2008
Kirkko tarjoaa edelleen apua tulvien ja maanjäristysten uhreille
Helmikuu 2008


Kirkko tarjoaa edelleen apua tulvien ja maanjäristysten uhreille

Vaikka hävitys on ohi, järistykset loppuneet ja tulvavedet laskeneet, kirkko antaa edelleen humanitaarista apua jäsenille ja kirkon ystäville Indonesiassa, Perussa ja Afrikassa.

Kirkon jäsenten sekä hyväntekeväisyysjärjestöjen ja säätiöiden rahoittamien runsaiden lahjoitusten ansiosta kirkko kykenee lähettämään nopeasti apua luonnonmullistuksista kärsineille alueille. Kirkko ojentaa edelleen auttavan kätensä ahdinkoon joutuneille lähettämällä hygieniapakkauksia, ruokaa, suojapeitteitä, huopia ja muita välttämättömiä tarvikkeita.

Indonesia

Kirkko jatkaa humanitaarisen avun toimittamista uhreille 7,9 magnitudin maanjäristyksen jäljiltä, joka ravisteli ankarasti Sumatraa syyskuun 12. päivän iltana 2007. Maanjäristys tuhosi noin 30 000 kotia ja rakennusta Bengkulun alueella Etelä-Sumatralla.

Kaikki lähetyssaarnaajat olivat turvassa maanjäristyksen jälkeen, eikä yhdenkään järistysalueella asuvista 25 jäsenestä raportoitu loukkaantuneen. Pahimmin hävityksestä kärsineitä kyliä olivat Laise, Argamakmur ja Mukomuko. LDS Charities -järjestö alkoi toimittaa apua Aasian vyöhykkeen johtokunnan johdolla heti maanjäristyksen iskettyä. Ryhmä vapaaehtoisia, joka lähetettiin arvioimaan tilannetta, toi ensimmäisen avun jakamalla ruokaöljyä, riisiä ja muita elintarvikkeita, öljylamppuja ja suojapeitteitä.

LDS Charitiesin henkilökunta, joka saapui Bengkuluun, Laiseen ja Argamakmuriin kaksi päivää maanjäristyksen jälkeen, huomasi olevansa keskellä laajoja tuhoja ja monien ihmisten elävän vahingoittuneiden kotiensa ulkopuolella suojapeitteiden alla, jotka oli kiinnitetty suojelemaan heitä auringolta ja rankkasateilta. Jotkut asukkaat, jotka pelkäsivät järistysten jatkuvan, asuivat samantapaisissa suojissa, vaikka heidän kotinsa olivatkin säilyneet vaurioitta.

Kolme päivää maanjäristyksen jälkeen LDS Charities palasi Laiseen ja Argamakmuriin mukanaan riittävästi ruokaa noin 500 perheelle. Avustusjärjestö toimitti ruokaa useisiin muihin kyliin matkan varrella.

LDS Charities toimitti myös rekkakuormallisen riisiä ja muita elintarvikkeita Muhammadiyalle, paikalliselle muslimijärjestölle, jossa on 29 miljoonaa jäsentä, ja antoi suuren lahjoituksen riippumattomalle kristilliselle yhdistykselle, joka auttaa Bengkulun kaupungin alueella.

Argamakmurin paikallissairaala vaurioitui, joten sairaalahenkilökunnan oli väliaikaisesti evakuoitava potilaat suuriin armeijan telttoihin, jotka oli pystytetty parkkipaikalle ja jalkakäytäville. Ensiapua annettiin ja leikkauksia suoritettiin katetulla jalkakäytävällä aivan vaurioituneen sairaalarakennuksen ulkopuolella.

Mukailtu Church News -lehdessä 6. lokakuuta 2007 julkaistusta artikkelista.

Afrikka

Valtavat tulvat 17 Afrikan maassa jättivät satojatuhansia ihmisiä kodittomiksi. Rankat syyskuun sateet koettelivat ankarimmin Ugandaa, Etiopiaa ja Sudania. Yli 250 ihmistä kuoli, ja sadattuhannet kodit tuhoutuivat.

Kirkko oli ensimmäisten joukossa lähettämässä Ghanaan avustustarvikkeita: riisipusseja, sokeria, papuja, hirssiä, ruokaöljyä, makuualustoja, pyyhkeitä ja saippuaa, jotka lastattiin rekkaan Accrassa noin 30 tunnin ajomatkan päässä.

