Seminaari
2. Nefi 2:1–16: ”Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan”


”2. Nefi 2:1–16: ’Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan’”, Mormonin kirja, opettajan kirja, 2024

”2. Nefi 2:1–16: ’Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan’”, Mormonin kirja, opettajan kirja

2. Nefi 2:1–16

”Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan”

Kuva
Lehi opettaa Jaakobia

Kuvittele, millaista elämäsi olisi, jos sinulla ei olisi mitään vaihtoehtoja. Tahdonvapaus eli voima valita on yksi Jumalan suurimmista lahjoista lapsilleen. Lehin poika Jaakob oli jo nuorella iällä kokenut monia haasteita, joten Lehi opetti hänelle arvokkaita totuuksia Vapahtajasta ja valinnanvapaudesta. Tämä oppiaihe voi auttaa sinua ymmärtämään paremmin tahdonvapauden roolia taivaallisen Isän suunnitelmassa.

Esitä kysymyksiä, jotka kannustavat itsetutkiskeluun. Kysymykset, jotka kehottavat oppilaita tutkiskelemaan pyhiä kirjoituksia, omia tunteitaan Vapahtajaa kohtaan, Hänen opetuksiaan tai periaatteiden soveltamista käytäntöön, voivat edistää pohdiskelua, jota Henki voi käyttää opettamiseen. Anna oppilaille riittävästi aikaa tulokselliseen pohtimiseen ja kirjoittamiseen.

Oppilaan valmistautuminen: Kehota oppilaita panemaan merkille, mitä tärkeitä valintoja he tekevät ennen seuraavaa oppituntia, ja kirjoittamaan ne muistiin. Pyydä heitä valmistautumaan kertomaan, miksi valintojen tekeminen on välttämätöntä kuolevaisen elämämme ja taivaallisen Isän pelastussuunnitelman kannalta.

Mahdollisia oppimistoimintoja

Tärkeitä valintoja

Kehota oppilaita tekemään seuraava tehtävä opiskelupäiväkirjaansa käyttäen apuna ennen oppituntia tekemäänsä valmistautumistehtävää.

Kirjoita kahdessa minuutissa, mitä tärkeitä valintoja olet tehnyt muutaman viime päivän aikana.

  • Mistähän syystä valintojen tekeminen on välttämätöntä kuolevaisen elämämme ja taivaallisen Isän pelastussuunnitelman kannalta?

Pohdi, mitä olet oppinut valinnoista, joista olet ylpeä, sekä niistä, joita kadut. Kun opiskelet tällä oppitunnilla, tavoittele Pyhän Hengen johdatusta oppiaksesi, mikä voisi auttaa sinua ymmärtämään kykyäsi tehdä valintoja ja käyttämään sitä paremmin. Jos sinulla on kysymyksiä tahdonvapaudesta, rukoile ja etsi vastauksia myös opiskellessasi.

Tahdonvapauden keskeiset piirteet

Lehin poika Jaakob syntyi erämaassa perheen lähdettyä Jerusalemista. Vähän ennen kuolemaansa Lehi opetti Jaakobille tärkeitä totuuksia tahdonvapaudesta.

Lue jakeista 2. Nefi 2:1–4, kuinka Lehi aloitti sanomansa Jaakobille. Voi olla hyödyllistä tietää, että sana ”pyhittää” tarkoittaa myös vihkimistä tai vanhurskaaksi tulemista (ks. PKO, ”Pyhittää, pyhityksen laki” [pyhätkirjoitukset.churchofjesuschrist.org]).

  • Miksi ihmiselle, joka on kohdannut monia koettelemuksia, saattaisi olla merkityksellistä ymmärtää valinnanvapauden tärkeys?

  • Mitkä näiden jakeiden totuuksista ovat sinulle tärkeimpiä? Miksi?

Kuva
kuvake, kirjoita

Laita seuraavat tiedot näkyville tai jaa ne oppilaille monisteena. Voisit antaa eri oppilaille tai oppilasryhmille tehtäväksi yhden kolmesta vaihtoehdosta. Vaihtoehtoisesti voisit jakaa oppilaat ryhmiin ja kehottaa heitä opiskelemaan tietyssä ajassa niin paljon kuin he pystyvät.

Voimamme valita

Mormonin kirja, opettajan kirja, 2024 – ”2. Nefi 2:1–16”

Vaihtoehto A: Mitä meidän voimamme valita opettaa meille Jumalasta?

Lue 2. Nefi 2:14, 16 ja pane merkille, mitä Lehi opetti Jumalasta ja tahdonvapaudestamme.

  • Mitä opit?

  • Miksi on tärkeää ymmärtää, että Jumala sallii meidän toimia omasta puolestamme?

  • Miltä sinusta tuntuu se, että taivaallinen Isä antaa sinun tehdä omat valintasi?

Ajattele esimerkkinä tilannetta, jossa olet käyttänyt tahdonvapautta tavalla, johon olet tuntenut taivaallisen Isän olevan tyytyväinen.

  • Miksi arvelet Jumalan olleen tyytyväinen valintaasi?

Voi myös olla hyödyllistä pohtia niitä tekemiäsi valintoja, joihin Jumala ei ehkä ole ollut tyytyväinen, ja sitä, mitä olet oppinut niistä.

Vaihtoehto B: Mitä Jumala on antanut meille avuksi, jotta voisimme tehdä viisaita valintoja?

Lue 2. Nefi 2:5, 13 ja Moroni 7:16 ja pane merkille seuraavat totuudet. Huomaa, että ”laki” tarkoittaa Jumalan käskyjä.

  • Meidän täytyy osata erottaa hyvä pahasta, jotta voimme täysin käyttää tahdonvapauttamme.

