Jutteluhetki

”No niin, kaikki. Pidetäänpä jutteluhetki”, äiti ilmoitti.

Josie oli odottanut jutteluhetkeä koko päivän. Joka ilta Josie ja hänen kaksi pikkuveljeään Ben ja Wes kokoontuivat olohuoneeseen äidin ja isän kanssa juttelemaan siitä, mitä päivän aikana oli tapahtunut.

Isä oli sanonut, että hän auttaisi tänä iltana Josieta harjoittelemaan aamun ilmoitusasioiden lukemista. Aamun ilmoitusasioiden lukeminen oli erityinen etuoikeus Josien koulussa. Huomenna Josie soittaisi pienen otteen lempilaulustaan koulun kovaäänisistä ja kuuluttaisi mikrofoniin päivän tapahtumat ja ruokalistan.

Josie juoksi olohuoneeseen innoissaan siitä, että saisi harjoitella osuuttaan.

”Siinä on tunnettu kuuluttajamme!” isä sanoi, kun Josie hyppäsi sohvalle hänen viereensä. ”Miltä sinusta huominen tuntuu?”

”Minä olen innoissani mutta vähän minua jännittää. Pelkään, että sotkeudun sanoissa koko koulun edessä”, Josie sanoi.

”Siksi me harjoittelemme”, isä sanoi. ”Luepa nyt koko osuutesi, niin minä kuuntelen, mitä kohtia voit parantaa.”

”Kiitos, isi”, Josie sanoi.

Josie kävi osuuden läpi isän kanssa niin monta kertaa, ettei enää pysynyt laskuissa mukana. Sitten hän nousi ja esitti osansa vielä yhden kerran perheelleen. Äiti ja isä hurrasivat. Ben löi hänen kanssaan kättä ja Wes hymyili ja taputti käsiään.

Josie meni nukkumaan iloisena ja luottavaisena.

Seuraavana päivänä kaikki sujui hyvin. Vaikka Josieta jännitti, hän hymyili kuullessaan laulunsa soivan koulun kovaäänisissä. Hän oli iloinen siitä, että oli harjoitellut osuuttaan isän kanssa, ja hän luki sen hitaasti ja selkeästi ja aivan virheettömästi.

”Sinä selviydyit hienosti”, apulaisrehtori Blake sanoi.

Koulupäivän päätyttyä Josie seisoi odottamassa bussia. Eräs vanhempi poika kääntyi kysymään: ”Oletko sinä se tyttö, joka luki tänään ilmoitukset?”

Josie hymyili. ”Olen”, hän sanoi.

”Miksi valitsit sen laulun?” poika kysyi. ”Se oli tyhmä laulu. Sillä kyllä pilasit aamun ilmoitukset.” Sitten hän haukkui Josieta rumalla nimellä ja nauroi ystäviensä kanssa.

Josie istui yksin bussin etupenkillä. Hänellä oli huono olo.

Kun Josie tuli kotiin, äiti oli leikkimässä Wesin kanssa.

”Äiti, tiedän, ettei vielä ole jutteluhetki, mutta voitaisiinko silti jutella nyt heti?” Josie sanoi.

”Tietenkin, Josie”, äiti vastasi. ”Mitä tapahtui? Menikö jokin pieleen aamun ilmoituksissa?”

”Ei”, Josie vastasi. ”Kaikki sujui täydellisesti. Ainakin luulin niin, kunnes yksi poika sanoi, että olin valinnut tyhmän laulun. Hän haukkuikin minua tosi rumalla nimellä.”

Äiti taputti lattiaa vieressään. Josie meni hänen viereensä istumaan. Äiti antoi hänelle ison halin. Josie ja äiti juttelivat kaikesta, mitä sinä päivänä oli tapahtunut, myös vararehtori Blaken kehuista.

”Olen pahoillani siitä, että se poika ja hänen ystävänsä olivat sinulle töykeitä”, äiti sanoi. ”Mutta kuulostaa siltä kuin muut ihmiset, joita kunnioitat, niin kuin vararehtori Blake, olivat hyvin tyytyväisiä siihen, kuinka luit ilmoitukset. Isä ja minä olemme hyvin ylpeitä sinusta. Sinä teit lujasti töitä, ja se kannatti!”

Josie halasi äitiä uudelleen. ”Kiitos, äiti”, hän sanoi. ”Minusta tuntuu paljon paremmalta.” Josie oli iloinen siitä, että jutteluhetki voi olla milloin tahansa.