”Koolla minun nimessäni”

Muistan vain muutaman kerran, jolloin olen tuntenut Herran Hengen vaikutuksen voimakkaampana kuin sinä iltana siinä pienessä asunnossa tuon nöyrän, vaikeuksissa kamppailevan perheen luona. Se oli sen lupauksen täyttymys, jonka Herra oli antanut opetuslapsilleen kauan sitten: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni jonkin asian tähden, katso, minä olen siellä heidän keskellään” (OL 6:32).

Kuva

hands on head

Nuo Vapahtajan sanat eivät ole vain hyvä neuvo tai pelkkiä lohdun sanoja. Nuorelle profeetta Joseph Smithille ja Oliver Cowderylle nuo Vapahtajan sanat esittivät opin ja mallin siitä, kuinka saada ilmoitusta ja johdatusta sekä tehdä päätöksiä Jumalan valtakunnassa.

Herra oli sinä iltana mukana siinä perheneuvostossa. He olivat luoneet Hänen Hengelleen otollisen ilmapiirin rukoilemalla ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia. He olivat yhtä tarkoituksessa. He olivat täynnä rakkautta toisiaan kohtaan. He toivat parhaat ideansa ja kokemuksensa toistensa ja Herran eteen ja pyysivät Häneltä johdatusta. He tekivät päätöksiä ykseydessä ja ryhtyivät sitten toimimaan.

Kirkon käsikirjassa opetetaan oppia neuvostoista:

”Herran kirkkoa johdetaan ylimmällä, vyöhyke-, vaarna- ja seurakuntatasolla neuvostojen kautta. Nämä neuvostot ovat olennainen osa kirkon järjestystä.

Johtohenkilöt neuvottelevat keskenään joka tasolla yksilöiden ja perheiden hyväksi niiden pappeusjohtajien alaisuudessa, joilla on avaimet.”¹

Kaikilla tämän kirkon tasoilla me pyrimme toimimaan noiden samojen periaatteiden mukaan, jotka Vapahtaja opetti opetuslapsilleen sekä Oliverille ja Josephille – tulla yhteen ykseydessä ja neuvostona.

Jokaisessa seurakunnassa on seurakuntaneuvosto, johon ”kuuluvat piispakunta, seurakunnan kirjuri, seurakunnan toimisihteeri, ylipappien ryhmän johtaja, vanhinten koorumin johtaja, seurakunnan lähetystyönjohtaja sekä Apuyhdistyksen, Nuorten Miesten, Nuorten Naisten, Alkeisyhdistyksen ja pyhäkoulun johtajat”².

Kaikki työ, jota tämä seurakunnan johtohenkilöiden ryhmä tekee, keskittyy viime kädessä ”auttamaan yksilöitä vahvistamaan todistusta, saamaan pelastavat toimitukset, pitämään liitot ja tulemaan Jeesuksen Kristuksen omistautuneiksi seuraajiksi”³.

Olette kenties kuulleet sanonnan: ”Neuvonpidossa on turvaa.”⁴ Miksi? Yksi syy on se yksinkertainen tosiasia, ettei kukaan meistä ole yhtä kekseliäs kuin monta meistä yhdessä. Jokainen meistä tuo neuvonpitoon ainutlaatuisen näkökulman ja joukon kokemuksia ja näkemyksiä.

Kirkon käsikirjassa opetetaan myös, kuinka seurakuntaneuvoston kokoukset voivat olla tehokkaimpia ottaessaan mukaan neuvoston jokaisen jäsenen ainutlaatuiset näkökulmat: ”Kokouksen aikana piispa selostaa jokaisen pohdittavan asian, mutta tavallisesti vasta sen jälkeen kun hän on kuullut keskustelun, hän päättää, kuinka asia ratkaistaan. Hän kannustaa keskusteluun hallitsematta sitä. Hän esittää kysymyksiä ja saattaa pyytää tietyiltä neuvoston jäseniltä ehdotuksia. Hän kuuntelee tarkasti ennen päätöksen tekemistä. Näiden keskustelujen tulee edistää innoituksen henkeä.”⁵

Yksinkertaisesti sanottuna me tuomme kokoukseen ainutlaatuiset lahjamme, kykymme ja näkökulmamme. Me pyydämme Herraa olemaan kanssamme, opastamaan meitä Hengellään, täydentämään sen, mitä meiltä puuttuu, ja auttamaan meitä tuntemaan palvelemiemme jäsenten tarpeet. Me keskustelemme perheiden ja yksilöiden tarpeista ja pyrimme tekemään päätökset ykseydessä. Sitten me ryhdymme työhön ja pyydämme Herraa siunaamaan seurakunnan jäseniä.

