltapäivän ja illan. Nuoret voivat vain astella sisään, osallistua oppitunneille ja toimintoihin, käyttää kirjastoa ja tietokoneita opiskeluun tai valmistaa yhdessä aterian, niin ettei heidän tarvitse matkustaa kotiin asti ja tulla sitten takaisin oppitunnille. Joillakuilla on niin pitkä matka, että he eivät voi mennä koulun tai töiden jälkeen kotiin ja tulla takaisin instituuttiin tai toimintoihin.

Instituuttikeskus on paikka, jonne nuoret aikuiset ovat tervetulleita oppimaan, löytämään samoin uskovia ystäviä ja tuntemaan olonsa kotoisaksi paluumatkallaan täyteen aktiivisuuteen. Se on myös paikka, jonne lähetyssaarnaajat voivat tuoda tähän ikäryhmään kuuluvia tutkijoita.

Vanhin Karl ja sisar Deanna Webb, instituuttikeskusten koordinaattoreiksi kutsuttu lähetyssaarnaajapariskunta, selittää: ”Tänne nuoret voivat tulla kaikenlaisiin toimintoihin, täällä heitä voidaan perehdyttää ja he voivat tuntea Henkeä. Täällä he voivat löytää uudelleen paikkansa kirkossa.”

Instituuttikeskuksen ulospäin suuntautuvaa kontaktinottoa on lähetystyö. Kuhunkin keskukseen sijoitetaan yksi tai kaksi lähetyssaarnaajaparia sekä kokoaikainen lähetyssaarnaajapariskunta. Heidän on määrä keskittää toimintatarmonsa 18–30-vuotiaisiin – aktiivisiin, vähemmän aktiivisiin ja kirkkoon kuulumattomiin. Siitä syystä keskukset – jotka ovat vaarnojen ja kirkon koululaitoksen yhteistyöhanke – sijaitsevat kaupungeissa, joissa on yliopistoja ja suuri määrä nuoria ihmisiä.

Se, että on olemassa erityisesti nuorille tarkoitettu paikka, on jo vaikuttanut lähetystyöhön. Vanhin Webb kertoo kahdesta lähetyssaarnaajasta, jotka olivat yliopistoalueella ottamassa yhteyttä nuoriin yksinäisiin aikuisiin opiskelijoihin. Ensimmäiset kymmenen henkilöä, joihin he ottivat yhteyttä, kieltäytyivät muitta mutkitta. Silloin he muuttivat toimintatapaansa ja kertoivat lähellä sijaitsevasta upeasta uudesta nuorille naimattomille aikuisille tarkoitetusta keskuksesta, jossa oli kaikenlaista toimintaa ja oppitunteja. Lähetyssaarnaajat raportoivat, että heillä oli 28 vakavaa keskustelua kolmenkymmenen seuraavan tapaamansa henkilön kanssa.

Zula Tenges on eräs nuori nainen, jota lähetyssaarnaajien yhteydenotto kosketti. Hän on tullut Saksaan Mongoliasta. Hän halusi oppia englantia ja löysi instituutissa tarjotun kurssin. ”Kurssi oli maksuton”, sanoo Zula. ”Pidin siitä. Tapasin vanhimpia, ja he opettivat minulle kirkosta. En ollut oikeastaan kiinnostunut uskonnosta, mutta halusin ymmärtää kristinuskoa enemmän.”

Tiergartenin seurakuntaan kuuluvaa Zulaa, 21, vetivät puoleensa toiminnat ja ystävyys, jota hän sai osakseen Berliinin instituutissa. ”Instituutissa oli niin hienoa. Minulla on niin monta ystävää. Monet heistä ovat nyt lähetystyössä. Se oli suurenmoinen paikka tutustua kirkkoon.” Zula kastettiin vähän yli vuosi sitten.

Yksi etu, jonka Tiergartenin seurakuntaan kuuluva Christina Marinkovic, 23, näkee siinä, että keskuksessa on kokoaikainen lähetyssaarnaajapariskunta, on se esimerkki, jota nämä koko ikänsä kirkkoon kuuluneet näyttävät nuorille naimattomille aikuisille.

Christinan toi ensiksi instituuttiin hänen sisarensa. ”En ollut aluksi kiinnostunut”, sanoo Christina, ”mutta minusta tuntui hyvältä. Oli hyvä nähdä nuoria ihmisiä, jotka tekevät hyviä ratkaisuja ja oikeita asioita. Ja heillä on hauskaa. Heillä on hauskaa ilman alkoholia. Minusta se oli pieni ihme. Nyt minä olen samanlainen.”

