2020
Kirkon jäsenyyden siunaukset
Maaliskuu 2020


Kirkon jäsenyyden siunaukset

Kuva
woman smiling

Tänä vuonna juhlimme sitä, että Isän ja Pojan käynnistä Joseph Smithin luona on kulunut 200 vuotta. Kymmenen vuotta ensimmäisen näyn jälkeen järjestettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko, joka tarjoaa pelastuksellemme välttämättömät toimitukset, evankeliumin opetukset ja pappeuden valtuuden.

Kun maailmasta kuitenkin tulee yhä maallistuneempi, monet ihmiset ihmettelevät sitä, miksi tarvitaan järjestäytynyttä uskontoa. Heistä tuntuu, että he voivat olla lähellä Jumalaa kuulumatta kirkkoon. Vaikka onkin totta, että voimme tuntea Herran Henkeä monissa paikoissa, tässä Liahonan numerossa tarkastellaan muutamia syitä siihen, miksi Herra järjesti kirkkonsa, ja myös sitä, kuinka Hänen palautettu kirkkonsa keskittyy oppimiseemme ja kasvattaa yksilöllistä haluamme toimia Hänen Henkensä kehotusten mukaan hyvän edistämiseksi meidän aikanamme.

Kuten huomautan artikkelissani sivulla 24, kirkon jäsenet noudattavat profeetta Joseph Smithin opetusta ”ravita nälkäisiä, vaatettaa alastomia – –, lohduttaa ahdistettuja, – – olivatpa [nämä] tässä tai jossakin muussa kirkossa”. Työssäni Latter-day Saint Charities -järjestössä olen nähnyt sen valtavan panoksen, jonka kirkko antaa joka vuosi yli sadassa maassa. Kirkon jäsenten pienten lahjoitusten ansiosta veljiämme ja sisariamme kautta maailman on siunattu elämän perusedellytyksillä ja paljolla muulla.

Sivulla 12 presidentti Dallin H. Oaks selittää, miksi Herra johtaa kirkkoaan profeettojen ja apostolien välityksellä, ja sivulla 18 sisar Jean B. Bingham, jonka kanssa palvelen Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, esittää sanoman naisten vaikutuksesta ja siitä, kuinka autamme toisiamme saavuttamaan jumalalliset mahdollisuutemme työskentelemällä kirkossa yhdessä.

Jumala siunatkoon meitä yksilöinä ja kansana niin, että teemme edelleenkin palvelutyötä korkealla ja pyhällä tavalla siihen asti, kunnes Vapahtaja tulee jälleen.

sisar Sharon Eubank

ensimmäinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa