Sisaria liitossa
Koska me olemme Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, meillä kaikilla on sisaria, jotka rakastavat ja tukevat meitä – riippumatta perhetilanteestamme.
Kun opiskelin Pariisissa Ranskassa, ihmettelin ensimmäisenä sunnuntainani uuden seurakuntani moninaisuutta. Apuyhdistystä johti eräs ihastuttava nainen, joka oli kotoisin Itä-Euroopasta. Muutamat Länsi-Afrikasta tulleet sisaret lainasivat ystävällisesti minulle laulukirjaansa. Eräs aasialainen nainen, joka oli huolella kääntänyt oppiaiheensa ranskaksi, piti yhden koskettavimmista oppiaiheista, mitä olen koskaan kuullut. Vaikka olin nuori amerikkalainen, joka asui 8 000 kilometrin päässä kotikaupungistaan, tunsin oloni kotoisaksi kirkon hyvien naisten keskuudessa. Olimme kotoisin Ranskasta, Kambodžasta, Norsunluurannikolta, Ukrainasta ja Yhdysvalloista – mutta ikä- ja kulttuurierot eivät merkinneet mitään. Meitä yhdisti sisaruuden henki.
Varhaisina opiskeluvuosinani ymmärsin ensimmäisen kerran, miten uskomattomaan sisarten verkostoon olin kuulunut koko ikäni. Vartuin ilman biologisia siskoja, ja niinpä minusta toisinaan tuntui, etten osannut muodostaa selkeää kuvaa siitä, mitä sisaruus oikein on. Vaikka olen hyvin kiitollinen ihanista vanhemmistani ja veljistäni, niin kaipasin siskoja, joiden kanssa puhua, nauraa ja kokea elämää. Sen sijaan olen oppinut turvaamaan sisariin, joita olen löytänyt ”yhdessä ja samassa uskossa” (ks. Ef. 4:13). Monet kokemukset ovat opettaneet minulle, että voin luottaa näihin uskollisiin naisiin – Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ansiosta minulla onkin sisaria!
Maailma opettaa meille, että perheeseen, sukupolveen, kulttuuriin tai persoonallisuuteen liittyvät erot työntävät meitä erilleen. Todellisuudessa me sisaret olemme yhtä rakkauden, palvelun ja taivaallisen Isämme lapsina saamamme jumalallisen perintömme kautta. Tämä ykseys auttaa meitä täyttämään oman kasteenliittomme lupaukset. Me olemme luvanneet ”tulla Jumalan lammastarhaan ja tulla nimitetyiksi hänen kansakseen ja [olemme] halukkaita kantamaan [toistemme] kuormia, jotta ne olisivat keveitä;
niin, ja [olemme] halukkaita suremaan surevien kanssa, niin, ja lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa, ja olemaan Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla, missä [lienemmekin]” (Moosia 18:8–9).
Tulemme Jumalan lammastarhaan
Sisaret auttavat monin tavoin toisiaan pitämään nuo kasteenliitossa annetut lupaukset. Taiwanissa asuva Ting Chang tuli Jumalan lammastarhaan ollessaan yläkoulussa. Koska Tingin perheen taloudellinen tilanne oli vaikea, hänellä oli tapana jättää lounas väliin säästääkseen perheensä kuluja. Hänen luokkatoverinsa Jina huomasi sen. Jinan äiti alkoi valmistaa ylimääräiset lounaseväät joka päivälle, jotta Jina voi jakaa ne Tingin kanssa. Pian Jina kutsui ystävänsä mukanaan kirkkoon. Jinan äiti oli hiljattain liittynyt kirkkoon, ja lähetyssaarnaajat opettivat Jinaa. Tingille näiden naisten osoittama rakkauden esimerkki oli voimallinen, ja hänkin alkoi tavata lähetyssaarnaajia.
