2005
Varo hymyilevien silmien takana väijyvää pahaa
Toukokuu 2005


Varo hymyilevien silmien takana väijyvää pahaa

Kun kasvatamme ymmärrystämme Vapahtajasta ja rakkauttamme Häntä kohtaan, Hänen valonsa valaisee kaiken ympärillämme olevan. Silloin me näemme pahan sellaisena kuin se on.

Puhun tänä iltana teille, te nuoret miehet, joita presidentti Gordon B. Hinckley on kutsunut hienoimmaksi sukupolveksi.1 Näemme teidän hyvyytenne eri puolilla maailmaa. Rukoilen, että tunnet sanojeni olevan henkilökohtaisesti sinulle, Jumalan pojalle, joka pyrkii uutterasti tekemään sitä, mikä on oikein.

Haluaisin kertoa sinulle kokemuksen, jonka eräs uskollinen myöhempien aikojen pyhä, joka on hyvä ystäväni, sai. Kutsun häntä vain ”ystäväkseni” syistä, jotka tulet ymmärtämään.

FBI:n erikoisagenttina työskentelevä ystäväni tutki järjestäytyneitä rikollisryhmiä, jotka kuljettivat huumeita Yhdysvaltoihin.

Kerran hän ja eräs toinen agentti lähestyivät huoneistoa, jossa he uskoivat huumekauppiaaksi tunnetun miehen myyvän kokaiinia. Ystäväni kertoo, mitä tapahtui:

”Koputimme huumekauppiaan oveen. Epäilty avasi oven ja yritti meidät nähdessään estää meitä näkemästä sisälle. Mutta se oli liian myöhäistä; näimme hänen pöydällään olevan kokaiinin.

Mies ja nainen, jotka olivat pöydän ääressä, alkoivat välittömästi siirtää kokaiinia pois. Meidän täytyi estää heitä tuhoamasta todistusaineistoa, joten sysäsin oviaukkoa tukkivan huumausainerikoksesta epäillyn miehen nopeasti syrjään. Kun työnsin häntä, katseemme kohtasivat. Omituista kyllä hän ei vaikuttanut vihaiselta eikä pelokkaalta. Hän hymyili minulle.

Hänen silmänsä ja hellyttävä hymynsä antoivat minulle vaikutelman, että hän oli vaaraton, joten jätin hänet nopeasti ja aloin kulkea kohti pöytää. Epäilty oli nyt takanani. Siinä silmänräpäyksessä mieleeni tuli selvä, voimakas vaikutelma: ’Varo hymyilevien silmien takana väijyvää pahaa.’

Käännyin välittömästi takaisin epäiltyyn päin. Hän oli vienyt kätensä suureen taskuunsa. Tarrasin vaistomaisesti kiinni hänen käteensä ja vedin sen pois taskusta. Vasta silloin huomasin hänen puristavan kädessään ladattua puoliautomaattipistoolia. Sitten seurasi melkoista säpinää, ja riisuin miehen aseista.”2

Myöhemmin eräässä toisessa tapauksessa tuo huumekauppias tuomittiin murhasta, ja hän kerskaili sillä, että olisi tappanut myös ystäväni, ellei tämä olisi kääntynyt ympäri juuri sillä hetkellä.

Olen usein miettinyt hänen mieleensä tullutta viestiä: ”Varo hymyilevien silmien takana väijyvää pahaa.” Juuri siitä haluan tänä iltana puhua sinulle.

Aloittakaamme siitä, minkä tiedämme. Hyvä tulee Jumalalta, paha tulee Paholaiselta.3 He eivät ole kuitenkaan tasavertaiset voimat, jotka taistelevat keskenään maailmankaikkeudessa. Kaiken hyvän johdossa on Kristus – Hän, joka on Isän Ainosyntyinen, joka loi tämän maailman ja lukuisia muita. Lunastajamme on ylösnoussut ja täydellinen olento.4 Tiedän, että Hän elää.

