Kuinka hän voisi antaa miehelle anteeksi?

Eräänä päivänä vuonna 1961, kun vanhin Roger Slagowski ja minä koputtelimme oviin Wilhelmshavenissa Länsi-Saksassa, muuan vanhempi leskirouva toivotti meidät ystävällisesti tervetulleiksi vaatimattomaan asuntoonsa. Olin niin yllättynyt, että kysyin, ymmärsikö hän todella, keitä me olimme. Hän vakuutti meille ymmärtävänsä ja että hän oli odottanut meitä.

Hän kertoi meille, että vuosikymmeniä aiemmin, kun hän oli ollut nuori äiti, kaksi myöhempien aikojen pyhiin kuuluvaa lähetyssaarnaajaveljeä oli koputtanut hänen oveensa. Koska hänellä oli ollut silloin kiire, hän oli käännyttänyt heidät pois. Jälkeenpäin se oli tuntunut hänestä kauhealta, ja hän oli luvannut itselleen, että jos myöhempien aikojen pyhiin kuuluvat lähetyssaarnaajat vielä joskus koputtaisivat, hän kutsuisi heidät sisään.

Emma Henke oli terävä-älyinen, ja hän kuunteli sanomaamme keskittyneesti, mutta usein hänen silmissään näytti olevan kaukainen, etäinen katse. Hän oli meille ystävällinen ja aina innokas jakamaan niukan ateriansa kanssamme, mutta me mietimme, ymmärsikö hän todella sanomamme tärkeyden. Viimein päätimme poistaa hänet aktiivisten tutkijoiden luettelostamme ja käydä tapaamassa häntä vain silloin tällöin, kun olisimme lähistöllä.

Muutaman viikon kuluttua kävimme jälleen hänen luonaan. Kun juttelimme, Emma äkkiä yllätykseksemme ilmoitti, että oli päättänyt mennä kasteelle!

Vasta silloin hän alkoi kertoa yksityiskohtia vaikeasta elämästään. Hänen tyttövauvansa oli kuollut ensimmäisen maailmansodan viimeisinä päivinä. Vuonna 1924 hänen yhdeksänvuotias tyttärensä oli menehtynyt kurkkumätään. Talvella 1941–1942 hän oli saanut viimeisen kirjeen 21-vuotiaalta pojaltaan, joka taisteli Venäjän rintamalla toisessa maailmansodassa. Pian sen jälkeen hän oli saanut tiedon poikansa kuolemasta.

Emman aviomies Hugo oli halveksinut natsihallituksen toimintatapoja. Emma oli usein pyytänyt miestään olemaan varovaisempi. Varhain eräänä vuoden 1944 päivänä, kun hallituksen radiopaikannin oli jäljittänyt British Broadcasting Corporation (BBC) -yhtiön radioverkon signaalin Henken kotiin, Gestapo murtautui oven läpi ja pidätti Hugon. Hugo lähetettiin keskitysleirille lähelle Hampuria, ja Emma ja heidän viimeinen elossa oleva lapsensa, nuori poika, jätettiin huolehtimaan itse itsestään.

Emma meni sen paikallisen natsivirkailijan luo, joka oli vastuussa hänen miehensä vangitsemisesta, ja anoi polvillaan armoa miehelleen, mutta turhaan. Hän sai kuulla Hugon kuolemasta maaliskuussa 1945. Myöhemmin virkailija sai itse elinkautisen vankeustuomion mutta oli päässyt vapaaksi hieman ennen kuin me koputimme Emman oveen. Emma sanoi, että hän näki usein miehen kiitävän kaupungin katuja pitkin kalliilla uudella autolla. Sinä päivänä kun Emma pyysi päästä kasteelle, hän oli viimeinkin saanut voimaa antaa miehelle anteeksi sen, että tämä oli vienyt hänen miehensä pois ja torjunut hänen armonanelunsa. Hän oli lujasti päättänyt jättää tuomion Herran käsiin.

Emmasta tuli uskollinen kirkon jäsen, ja hän sai suurta iloa ja lohtua päästessään perille palautetun evankeliumin totuuksista. Marraskuussa 1966, kiiruhtaessaan Wilhelmshavenissa torin poikki matkalla Apuyhdistyksen kokoukseen, Emma lysähti maahan ja kuoli sydänkohtaukseen.

Sisar Henke kieltäytyi katkeroitumasta elämänsä koettelemuksista ja kuoli tuntematta kaunaista kostonhalua. Tämä rakas sisar nautti varmasti ihanasta jälleennäkemisestä rakastamiensa ja menettämiensä ihmisten kanssa.