Yhdessä Ting ja Jina lukivat pyhiä kirjoituksia ja kirjoittivat pyhistä kokemuksistaan päiväkirjaansa. Näiden nuorten naisten sisaruuden siteet vahvistuivat, kun heidät kumpikin kastettiin samana päivänä. Tällä hetkellä kumpikin palvelee kokoaikaisessa lähetystyössä ja levittää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin tuomaa iloa. Jinasta, hänen äidistään ja Tingistä on tullut sisaria toisilleen, kun he ovat eläneet Herran tasovaatimusten mukaan ja edustaneet Hänen nimeään.
Kannamme toistemme kuormia
Rakastava palveleminen on todellisen sisaruuden tunnusmerkki. Laupeudentyö ja kotikäyntiopetus ovat kirkon välineet sellaiseen palvelemiseen. Brasiliassa asuva Jacqueline Soares Ribeiro Lima on kertonut, kuinka kaksi kotikäyntiopettajaa siunasivat hänen elämäänsä ja hänen perhettään, kun hänellä oli todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän tunsi, ettei voinut käydä kirkossa säännöllisesti: ”Mieheni Vladimir teki kaiken voitavansa auttaakseen minua sairauden pahimman vaiheen yli. Mieheni kohtasi pahimmat hetket yksin – kunnes kaksi ihanaa naista kutsuttiin kotikäyntiopettajikseni.”
Nämä kaksi naista, Rita ja Fátima, osoittivat rakkauttaan hankkimalla lisää tietoa sairaudesta ja tukemalla Jacquelinen perhettä. Hän tunsi jatkuvasti heidän vilpittömän kiinnostuksensa häntä kohtaan. Jacquelinea palvellessaan he pitivät hänelle pienet juhlat ja ompelivat hänen tyttärelleen mekon. Lopulta Ritan ja Fátiman osoittama vilpitön huolenpito auttoi Jacquelinea hengellisesti, ja heidän vahvuutensa rohkaisemana hän alkoi taas käydä kirkossa säännöllisesti.
Olivatpa sisartemme kuormat fyysisiä, emotionaalisia tai hengellisiä, on suurenmoista, kun me rakastaen autamme väsynyttä nuorta äitiä, ujoa uutta mehiläistä, yksinäistä iäkästä naista, ylirasittunutta Apuyhdistyksen johtajaa. Liiton naiset ”[iloitsevat] palvelemisesta ja hyvistä töistä”1, ja siten he etsivät ja kohottavat sisariaan, jotka ovat huolten painamia tai uupuneita.
Suremme surevien kanssa
Uskon naiset noudattavat Vapahtajan esimerkkiä, kun he auttavat lempeästi. Paras esimerkki epäitsekkäästä rakkaudesta pyhissä kirjoituksissa on kenties Betlehemistä kotoisin olevasta Noomista ja hänen moabilaisesta miniästään Ruutista. Ruut päätti palvella anoppiaan sen jälkeen kun Noomin mies ja pojat olivat kuolleet. Surullisena Noomi päätti palata omaan maahansa. Vaikka näiden naisten kulttuurinen ja uskonnollinen tausta oli erilainen, heistä tuli ystäviä, kun he auttoivat toisiaan elämään vanhurskaasti ja selviytyivät koettelemuksista yhdessä.
Ruutin esimerkki ja palvelutyö olivat niin suurenmoisia, että Noomin suru kääntyi iloksi, kun hän sai onnekseen tämän ihanan miniän ja sisaren evankeliumissa. Heidän siteensä oli niin vahva, että nähdessään heidän keskinäisen rakkautensa muut naiset sanoivat: ”Kiitetty olkoon Herra, joka antoi sinulle – – miniäsi – –, joka rakastaa sinua ja on sinulle enemmän arvoinen kuin seitsemän poikaa” (Ruut 4:14–15).
Lohdutamme niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa
Seurakunnan erään sisaren viesti lohdutti Tahitilla asuvaa Raihau Garikia, joka kutsuttiin Apuyhdistyksen opettajaksi vain kuukausi sen jälkeen kun hän oli täyttänyt 18 vuotta. Häntä jännitti opettaa ”äitejä ja isoäitejä – naisia, jotka tiesivät jo hyvin paljon, olivat kohdanneet monia koettelemuksia sekä kokeneet monia asioita”. Ensimmäisen oppiaiheensa jälkeen hän sai ”rakkaudentäyteisen viestin” eräältä luokassa olleelta naiselta. Tämä viesti vahvisti hänen luottamustaan, ja hän liitti sen päiväkirjaansa, jotta se auttaisi häntä selviytymään vaikeista hetkistä.