Paholainen, toisaalta, ”saa ihmiset tekemään pahaa”.5 ”Hän [on] langennut taivaasta ja – – tullut ikuisesti kurjaksi”6 ja tekee nyt työtä, ”että kaikki ihmiset olisivat yhtä kurjia kuin hän itse”.7 Hän on valehtelija ja häviäjä.8

Vapahtajan voima ja Paholaisen voima eivät todellakaan ole vertailukelpoisia.9 Tämän maan päällä pahuudelle on kuitenkin annettu vaikutusvaltainen asema, jotta meillä olisi mahdollisuus valita hyvän ja pahan välillä. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan: ”Herra Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan. Ja – – ihminen ei voisi toimia omasta puolestaan, ellei yksi tai toinen häntä houkuttelisi.”10

Valitseminen hyvän ja pahan välillä on olennaista maanpäällisessä elämässämme. Elämämme lopullisessa tarkastelussa ei todellakaan ole väliä, olimmeko rikkaita vai köyhiä, urheilullisia vai emme, oliko meillä ystäviä vai oliko meidät jätetty usein unohduksiin.

Me voimme tehdä työtä, opiskella, nauraa ja pitää hauskaa, tanssia, laulaa ja nauttia monista eri kokemuksista. Nämä ovat suurenmoinen osa elämää, mutta ne eivät ole keskeinen syy siihen, miksi me olemme täällä.11 Nimenomaan mahdollisuus valita hyvä pahan sijasta on syy siihen, miksi me olemme täällä.12

Kukaan meistä ei sanoisi: ”Haluan valita pahan.” Me kaikki haluamme valita oikean. Hyvän valitseminen pahan sijasta ei kuitenkaan ole aina helppoa, koska paha väijyy alituiseen hymyilevien silmien takana. Kuunnelkaa näitä varoituksia:

”Varokaa, – – ettette katso sellaisen, mikä on pahaa, olevan Jumalasta.”13

”Teidän täytyy valvoa ja rukoilla alati, ettette joutuisi kiusaukseen, sillä Saatana haluaa saada teidät.”14

”Saatana on yrittänyt eksyttää teitä, jotta hän voisi kukistaa teidät.”15

Sanomani on: Varo hymyilevien silmien takana väijyvää pahaa!

Olen tuntenut muutamia nuoria miehiä, joilla oli alun perin vakaa aikomus pysyä lujina uskollisuudessaan Vapahtajalle mutta jotka luisuivat polulta, koska he eivät nähneet varsin harmittomilta näyttävien silmien takana väijyvää pahaa. He näkivät hauskuuden, mielihyvän ja hyväksynnän, mutta eivät huomanneet muita seurauksia.

Kuinka me sitten osaamme erottaa pahan sellaisen takaa, mikä ei näytä pahalta?

Tiedät jo vastaukset, mutta tässä on muutamia ajatuksia:

Ensimmäiseksi, keskustele vanhempiesi kanssa. Kuulostaako tämä mullistavalta ajatukselta? Me isät tiedämme olevamme kaukana täydellisestä, mutta me rakastamme teitä, ja yhdessä äitienne kanssa välitämme hartaasti siitä, että valitsette oikein.

Seuraavaksi, seuraa profeettaa. Nämä 15 miestä, jotka hyväksymme profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi, ovat saaneet jumalallisen voiman nähdä sellaista, mitä me emme toisinaan näe. Presidentti Hinckley on antanut meille selkeitä ja täsmällisiä neuvoja ”hymyilevien silmien takana väijyvästä pahasta”.16 Ja sinulla on innoitettuja ohjeita Nuorten voimaksi -lehtisessä.17 Kun sovellat elämääsi presidentti Hinckleyn neuvoja, Herra on luvannut, että Hän ”hajottaa pimeyden voimat teidän edestänne”.18 Tulet huomaamaan ”hymyilevien silmien takana väijyvän pahan”, ja sen vetovoima katoaa.

