Ystävällisyyden hyve

Monta vuotta sitten, kun minut oli kutsuttu piispaksi, halusin piispakunnan käyvän vähemmän aktiivisten jäsenten luona ja katsovan, voisimmeko tehdä jotakin tuodaksemme evankeliumin siunaukset heidän elämäänsä.

Eräänä päivänä tapasimme yli 50-vuotiaan miehen, joka oli arvostettu mekaanikko. Hän kertoi minulle, että hän oli ollut kirkossa viimeksi pienenä poikana. Sinä päivänä oli tapahtunut jotakin. Hän oli pelleillyt luokassa ja metelöinyt liikaa, jolloin hänen opettajansa vihastui, vei hänet ulos luokasta ja kielsi häntä tulemasta takaisin.

Eikä hän koskaan tullutkaan.

Minusta oli merkittävää, että yli neljäkymmentä vuotta sitten lausutuilla epäystävällisillä sanoilla saattoi olla niin syvällinen vaikutus. Mutta niillä oli. Ja sen seurauksena tämä mies ei ollut koskaan palannut kirkkoon. Eivät myöskään hänen vaimonsa ja lapsensa.

Esitin hänelle anteeksipyyntöni ja ilmaisin suruni siitä, että häntä oli kohdeltu sillä tavoin. Kerroin hänelle, kuinka valitettavaa oli, että hätäisesti ja niin kauan aikaa sitten lausutut sanat vaikuttivat niin, että hänen perheensä jäi vaille siunauksia, jotka seuraavat aktiivisuudesta kirkossa.

Sanoin hänelle: ”Neljänkymmenen vuoden jälkeen kirkon on aika korjata asia.”

Tein sen parhaan kykyni mukaan. Vakuutin hänelle, että hän oli tervetullut ja että häntä tarvittiin. Iloitsin, kun tuo mies ja hänen perheensä palasivat lopulta kirkkoon ja heistä tuli vahvoja ja uskollisia jäseniä. Tästä hyvästä veljestä tuli erityisesti tehokas kotiopettaja, koska hän ymmärsi, kuinka niinkin pieni asia kuin epäystävälliset sanat voi johtaa seurauksiin, jotka ulottuvat koko elinikään ja ehkä pidemmälle.

Ystävällisyys on olennainen osa suuruutta ja perustavaa laatua oleva luonteenpiirre jaloimmissa tuntemissani miehissä ja naisissa. Ystävällisyys on avain, joka avaa ovia ja tekee ystäviä. Se pehmittää sydämiä ja muokkaa ihmissuhteita, jotka voivat kestää koko eliniän.

Paitsi että ystävälliset sanat kohottavat mielialaamme silloin kun ne lausutaan, ne voivat jäädä mieleemme vuosikausiksi. Kerran kun olin yliopistossa, eräs seitsemän vuotta minua vanhempi mies onnitteli minua suorituksestani jalkapallo-ottelussa. Hän ei vain kehunut minua hyvin pelatusta pelistä, vaan hän oli huomannut, että olin myös osoittanut hyvää urheiluhenkeä. Vaikka tuo keskustelu tapahtui yli 60 vuotta sitten ja vaikka on äärimmäisen epätodennäköistä, että minua kehuneella henkilöllä on mitään mielikuvaa tuosta keskustelusta, muistan yhä nuo ystävälliset sanat, jotka Gordon B. Hinckley, josta tuli myöhemmin kirkon presidentti, sinä päivänä lausui minulle.

Huomaavaisuus ja ystävällisyys liittyvät erottamattomasti presidentti Hinckleyyn. Kun isäni kuoli vuonna 1963, presidentti Hinckley tuli kotiimme ensimmäisenä. En koskaan unohda hänen ystävällisyyttään. Hän antoi äidilleni siunauksen ja lupasi hänelle muun muassa, että hänellä oli edessään paljon, mistä iloita, ja että elämä kohtelisi häntä hyvin. Nuo sanat ovat tuoneet lohtua äidille ja minulle, enkä koskaan unohda presidentti Hinckleyn ystävällisyyttä.

Ystävällisyys on olennainen osa selestistä elämää. Kristuksen kaltainen ihminen kohtelee toisia ystävällisesti. Ystävällisyyden tulisi näkyä kaikissa sanoissamme ja teoissamme työssä, koulussa, kirkossa ja etenkin kotonamme.

Jeesus, Vapahtajamme, oli ystävällisyyden ja myötätunnon ruumiillistuma. Hän paransi sairaita. Hän vietti suuren osan ajastaan palvellen yhtä tai monia. Hän puhui myötätuntoisesti samarialaiselle naiselle, jota monet halveksivat. Hän neuvoi opetuslapsiaan, että nämä sallisivat lasten tulla Hänen luoksensa. Hän oli ystävällinen kaikille, jotka olivat tehneet syntiä, tuomiten vain synnin eikä syntistä. Hän antoi ystävällisesti tuhansien nefiläisten tulla tunnustelemaan naulojen jälkiä Hänen käsissään ja jaloissaan. Hänen suurin ystävällinen tekonsa on kuitenkin Hänen sovitusuhrinsa, joka vapauttaa kaikki kuoleman seurauksista sekä synnin seurauksista parannuksenteon ehdoilla.