Kuva

ward council

Kahdeksan kuukautta ennen kuin osallistuin siihen perheiltaan tuon nuoren perheen kanssa, seurakuntaneuvosto oli kokoontunut yhteen eräänä sunnuntaiaamuna. Aloitimme rukouksella ja katsoimme videon siitä, kuinka auttaa yksilöitä ja perheitä ottamaan vastaan evankeliumin siunaukset ja toimitukset. Kysyin neuvoston jäseniltä, oliko heidän mieleensä tullut ketään, kun katselimme videota. Se johti keskusteluun tästä perheestä. Ilmaisimme rakkautemme heitä kohtaan. Puhuimme mahdollisista kirkon tehtävistä sekä siitä, kuinka voisimme auttaa perheen isää etenemään kohti asettamista Melkisedekin pappeudessa ja kuinka voisimme auttaa tätä avioparia etenemään kohti temppelitoimitusten vastaanottamista.

Piispana annoin joitakin tehtäviä. Vaikutti siltä, että keskustelu oli loppumaisillaan, mutta kaikki ei tuntunut olevan aivan kunnossa. Viimein Nuorten Naisten johtaja sanoi: ”Mielestäni me etenemme liian nopeasti. Minulla on sellainen tunne, että meidän pitää heidän kohdallaan keskittyä perusasioihin, kuten perheiltaan, pyhien kirjoitusten tutkimiseen ja rukoukseen.” Silloin se ”ei aivan kunnossa” -tunne hävisi. Hän puhui, ei Nuorten Naisten järjestön edustajana, vaan rakkaudesta tätä perhettä kohtaan, ja sillä hetkellä Henki todisti meille, että hänen neuvonsa oli oikea.

Tämän sisaren huomautus avasi keskustelun uudelleen. Puhuimme siitä, kuinka voisimme auttaa tätä perhettä luomaan tavan tutkia pyhiä kirjoituksia, rukoilla ja pitää perheilta. Tämän nuoren isän sisko palveli yhtenä seurakuntalähetyssaarnaajistamme, joten seurakunnan lähetystyönjohtaja otti tehtäväkseen työskennellä tämän siskon ja kotiopettajien kanssa säännöllisten perheiltojen aloittamiseksi. Vaimoni ja minä veimme heille kotiin Perheiltaoppaan ja kirkon laulukirjan.

Eniten jatkuvaa tukea ja voimaa perhe sai tämän nuoren isän äidiltä ja siskolta, kun nämä osallistuivat säännöllisesti perheiltaan perheen kanssa. Se johti lopulta siihen tärkeään perheiltaan, johon minulla oli etuoikeus osallistua.

Käsikirjassa sanotaan: ”Sekä miesten että naisten tulee tuntea, että heidän kommenttinsa saavat täyden arvostuksen. Naisten näkökulma on toisinaan erilainen kuin miesten, ja se lisää tärkeän ulottuvuuden jäsenten tarpeiden ymmärtämiseen ja niihin vastaamiseen.”⁶ Olen nuori piispa ja istun neuvostossa Alkeisyhdistyksen, Nuorten Naisten ja Apuyhdistyksen johtajien kanssa, joilla on paljon enemmän viisautta, elämänkokemusta ja näkemystä kuin minulla. He ovat usein suuressa määrin opettajiani Kristuksen kaltaisesta luonteesta ja jopa siitä, kuinka olla hyvä isä ja pappeudenhaltija.

