”Kasvot ikkunassa”, Liahona, maaliskuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Kasvot ikkunassa
Luulin, että naapurini oli utelias, mutta sain selville, että hän vain tarvitsi ystävää.
Valokuva kirjoittajan luvalla
Näin usein samat kasvot tuijottamassa asunnon ikkunasta. Ajattelin itsekseni: ”Eikö olekin surullista, että joku katsoo jatkuvasti ulos ikkunastaan ja arvioi naapuriensa toimintaa?”
Sitten eräänä päivänä ajattelin, että ehkä minun pitäisi mennä kysymään, voisinko jotenkin auttaa. Päätin ottaa mukaani vähän vastaleivottua leipää.
Lämmin leipä sulatti jään iäkkään naapurini sydämestä. Kyynelsilmin hän kertoi minulle, kuinka yksinäiseltä hänestä tuntui. Kukaan ei käynyt hänen luonaan eikä kukaan soittanut hänelle, eivät edes hänen omat lapsensa. Vapisevalla kädellään hän pyyhki kyyneliä poskiltaan.
Hän huokaisi ja sanoi sitten: ”Kuinka mukavaa olisikaan vain lähteä tästä maailmasta. En arvostele ketään, kun katson ulos ikkunastani. Katselen vain, kun lapset leikkivät ja mitä muuta pihalla tapahtuu.”
Kuvitus Alex Nabaum
Aikanaan puhuimme evankeliumista. Alkuun hän oli pidättyväinen, koska hänen aviomiehensä palveli erään toisen kirkon virkailijana. Mutta mitä enemmän juttelimme, sitä enemmän häneen tekivät vaikutuksen totuudet, joita kerroin Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen palautetusta evankeliumistaan.
”On hienoa, että meillä on sama Jeesus!” hän sanoi. ”Näemmekö toisemme taivaassa?”
”Kyllä”, vastasin, ”me olemme siellä yhdessä – käsi kädessä.”
Siitä lähtien olimme hyviä ystäviä monta vuotta, kunnes hän aikanaan poistui tästä maailmasta.
Nyt ajattelen mielelläni, että entinen naapurini katsoo taivaallisen kotinsa ikkunasta seuraten toimintaamme ja toivoen, että meillä on riittävästi sopusointua ja rakkautta toisiamme kohtaan.