Agnes Chigabatia Asangalisa, Ghanan luoteisalueesta vastaava apulaisministeri, pyysi apua humanitaarisilta lähetyssaarnaajilta vanhin Bruce ja sisar Ardis Knudsenilta.

Monet kodit kylissä oli tehty savesta, ja ne liukenivat tulvissa jättäen lähes 300 000 ihmistä kodittomaksi. Monet asuvat väliaikaisesti kouluissa, monitoimitaloissa, kirkoissa tai hallintorakennuksissa. Sadot tuhoutuivat, eikä polttopuita ja puhdasta vettä ollut saatavilla. Tiet useisiin kyliin tuhoutuivat, niin että moniin niistä pääsi vain kanootilla.

Viranomaiset olivat huolissaan veden aiheuttamista tautiepidemioista koko alueella.

”Tuhon laajuus on uskomaton”, sanoi Benonita Bismarck, joka vastaa Ghanan Punaisen Ristin operaatioista. Yksin maan luoteisosassa vesi on hallituksen arvion mukaan vienyt mennessään noin 12 000 hehtaaria viljelysmaata.

”Ihmisillä ei ole enää mitään toimeentulomahdollisuuksia, ja alueella on välitön nälänhätä”, sanoi sisäministeriön suhdetoimintajohtaja Nana Akrasi-Sarpong.

Apulaisalueministeri otti vastaan avustustarvikkeet piispa Clarence Kofilta Madinan 2. seurakunnasta Adentan vaarnasta Accrasta Ghanasta.

Mukailtu Church News -lehdessä 6. lokakuuta 2007 julkaistusta artikkelista.

Peru

Viisi viikkoa sen jälkeen kun 8,0 magnitudin maanjäristys tuhosi Piscoa Perussa elokuussa 2007, kirkko lähettää edelleen apua ja tarvikkeita tuhoalueille yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.

On arvioitu, että 70 prosenttia Piscon kaupungista tuhoutui, ja jälkijäristykset vapisuttivat aluetta päiväkausia. Yhtään kirkon seurakuntakeskusta ei tuhoutunut, mutta monet vaurioituivat. Maanjäristyksessä kuoli satoja ihmisiä.

Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista kävi tuhoja kärsineessä maassa vajaat kaksi viikkoa maanjäristyksen jälkeen ja vakuutti perulaisille, että kirkko jatkaa avustustyötä.

”Olemme paikalla”, hän sanoi. Hän kertoi, että johtajat ja jäsenet ympäri maailmaa rukoilevat perulaisten puolesta, ja humanitaarista apua tulee senkin jälkeen kun varsinainen avustusoperaatio lakkaa.

Piscoon toimitettiin kirkon, Gossner Foodsin, DHL Internationalin ja ASTAR Air Cargo -yhtiön yhteisin ponnistuksin 18 000 kg hygieniapakkauksia, huopia, koulutarvikkeita ja iskukuumennettua maitoa, joka on erityisesti käsitelty ja pakattu niin, ettei sitä tarvitse säilyttää kylmässä ennen purkin avaamista.

Etelä-Amerikan läntisen vyöhykkeen johtokunnan johdolla neljään seurakuntakeskukseen majoitettiin väliaikaisesti 600–700 kirkon jäsentä, sukulaista ja naapuria. Perun väestönsuojeluviranomaisten kanssa yhteistyössä kirkko jakoi 10 000 huopaa ja muita hätäaputarvikkeita kuten telttoja ja tähdellisiä leirivarusteita.

Kirkon huoltotyöpalvelujen tiedottaja Rick Foster kiitti DHL:n ja ASTAR Air Cargo -yhtiön anteliaisuutta kuljetuksen järjestämisestä ja Gossner Foodsia maidon lahjoittamisesta. Perun presidentin puoliso Pilar Nores de García sanoi maidon olevan yksi tarpeellisimmista hyödykkeistä.

Veli Foster kertoi, että humanitaarinen apu on osa kirkon perustehtävää, ja ilmaisi kiitollisuutensa muille, jotka ovat halukkaita tekemään yhteistyötä kirkon kanssa ”hädässä olevien elämän siunaukseksi”.