Olen hyvin kiitollinen tämän kirkon naisista. Toivon, etteivät sisaremme koskaan tunne, ettei heitä kuunnella tai huomioida neuvostojemme kokouksissa. Seurakuntaneuvoston jäsenet toimivat tasavertaisina. Piispalle annetut johtokunnan avaimet koskevat järjestystä, organisointia ja hänelle annettua vastuuta mutta eivät koskaan nimitystä valta-asemaan tai hengelliseen ylivertaisuuteen.

Käsikirjassa kuvataan ykseyden tärkeyttä: ”Avoimen keskustelun jälkeen piispa voi tehdä päätöksen tai hän voi odottaa, kunnes keskustelee asiasta lisää neuvonantajiensa kanssa. Kun piispa on tehnyt päätöksen, neuvoston jäsenten tulee tukea sitä ykseyden ja sopusoinnun hengessä.

Mikäli neuvoston jäsenille jää syvästi epävarma tunne jostakin tärkeästä päätöksestä, piispa voi odottaa, kunnes seuraavassa neuvoston kokouksessa asiaa harkitaan lisää ja etsitään hengellistä vahvistusta ja ykseyttä.”⁷

Ykseys on yksi syy siihen, että neuvonpidossa on turvaa. Joskus me yksilöinä luulemme tietävämme, mihin toimenpiteeseen pitää ryhtyä, ja usein haluamme hypätä suoraan lopputulokseen. Unohdamme, että Herran päätavoite ei ole toimintasuunnitelmamme laatimisessa. Se on, että jokainen Hänen lapsistaan oppii tuntemaan Hänet. Muistatte, kuinka Herra rukoili opetuslastensa puolesta:

”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. – –

Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. – –

Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. – –

Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä.” (Joh. 17:3, 9, 11, 23.)

Herran tavoite on, että meistä tulee Hänen omiaan – että meistä tulee yhtä Hänen kanssaan, taivaallisen Isämme kanssa ja toistemme kanssa. Prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Neuvostot ovat osa jumalallisesti säädettyä prosessia, jolla ykseys saavutetaan ja jolla meistä tulee Kristuksen omia. Herra on sanonut: ”Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun” (OL 38:27).

Tuota käskyä saatetaan käyttää myös testinä. Herra olisikin esimerkiksi saattanut sanoa: ”Tästä te tiedätte, että te olette minun, kun olette yhtä toistenne kanssa ja yhtä minun kanssani.”

Perheenisä voi saada ilmoitusta, että perheen muutto muualle tuo siunauksia ja ykseyttä. Mutta ilman ykseyttä vaimonsa ja lastensa kanssa hänen suunnitelmansa ei kenties tuo odotettuja tuloksia.

Piispa voi saada ilmoitusta seurakunnan lähetystyösuunnitelmasta, mutta ellei seurakuntaneuvosto ole yhtä tuon ilmoituksen kanssa, siunauksia ei saada ja piispa jää miettimään, mikä meni vikaan.

Näin presidentti Russell M. Nelson, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, kuvaili sitä, kuinka ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin neuvosto toimii:

”Viidentoista miehen kutsuminen pyhään apostolinvirkaan on suuri suoja meille kirkon jäsenille. Miksi? Koska näiden johtajien päätösten täytyy olla yksimielisiä. Voitteko kuvitella, kuinka Hengen täytyy vaikuttaa 15 mieheen, jotta saadaan aikaan yksimielisyys? Näiden 15 miehen koulutus- ja ammattitausta on hyvin erilainen, ja heillä on eriäviä mielipiteitä monista asioista. Uskokaa minua! Nämä 15 miestä – profeetat, näkijät ja ilmoituksensaajat – tietävät, mikä on Herran tahto, kun yksimielisyys on saavutettu!”⁸

Todistan, että Herra on kiinnostunut yksilöllisen elämämme yksityiskohdista. Minua hämmästyttää aina, kuinka kauas Vapahtaja on halukas menemään tai lähettämään yhden palvelijoistaan pelastamaan yhtä lapsistaan. Kuinka kiitollinen olenkaan neuvostoista, joille on annettu vastuu huolehtia taivaallisen Isän lapsista.