Sisaret evankeliumissa lohduttavat ja tukevat toisiaan ahdingon aikoina. Utahilainen vaarnanjohtaja J. Scott Featherstone muistaa, kuinka hän kävi vaimonsa kanssa erään heidän vaarnassaan asuvan naisen luona, jonka mies oli juuri menehtynyt. ”Vaimoni vain halasi häntä, itki hänen kanssaan ja lohdutti häntä, kunnes hän tunsi, että häntä rakastetaan.” Toisinaan sisaruus on juuri niin yksinkertaista.
Seisomme Jumalan todistajina
Siinä on suurta voimaa, kun kaikenikäiset naiset yhdistyvät edustamaan totuutta ja vanhurskautta.2 Sisaruutemme Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa voi vahvistaa meitä riippumatta tilanteista, joita kohtaamme yhä jumalattomammaksi muuttuvassa maailmassa. Jopa aivan nuorimmatkin voivat olla todistajia: kalifornialainen Jessica Vosaniyaqona sai opetusta evankeliumista Alkeisyhdistyksen luokkansa kuusivuotiailta tytöiltä, jotka muistuttivat häntä perheen tärkeydestä ja todistivat siitä.
Iäkkäät sisaretkin ovat tärkeitä esimerkkejä. Utahilainen Kimm Frost muistaa monia naisia, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että hän on pysynyt vahvana evankeliumissa, kuten Ursula Squires. Kimm kertoo: ”Sisar Squiresista tuli minun kotikäyntiopetustoverini, kun hän oli reilusti yli 90-vuotias. Hänen näkönsä ja kuulonsa olivat heikentyneet, mutta hän oli täysin omistautunut evankeliumille. Hän ei koskaan jäänyt pois kirkosta ja suoritti kotikäyntiopetustehtävänsä uskollisesti. – – Hän oli minulle innoituksena.” Sisarista voi tulla Mestarin opetuslapsia, jotka ovat yhtä, tapahtuipa se sitten näyttämällä esimerkkiä tai todistamalla.
Sisaria Jumalan kirkossa
Olen todellakin löytänyt sisaria, kun olen seurannut naisia, jotka ovat ”Jumalan todistajina kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla” (Moosia 18:9). Minulla oli tilaisuus palvella kokoaikaisessa lähetystyössä. Kun sain kutsun palvella Utahin Salt Lake Cityssä Temppeliaukion lähetyskentällä – ainoalla vain naisille tarkoitetulla lähetyskentällä kirkossa – myönnän, että minua jännitti olla niin monien naisten ympäröimänä. Minun ei olisi tarvinnut olla huolissani. Todistukseni sisaruudesta kasvoi valtavasti, kun olin tekemisissä lukemattomien naisten kanssa, joista jokainen todisti Vapahtajasta jokapäiväisillä teoillaan.
Ensimmäisenä jouluiltanani lähetyskentällä lähetysjohtajamme kutsui kaikki sisaret koolle katsomaan kohottavaa elokuvaa. Elokuvan yhdessä vaiheessa kuvattiin kahta sisarta, jotka auttoivat toisiaan selviytymään pelottavista olosuhteista. Heidän ykseytensä kosketti minua. Kun katsoin elokuvaa ja katselin kaikkia ympärilläni olevia säteileviä sisarlähetyssaarnaajia, Henki todisti minulle voimallisesti, että sisaruus on taivaallisen Isämme suunnitelman mukainen iankaikkinen side ja että minäkin olen osa sitä. Miten suurenmoinen totuus onkaan, ettemme koskaan ole yksin, sillä Herra on antanut meille kaikille sisaria.
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Valokuva naisista Kongon demokraattisessa tasavallassa Howard Collett