Minne kuulun?

Ennen kuin liityin kirkkoon, elämäni oli täynnä murhetta. Vanhempani erosivat, kun olin seitsemänvuotias, ja sen jälkeen isäni joutui vankilaan. Äitini oli alkoholisti ja menetti kaiken, mikä hänelle oli tärkeää. Minut lähetettiin asumaan sijaisperheeseen.

Näiden asioiden vuoksi vartuin paljon nopeammin kuin monet ikätovereistani. Minusta ei koskaan tuntunut siltä, että voisin löytää oman paikkani, ja sen vuoksi elin jatkuvaa kapinavaihetta. Aloin jo hyvin nuorena tupakoida ja tehdä muita asioita, joiden nykyään tiedän olevan vastoin viisauden sanaa. Olin varma siitä, että olin tuomittu epäonnistumaan elämässä.

Ainoa asia, joka teki minut onnelliseksi, oli muiden auttaminen – olipa kyse sitten heidän kanssaan siivoamisesta tai heidän elämäntarinansa kuuntelemisesta. Halusin kiihkeästi ihmisten tietävän, että he pystyisivät luottamaan minuun. Eräänä vuonna lähdin lomalle ja tapasin erään vanhemman naisen, jota päätin palvella kuuntelemalla häntä. Hän oli kristitty ja alkoi puhua minulle uskonnosta.

En ollut oikeastaan koskaan uskonut Jumalaan. Toisinaan kun olin ajatellut, että Hän ehkä on olemassa, syytin Häntä niistä vaikeista asioista, joita olin kokenut. Mutta kun tämä nainen kuvaili, kuinka tärkeää on uskoa Jumalaan, huomasin ajatuksen kiehtovan minua. Ennen kuin lähdin, hän sanoi jotakin erityisen kiinnostavaa: ”Mormonit noudattavat Jumalan käskyjä.”

En ollut koskaan kuullut mormoneista, joten menin kotiin, avasin nettiyhteyden ja aloin etsiä. Löysin mormon.org-sivuston ja tilasin ilmaisen Mormonin kirjan. Lähetyssaarnaajat toivat sen muutaman päivän kuluttua.

En ollut varma, pystyisinkö alkamaan uskoa Jumalaan, mutta lähetyssaarnaajat auttoivat minua ymmärtämään, että voisin paitsi uskoa Häneen myös tuntea Hänet. Kun aloin rukoilla ja tutkia Mormonin kirjaa, huomasin, että olin alkanut kulkea onnen löytämisen ihanaa matkaa. Lopetin tupakoimisen. Lakkasin syyttelemästä Jumalaa ja aloin kiittää Häntä hyvistä asioista elämässäni. Tulin tietämään, että Hänen Poikansa oli kärsinyt syntieni vuoksi ja kaiken sen tuskan vuoksi, jota olin ikinä tuntenut. Lokakuun 28. päivänä 2007 minut kastettiin Hänen kirkkonsa jäseneksi.

Ellen olisi itse kokenut tuota muutosta pettymyksestä onneen, en uskoisi sen olevan mahdollista. Nykyään rakastan tehtävääni Alkeisyhdistyksessä ja olen kiitollinen siitä, että minulla oli tilaisuus olla apuna järjestämässä palvelutempaus eräässä nuorten naimattomien aikuisten konferenssissa Puolassa. Se, että voin säännöllisesti auttaa muita kirkon palvelutyön kautta, on lisännyt sitä onnea, jota olen löytänyt Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Kaiken, mitä nykyään teen, teen puhtaasta rakkaudesta Jeesuksen Kristuksen ansiosta. Uskon, että elämä on ihanaa ja että silloinkin kun meillä on haasteita, me emme joudu hukkaan, jos me seuraamme Vapahtajaa.

Tapaamani nainen oli oikeassa: usko Jumalaan on ratkaisevan tärkeää. Me emme voi löytää paikkaamme tässä maailmassa, ellemme tunne Häntä. Olen kiitollinen siitä, että viimein minulla on paikka, jonne tiedän kuuluvani.