On hyvin tärkeää, että annat Pyhän Hengen olla oppaanasi. Herra on luvannut meille, että kun elämme vanhurskaasti, hiljainen vieno ääni tulee mieleemme ja sydämeemme.19 Sinä olet tuntenut tämän vaikutuksen. Sinä tunnet tämän äänen.20

Pyhän Hengen lahja on hengellinen lahja. Se on herkkä, eikä sitä voi liittää kelvottomuuteen. Et voi loukata sitä tai olla välittämättä siitä yhtenä päivänä ja olettaa sen vahvistavan sinua seuraavana. Mutta kun otat vaarin sen ohjauksesta ja pysyt kuuliaisena, se vahvistuu sisälläsi. Pyhä Henki varoitti ystävääni fyysisestä vaarasta; Pyhä Henki varoittaa sinua myös hengellisestä vaarasta.

Lopuksi, hanki omakohtainen todistus Vapahtajasta. Rukoile palavasti. Lue Mormonin kirjaa, kun kukaan ei ole katselemassa. Varaa aikaa olla yksin ja ajatella sitä, kuka Jeesus todellakin on ja millä tavoin Hänen elämänsä ja uhrinsa ovat merkitykselliset sinulle.

Muista nuoren Joseph Smithin esimerkki. Kun hän sytytti kynttilän palamaan yöllä lukeakseen Raamattua, hän teki sen, koska hän tahtoi tehdä sen. Kun hän meni lehtoon rukoilemaan, hän meni yksin.21

Kun kasvatamme ymmärrystämme Vapahtajasta ja rakkauttamme Häntä kohtaan, Hänen valonsa valaisee kaiken ympärillämme olevan. Silloin me näemme pahan sellaisena kuin se on.22

Tiedän, että Jeesus Kristus on meidän Vapahtajamme. Sanat eivät riitä kuvaamaan Hänen suuruuttaan ja kirkkauttaan, Hänen majesteettisuuttaan ja loistoaan. Hän ilmestyi Isänsä kanssa profeetta Joseph Smithille. Presidentti Gordon B. Hinckley on Jumalan profeetta tänä päivänä. Veljet, meillä on Jumalan pyhä pappeus. Kun me pysymme kelvollisina, meitä siunataan, niin että voimme ”nähdä hymyilevien silmien takana väijyvän pahan”. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Ks. ”Valittu sukupolvi”, Valkeus, heinäkuu 1992, s. 65.

  2. Henkilökohtainen kirjeenvaihto, päivätty 7. maaliskuuta 2005.

  3. Ks. Moroni 7:12.

  4. Ks. Luuk. 24:36–39; Joh. 1:14; 3. Nefi 12:48; OL 76:23–24.

  5. Moroni 7:17.

  6. 2. Nefi 2:18.

  7. 2. Nefi 2:27.

  8. Ks. OL 93:25; ks. myös Pyhien kirjoitusten opas, ”Perkele”, s. 143.

  9. Ks. Moos. 1:1–22.

  10. 2. Nefi 2:16.

  11. Ks. Gordon B. Hinckley, ”Profeetan neuvoja nuorille ja rukous heidän puolestaan”, Liahona, huhtikuu 2001, s. 30; ”Käännynnäisiä ja nuoria miehiä”, Valkeus, heinäkuu 1997, s. 47; ”Eläkää sen tytön arvoisina, jonka kanssa menette joskus naimisiin”, Valkeus, heinäkuu 1998, s. 55.

  12. Ks. 2. Nefi 2:27.

  13. Moroni 7:14.

  14. 3. Nefi 18:18.

  15. OL 50:3.

  16. Ks. ”Profeetan neuvoja nuorille ja rukous heidän puolestaan”, s. 30.

  17. Nuorten voimaksi – Uskollisuus Jumalalle, lehtinen, 2002.

  18. OL 21:6.

  19. Ks. OL 8:2.

  20. Ks. OL 18:36.

  21. Ks. JS–H 11–20.

  22. Ks. Moos. 1:1–22.