Minusta tuntui, että minun pitäisi tulla

Kaksi ja puoli vuotta sen jälkeen kun minut oli kastettu Buenos Airesissa Argentiinassa, erään minua opettaneen vanhimman sanat kaikuivat yhä korvissani: ”Tiedän, että olet vielä lähetyssaarnaaja.” Muistin myös voimallisen vastauksen, jonka olin saanut rukoiltuani, että tietäisin, oliko sydämeeni tunkeutunut tunne todella totta. Olin 20-vuotias ja tiesin, että minun pitäisi valmistautua lähetystyöhön.

Mutta kuinka voisin olla lähetyssaarnaaja? En ollut vähääkään niiden enkelimäisten nuorten miesten kaltainen, jotka olivat opettaneet minulle evankeliumia. Ja kuinka voisin jättää työpaikkani? Missä asuisin tultuani takaisin kotiin? Oli ollut hyvin vaikea löytää asuntoa, joka minulla oli, vaikka se olikin vain pieni huone yhden talon takaosassa.

Eräänä iltana ollessani menossa kotiin nämä tunteet ja epäilykset tulivat jälleen mieleeni. Kun pääsin kotiin, yritin tehdä päätöksen. Päätin polvistua ja rukoilla apua. Kun tein niin, sain voimakkaan tunteen, että minun pitäisi mennä tapaamaan Leandroa, ystävää, joka oli ollut minulle suurena voimanlähteenä murheellisina aikoina.

Mutta ajatus, että herättäisin hänet keskellä yötä, sai minut vastustamaan ajatusta. Tiesin, että hän heräsi aikaisin lähteäkseen töihin, enkä uskaltanut koputtaa hänen oveensa siihen kellonaikaan. Yritin vastustaa ajatusta, mutta tunsin edelleen kehotuksen mennä tapaamaan häntä. Päätin silti olla välittämättä siitä.

Sen sijaan päätin kävellä korttelin ympäri saadakseni vähän raitista ilmaa. Muistaessani, että olin jättänyt oveni auki, lähdin kuitenkin kohti kotia. Kun astuin sisään, näin Leandron istuvan huoneessani. Henki valtasi minut, ja minua heikotti. Tunteen tukahduttamalla äänellä kysyin häneltä: ”Mitä sinä täällä teet?”

”En tiedä”, hän sanoi. ”Minusta vain tuntui, että minun pitäisi tulla tapaamaan sinua.”

Kerroin hänelle epäilyistä, joita minulla oli lähetystyön suhteen. Hän lausui minulle todistuksensa ja rohkaisi minua. Sitten hän auttoi minua täyttämään lähetystyöpaperini, jotka vein seuraavana aamuna piispalleni. Kaksi kuukautta myöhemmin sain kutsun palvella Saltan lähetyskentällä Argentiinassa.

Tiedän, että ystäväni oli sinä iltana väline Herran käsissä, ja koko sydämestäni tiedän, että taivaallinen Isä kuuntelee rukouksia ja vastaa niihin, kun ne lausutaan vilpittömin sydämin ja vakain aikein.