Kukaan ei ole täydellinen

Olen aina halunnut olla sellainen kuin Nefi: ehdottoman kuuliainen, äärimmäisen uskollinen ja syvästi hengellinen. Minun silmissäni Nefi oli loistava esimerkki hyvyydestä. Harva asia on vedonnut minuun enemmän kuin ajatus, että minusta kasvaisi juuri sellainen kuin hän – tai että ainakin alkaisin omaksua edes osan hänen erinomaisuudestaan.

Eräänä päivänä minulla oli pieni kriisi, joka johtui riittämättömyyden tunteista. Minulla oli niin paljon kunnianhimoa ja niin monia tavoitteita, mutta en vain tuntenut edistyväni mitenkään. Toivottomuuden kyyneliä vuodattaen ilmaisin nämä tunteet isälleni. Hän nousi ripeästi, meni kirjahyllyn luo ja otti sieltä yhden Mormonin kirjoistaan. Sanaakaan sanomatta hän aukaisi sen 2. Nefin luvun 4 kohdalta ja alkoi lukea jakeesta 17.

Oli kuin sähköisku olisi kulkenut lävitseni, kun kuuntelin näitä voimallisia sanoja: ”Oi, minä kurja ihminen!” Ajatukseni laukkasivat. Kuinka Nefi, sankarini ja esimerkkini, saattoi sanoa olevansa kurja? Jos hän oli kurja, niin mikä minä sitten olin?

Sähköisku kiiri jälleen lävitseni, kun isä luki jakeen 28: ”Herää, sieluni! Älä enää näänny synnin tähden.” Minusta tuntui kuin mieleni synkät pilvet olisivat rakoilleet ja hälvenneet paljastaen avoimen sinisen taivaan ja kirkkaan auringon lämmön ja loisteen. On mahdotonta kuvata tapaa, jolla tämä jae valaisi sieluni. Harvat pyhien kirjoitusten jakeet ovat täyttäneet minut niin suurella toivolla, innoituksella ja ilolla kuin tämä silloin.

Jakeessa 30 Nefi ilmaisi täsmälleen sen, mitä ajattelin, mutta vain vaikuttavammin sanoin: ”Minun sieluni riemuitsee sinussa, minun Jumalani ja pelastukseni kallio.” Tämä jae toi mukanaan rauhan ja kiitollisuuden tunteita Herran lempeästä armosta ja rakkaudesta.

Isä sulki kirjan ja selitti, että näitä jakeita kutsutaan joskus Nefin psalmiksi. Sitten hän opetti minulle lempeästi, että suurimmatkin ihmiset maan päällä ovat epätäydellisiä, ja näiden ihmisten on tunnistettava epätäydellisyytensä tai muuten heistä tulee ylpeitä, eivätkä he sitten enää ole suuria.

Minä ymmärsin. Se, että minulla oli heikkouksia, ei merkinnyt sitä, etten voisi tulla Nefin kaltaiseksi. Heikkouksieni tunnistaminen toi minut lähemmäksi Nefin kaltaisuutta. Nefi oli suuri, koska sen lisäksi että hän oli kuuliainen ja uskollinen, hän oli myös nöyrä ja halukas myöntämään vikansa.

Tuosta kokemuksesta lähtien olen pitänyt näitä Nefin sanoja aarteenani. Joka kerta kun luen ne, ne sykähdyttävät ja innoittavat minua samalla lailla kuin kuullessani ne ensimmäisen kerran. Jakeet julistavat minulle, että olen Jumalan tytär, joka kykenee tekemään enemmän kuin voisin ikinä kuvitella. Tiedän, että jos olen uskollinen ja ponnistelen eteenpäin, minulle on varattuna mittaamattomia siunauksia.