  • Meillä täytyy olla laki, jotta meillä voisi olla tahdonvapaus.

  • Mitä opit taivaallisesta Isästä ja Jeesuksesta Kristuksesta sen totuuden perusteella, että He antavat jokaiselle riittävästi tietoa hyvästä ja pahasta, jotta jokainen voi itse valita, ollako vanhurskas vai jumalaton?

  • Mitä tapahtuisi, jos lakia tai käskyjä ei olisi?

Vaihtoehto C: Miksi meistä tuntuu, että hyviä valintojamme vastustetaan?

Lue 2. Nefi 2:11, 16 ja etsi lisää totuuksia, joita Lehi opetti tahdonvapaudesta.

  • Mitä löysit?

  • Miksihän taivaallisen Isän suunnitelmassa vastakohtaisuus on välttämätön osa tahdonvapautta?

  • Millä tavoin meitä houkutellaan tekemään oikeita ja vääriä valintoja?

Jotta sinun olisi helpompi ymmärtää tämä periaate, lue kahdentoista apostolin koorumin jäsenen, vanhin Jeffrey R. Hollandin seuraavat sanat:

Jumalan lapset kuolevaisuutta edeltävässä elämässä eivät voisi tulla hänen kaltaisikseen – –, elleivät he saisi – – kokemuksia näyttämöllä, jossa olisi sekä hyvää että pahaa. – –

Halusimme mahdollisuuden – – kohdata hyvä ja paha ja olla kyllin vahvoja valitsemaan hyvän. (Jeffrey R. Holland, Christ and the New Covenant: The Messianic Message of the Book of Mormon, 1997, s. 200, 204)

Mieti, millä eri tavoin opettelet vähitellen valitsemaan hyvän silloinkin kun paha houkuttelee sinua. Voisit kirjata ajatuksiasi opiskelupäiväkirjaasi. Voisit myös pohtia, millä tavoin voisit etsiä apua päätöksiin, joita haluat ehkä muuttaa.

Me tarvitsemme Vapahtajaa

Vain Vapahtaja on käyttänyt tahdonvapautta täydellisesti kuolevaisuudessa. Me kaikki teemme syntiä, ja ilman apua me kaikki ”[hukumme ja tulemme] ikuisesti onnettomiksi” (2. Nefi 2:5).

Voisit tässä vaiheessa käyttää apuna osion ”Selityksiä ja taustatietoja” tietoja, jotta oppilaiden olisi helpompi ymmärtää, mitä jakeissa 2. Nefi 2:6–8 opetetaan.

Pidä tämä mielessäsi ja lue jakeista 2. Nefi 2:6–8, mitä Jeesus Kristus teki meidän kaikkien hyväksi.

  • Kuinka Vapahtaja teki valinnan auttaa sinua?

Yksi periaate, josta Lehi todisti, on se, että sovituksellaan Vapahtaja lunastaa meidät synneistämme.

  • Kuinka tämän asian ymmärtäminen Jeesuksesta Kristuksesta vaikuttaa tunteisiisi Häntä kohtaan?

  • Mitä Vapahtajan esimerkki opettaa sinulle valintojen tekemisestä?

Kehota oppilaita pohtimaan seuraavaa. Heidän ei pidä kertoa vastauksiaan ääneen, koska ne saattavat olla liian henkilökohtaisia.

Ajattele tilannetta, jossa olet Jeesuksen Kristuksen avulla tehnyt parannuksen synnistä. Kuinka parannuksen tekeminen vaikutti sinuun?

Tämän oppitunnin lopuksi voisit antaa oppilaille tilaisuuden tehdä yhteenveto siitä, mitä he ymmärtävät tahdonvapaudesta, ja kertoa siitä muille. Voitte käyttää siinä esimerkiksi seuraavaa tehtävää.

Kuvittele, että alueellasi toimivat lähetyssaarnaajat opettavat nuorta, joka kuulee taivaallisen Isän suunnitelmasta ensimmäistä kertaa. Lähetyssaarnaajat kutsuvat sinut tämän nuoren seuraavaan opetustapaamiseen. He pyytävät sinua valmistelemaan etukäteen lukuun 2. Nefi 2 liittyviä ajatuksiasi tahdonvapauden tärkeydestä taivaallisen Isän suunnitelmassa. Laadi lyhyt suunnitelma siitä, mitä opettaisit, ja lähetä se. Sisällytä mukaan seuraavat tiedot:

  1. Ainakin kaksi pyhien kirjoitusten kohtaa jakeista 2. Nefi 2:1–16, 26 ja niihin liittyvät totuudet sekä lyhyt selitys siitä, miksi ne ovat merkityksellisiä tai tärkeitä

  2. Kuinka Jeesuksen Kristuksen uhri voi vaikuttaa valintoihimme

  3. Kuinka nämä totuudet voivat vaikuttaa elämäämme

    Jaa oppilaat pareiksi tai pienryhmiin ja kehota heitä esittelemään suunnitelmansa toisilleen. Jos aikaa jää, voisitte esittää suunnitelmat roolileikkinä niin, että oppilaat opettavat toisiaan.

Kun saat suunnitelmasi valmiiksi, tavoittele Pyhän Hengen johdatusta pohtiessasi, millä tavoin voit muistaa nämä totuudet ja kuinka niiden muistaminen voisi siunata elämääsi. Voisit esimerkiksi laittaa ne puhelimeesi näytönsäästäjäksi, kiinnittää muistilapulla peiliin tai tehdä jotakin muuta, mikä auttaa sinua jatkuvasti näkemään ja muistamaan nämä totuudet.