Christina on tullut tuntemaan vanhin Thomas ja sisar Marilyn Alexanderin, keskukseen sijoitetun lähetyssaarnaaja-avioparin. ”He tekevät instituutista niin paljon paremman. Näemme hyvän esimerkin siitä, millaista on olla naimisissa kauan aikaa. Minulle tekee hyvää nähdä, että mies ja vaimo voivat olla onnellisia 40 vuotta ja rakastuneita toisiinsa. He flirttailevat edelleen. Sitä on niin ihana katsoa.”

Birgit Pless, 24, Dahlemin seurakunnasta on samaa mieltä: ”Instituutti on kaunis paikka, ja siellä vallitsee hieno henki. Meillä on siellä lähetyssaarnaaja-aviopareja, jotka ovat ihania. Se on rento ja hauska paikka.”

Ja se täyttää välittömiä tarpeita. Hampurissa eräällä nuorella miehellä oli vaikeuksia tulla jälleen aktiiviseksi. Hän oli työtön, ja lähetyssaarnaaja-aviopari käytti paljon aikaa auttamalla häntä tekemään tietokoneella ansioluettelonsa. Hän alkoi viihtyä heidän seurassaan ja instituuttikeskuksessa ja tuli uudelleen täysin aktiiviseksi.

Eräs nuori mies, joka oli Leipzigissa armeijassa, löysi instituuttikeskuksen, ja alkoi käydä säännöllisesti tunneilla ja toiminnoissa. Sotilaselämä oli niin erilaista kuin elämä hänen kodissaan, että hän kaipasi sellaisten ihmisen seuraa, joilla on samat ihanteet. Vanhin Griffiths kertoo: ”Eräänä iltana hän saapui juuri kun ohjelma keskuksessa oli päättymässä. Kysyimme häneltä, miksi hän oli vaivautunut tulemaan, kun oli niin myöhä. Hän vastasi: ’Minun oli tultava. Tarvitsin sitä.’”

Vain puolentoista vuoden kuluttua kasteestaan Lankwitzin seurakuntaan kuuluva Vishakha, 26, kutsuttiin instituutin oppilasneuvoston johtajaksi. Nykyisin Berliinin instituuttikeskuksessa on toimintaa tai oppitunteja lähes jokaisena iltana viikossa. Vishakha käy 25 muun opiskelijan kanssa kirkon historian kurssia. Vishakha sanoo, että heidän instituuttiinsa nähden ”luokka on mahtavan iso”. Hän on innokas käynnistämään muutamia muita toimintoja, enemmän tilaisuuksia käydä museoissa ja konserteissa, enemmän hauskanpitoa kuten pelaamista tai ehkäpä elokuvailta ja useampia todistuskokouksia. Vishakha sanoo: ”Tähän mennessä meillä ei ole ollut tanssikurssia. Haluamme pitää sellaisen.”

Instituuttikeskukset alkavat tuottaa hedelmää. Nuoret naimattomat aikuiset löytävät turvapaikan, paikan, jossa heidän tarpeensa täyttyvät. Jos he ovat ainoita jäseniä perheessään, he voivat käydä keskuksessa perheillassa. Jos he tarvitsevat jonkun, jonka puoleen kääntyä pyytämään hyvää neuvoa, he voivat löytää kuuntelevan korvan. Jos he haluavat pitää hauskaa ilman huolta siitä, että heidän mittapuunsa joutuvat koetukselle, he voivat löytää keskuksesta sellaista toimintaa. Ja kun he haluavat oppia enemmän Herrasta ja Hänen kirkostaan, he voivat käydä kursseilla.

Instituuttikeskukset ovat olemassa auttaakseen millä tahansa tavalla, mikä on tarpeen. Niistä tulee suoja elämän myrskyiltä, paikka, josta voi löytää rauhan.

”Haluamme luoda instituuttikeskuksissa nuorten naimattomien aikuisten kulttuurin”, sanoo Horst Gruse, Berliinin instituutin johtaja. ”Vaarnakeskus remontoitiin ja siihen lisättiin instituutti. Tilat palvelevat vaarnan lähes 120 nuorta yksinäistä aikuista.

Toimintaa johtaa lähetyssaarnaaja-aviopari. Pidämme perheiltoja ja oppitunteja uskonnosta, johtamisesta, avioliittoon valmistautumisesta ja pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Järjestämme myös käytännönläheistä opetusta esimerkiksi elävien profeettojen opetuksista, englannin kielestä ja muista kielistä sekä lähetystyöhön valmistautumisesta. Pyydämme kotiin palanneita lähetyssaarnaajia opettamaan niitä. Ja meillä on vaarnan urheilukeskus, tansseja, grillijuhlia, palveluprojekteja ja isompia tapahtumia kuten konsertteja ja luentoja.

Olemme nähneet uutta intoa työtä kohtaan ja sen, että tämä hanke keskittyy nimenomaan vähemmän aktiivisiin ja kirkkoon kuulumattomiin.”