2018
Helsingin temppelin uusi johtokunta ja emäntä apulaisineen
Joulukuu 2018


Helsingin temppelin uusi johtokunta ja emäntä apulaisineen

Matti Jouttenus palvelee Helsingin temppelin uutena johtajana ja Anne Jouttenus temppelinemäntänä. Marraskuun alussa tehtävänsä aloittaneessa temppelin johtokunnassa on 1. neuvonantajana Seppo Forsman ja 2. neuvonantajana Pekka Holopainen. Temppelinemännän apulaisina palvelevat Raija Forsman ja Tarja Holopainen.

Temppelipalvelu on ensimmäinen kerta, jolloin Annella ja Matilla on tilaisuus palvella kirkon tehtävässä yhdessä. He iloitsevat siitä. Perheessä on viisi aikuista lasta ja kymmenen lastenlasta. Matti palveli kutsun saadessaan lähetyskentän johtokunnassa ja Anne Alkeisyhdistyksen opettajana. Molemmat ovat palvelleet kokoaikaisina lähetyssaarnaajina Suomessa.

Raija liittyi kirkkoon 17 vuotta sitten 29. syyskuuta 2001 Hyvinkäällä ja Seppo 51 vuotta sitten 23. huhtikuuta 1966 Haagassa. Raija on palvellut erilaisissa tehtävissä kirkon Apuyhdistyksessä, ja Seppo palveli saadessaan kutsun temppeliin Helsingin vaarnan korkeassa neuvostossa ja temppelisinetöijänä. Raijalla on kaksi lasta ja neljä lastenlasta, Sepolla on edesmenneen vaimonsa Helenan kanssa kuusi lasta, kolmetoista lastenlasta ja kuusi lastenlastenlasta.

Raija ja Seppo ovat kummatkin syvästi kiitollisia saamastaan kutsusta palvella Herraa ja lähimmäisiään Helsingin temppelissä tässä pyhässä ja tärkeässä palvelutyössä omassa rakkaassa kotimaassaan. He suhtautuvat tehtäviinsä nöyrästi ja rakkaudella.

Pekka ja Tarja ovat nöyrän kiitollisia kutsusta Herran huoneeseen. Se on heille rakas paikka.

He ovat toimineet temppelityöntekijöinä vuodesta 1987, ensin Tukholman ja myöhemmin Helsingin temppelissä. Molemmat ovat palvelleet 1970-luvulla lähetystyössä Suomessa sekä lisäksi monissa muissa kirkon tehtävissä.

Pekka on toiminut sekä Jyväskylän että Helsingin 1. seurakunnan eli Marjaniemen piispana. Tarja on toiminut apujärjestöjen opetus- ja johtotehtävissä. He ovat iloinneet viimeisimmästä yhteisestä tehtävästään 3-vuotiaiden lasten opettajina. Heillä on kuusi lasta ja seitsemän lastenlasta.