2008
’Minulla on muutamia ystäviä, jotka eivät enää käy kirkossa. Millä tavoin voin auttaa heitä tulemaan takaisin?’
Elokuu 2008


Kysymys ja vastaus

”Minulla on muutamia ystäviä, jotka eivät enää käy kirkossa. Millä tavoin voin auttaa heitä tulemaan takaisin?”

Jokainen uusi jäsen tarvitsee kirkkoon kuuluvan ystävän, kirkon tehtävän sekä ravitsemista ”Jumalan hyvällä sanalla” (ks. Moroni 6:4).1 Vaikka ystäväsi eivät olisikaan uusia käännynnäisiä, nämä kolme asiaa voivat auttaa heitä.

Voit myös rukoilla apua. Mormonin kirjan yksi voimallisimmista kertomuksista henkilön paluusta takaisin evankeliumin piiriin tapahtui rukouksen ansiosta (ks. Moosia 27:14).

Anna ystäviesi huomata, että välität, ja ole hyvänä esimerkkinä. Näytä heille, että evankeliumin tasovaatimusten mukaan eläminen on erinomainen tapa olla onnellinen (ks. Moosia 2:41).

Lopuksi, älä anna periksi. Herra kunnioittaa tahdonvapauttamme ja antaa kunkin meistä tulla luokseen silloin, kun olemme valmiita. Joillakuilla se saattaa kestää kauemmin kuin toisilla. Veipä se miten pitkään tahansa, ponnistelusi maksavat kuitenkin vaivan.

Auttamalla ystäviäsi palaamaan kirkkoon seuraat Vapahtajan esimerkkiä. Rakkautta ja myötätuntoa osoittaen Hän kutsui muita tulemaan luokseen, elämään täydemmin evankeliumin mukaan ja kohoamaan täysin mahdollisuuksiensa tasolle.

Puhu evankeliumiin liittyvistä aiheista

Minua huolestutti, kun huomasin, ettei hyvä ystäväni tullut enää kirkkoon. Sain tietää, että hänen läheinen ystävänsä oli hiljattain kuollut, ja hän oli alkanut epäillä. Yhtenä päivänä kutsuin hänet erääseen juhlaan muutamien kirkon tyttöjen kanssa. Asetin tavoitteekseni ottaa yhden kerran kirkon puheeksi. Kun muut olivat lähteneet, puhuimme monenlaisista kirkkoon liittyvistä aiheista, joista en olisi koskaan arvannut puhuvani hänen kanssaan. Opin, että kun teen oman osani, Herra pitää huolen lopusta. Meidän ei tarvitse muuta kuin avata suumme (ks. OL 28:16).

Rebecca T., 16, Washington, USA

Rukoile heidän puolestaan

Siitä, että käyt heidän luonaan ja osoitat kiinnostusta heitä kohtaan, voisi olla paljon apua. Kutsu heidät kirkon toimintoihin. Rukoile paljon taivaallista Isää. Pyydä Häntä auttamaan sinua huomaamaan, mikä olisi paras keino auttaa heitä tulemaan takaisin, ja rukoile heidän puolestaan, jotta heidän sydämessään voi tapahtua muutos, joka muuttaisi mahdollisen syntisen halun haluksi seurata Kristusta. Ole heille hyvänä esimerkkinä ja näytä heille, että evankeliumi tuo onnea.

Marilú P., 17, Nuevo León, Meksiko

Kerro todistuksesi

Ensiksi haluan saada selville, miksi he eivät tule kirkkoon. Sen jälkeen kutsun heidät päivälliselle, perheiltaan ja myös joihinkin kirkon toimintoihin. Samanaikaisesti haluan ilmaista heille, kuinka paljon taivaallinen Isämme rakastaa heitä lukemalla heidän kanssaan joitakin kohtia pyhistä kirjoituksista ja kutsumalla heidät kirkkoon. Lausun heille todistukseni siitä, että tämä kirkko on totta, että se on ainoa keino, jolla voimme palata asumaan taivaallisen Isämme luona.

William V., 20, Tongatapu, Tonga

Vastaa heidän kysymyksiinsä

Ystävien saaminen takaisin kirkkoon on vaikeaa. Ihmisillä on monia syitä jäädä pois. Sinun tulee puhua ystäviesi kanssa syistä, joiden vuoksi he eivät tule kirkkoon. Voit myös auttaa heitä ymmärtämään vastauksia kysymyksiin, joita heillä on ja jotka saattavat estää heitä tulemasta. Ilmaise heille myös, kuinka paljon heitä kaivataan. Kun he sitten tulevat kirkkoon, anna heidän tuntea olevansa rakastettuja ja tervetulleita.

Madison B., 14, Arizona, USA

Ole hyvä ystävä

Ole vain niin hyvä ystävä kuin voit. Ole ystäviesi tukena. Ole esimerkkinä. Rukoile heidän puolestaan. Anna Herran näyttää sinulle, kuinka voit auttaa ystäviäsi. Hän tuntee lapsensa ja rakastaa heitä ja johdattaa heidät takaisin oikealle tielle, jos he vain sallivat Hänen tehdä niin.

Jenna K., 19, Ala-Saksi, Saksa

Auta heitä muistamaan hengellisiä kokemuksia

Pyydä heitä muistamaan todistuksensa, joka sai heidät menemään kasteelle. Pyydä heitä muistamaan ihmeet, joita Herra on tehnyt heille heidän uskonsa mukaan. Pyydä heitä myös muistamaan rukouksen voima ja pappeuden voima.

Anna R., 21, Donetsk, Ukraina

Anna heidän tuntea, että välität

Olen huomannut, että helpoin tapa kannustaa heitä tulemaan jälleen kirkkoon on yksinkertaisesti kertoa heille, että rakastat heitä ja että seurakunta rakastaa heitä. Olen hiljattain saanut yhden vähemmän aktiivisista ystävistäni päättämään, että hän tulee ruusutyttöjen toimintaamme. Jumala osoittaa sinulle, kuinka voit koskettaa heidän sydäntään.

Denali L., 15, Alaska, USA

Viite

  1. Ks. Gordon B. Hinckley, ”Täydellinen toivon kirkkaus”, Liahona, lokakuu 2004, s. 4.