Profeetta Joseph Smith oli elämällään esimerkkinä ystävällisyydestä kaikkia kohtaan, sekä vanhoja että nuoria. Eräs lapsi, joka hyötyi profeetan ystävällisyydestä, muisteli:

”Vanhempi veljeni ja minä olimme matkalla kouluun, lähelle rakennusta, jota kutsuttiin Josephin punatiiliseksi kaupaksi. Edellisenä päivänä oli satanut, mistä syystä maa oli erittäin liejuinen, etenkin sillä kadulla. Veljeni Wallace ja minä juutuimme kumpikin [jaloistamme] liejuun emmekä päässeet pois, ja tietysti, lapsia kun olimme, aloimme itkeä, sillä luulimme, että meidän olisi jäätävä siihen. Mutta kohottaessani katseeni näin rakastavan lasten ystävän, profeetta Joseph Smithin, tulevan luoksemme. Hän sai meidät pian korkeammalle ja kuivemmalle maalle. Sitten hän kyykistyi puhdistamaan kuran pienistä, painavista kengistämme, otti taskustaan nenäliinan ja kuivasi itkuiset kasvomme. Hän puhui meille ystävällisesti ja kannustavasti ja lähetti meidät iloiten koulumatkalle.”¹

Mikään ei korvaa kodissa vallitsevaa ystävällisyyttä. Opin sen isältäni. Hän kuunteli aina äitini neuvoja. Sen seurauksena hän oli parempi, viisaampi ja ystävällisempi mies.

Olen yrittänyt seurata isäni esimerkkiä ja kuunnella vaimoni mielipidettä. Arvostan hänen näkemystään. Esimerkiksi silloin, kun vaimoni aloittaa lauseen sanoilla: ”Sinun pitäisi varmaankin…” kiinnitän siihen heti huomioni ja alan pohtia mielessäni, mitä olen kenties tehnyt väärin. Usein ennen kuin vaimoni on lopettanut lauseensa, olen jo suunnitellut mielessäni loistavan anteeksipyynnön.

Vaimoni on todella malliesimerkki ystävällisyydestä, lempeydestä ja myötätunnosta. Ja hänen oivalluksensa, neuvonsa ja tukensa ovat olleet minulle korvaamattomia. Hänen ansiostaan minäkin olen viisaampi ja ystävällisempi ihminen.

Sanat, jotka lausutte, äänenne sävy, sanojenne vihaisuus tai tyyneys – teidän lapsenne ja muut huomaavat nämä asiat. He näkevät ja oppivat niin ystävälliset kuin epäystävällisetkin asiat, joita sanomme tai teemme. Mikään ei paljasta todellista minäämme paremmin kuin se, kuinka kohtelemme toinen toistamme kotona.

Ihmettelen usein, miksi jotkut tuntevat tarvetta arvostella toisia. Luulen, että siitä tulee tapa ja se käy heiltä niin luonnostaan, etteivät he usein edes ajattele sitä. He tuntuvat arvostelevan kaikkia – tapaa, jolla sisar Virtanen johtaa laulua, tapaa, jolla veli Nieminen opettaa oppitunnin tai hoitaa puutarhaansa.

Silloinkin, kun luulemme, ettei arvostelevista huomautuksistamme ole mitään haittaa, niillä on usein seuraamuksia. Mieleeni muistuu poika, joka antoi piispalleen lahjoituskuoren ja sanoi, että se oli piispalle. Piispa käytti hyväkseen tilaisuutta opettaa ja selitti pojalle, että hänen pitäisi merkitä lahjoituslipukkeeseen, oliko kyseessä kymmenykset, paastouhri vai jokin muu. Poika intti, että raha oli piispalle itselleen. Kun piispa kysyi syytä siihen, poika vastasi: ”Koska isä sanoo, että sinä olet yksi kehnoimmin pärjäävistä piispoista, mitä meillä on koskaan ollut.”

Kirkko ei ole paikka, jonne täydelliset ihmiset kokoontuvat sanoakseen täydellisiä asioita tai ajatellakseen täydellisiä ajatuksia tai tunteakseen täydellisiä tunteita. Kirkko on paikka, jonne epätäydelliset ihmiset kokoontuvat antaakseen rohkaisua, tukea ja palvelua toinen toiselleen matkallamme takaisin taivaallisen Isämme luokse.

Jokainen meistä kulkee erilaista tietä tämän elämämme aikana. Jokainen kehittyy eri tahdissa. Kiusaukset, jotka vaivaavat veljeänne, eivät ehkä haittaa teitä lainkaan. Teillä olevat vahvuudet saattavat tuntua toisen mielestä mahdottomilta.

Älkää koskaan ylenkatsoko niitä, jotka ovat vähemmän täydellisiä kuin itse olette. Älkää hermostuko, vaikka joku ei osaakaan lukea niin hyvin kuin te osaatte, laskea niin hyvin kuin te osaatte tai laulaa tai leipoa niin hyvin kuin te osatte.

Olemme kaikki taivaallisen Isämme lapsia. Ja olemme täällä samaa tarkoitusta varten: oppiaksemme rakastamaan Häntä koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme ja oppiaksemme rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme.²

Yksi tapa, jolla voitte mitata arvoanne Jumalan valtakunnassa, on kysyä: ”Kuinka hyvin onnistun auttamaan muita saavuttamaan parhaimpansa? Tuenko toisia kirkossa vai arvostelenko heitä?”

Jos arvostelette toisia, heikennätte kirkkoa. Jos rakennatte muita, rakennatte Jumalan valtakuntaa. Aivan kuten taivaallinen Isä on ystävällinen, meidänkin tulee kohdella toisia ystävällisesti.

Vanhin James E. Talmage, mies, joka muistetaan opillisista opetuksistaan, osoitti suurta ystävällisyyttä hädässä olevaa naapurin perhettä kohtaan. Hän ei tuntenut heitä lainkaan. Ennen kuin hänestä tuli apostoli, kun hän oli nuori isä, hän sai kuulla suuresta kärsimyksestä naapurissaan, jossa suuri perhe sairasti pelättyä kurkkumätää. Hän ei välittänyt siitä, etteivät he olleet kirkon jäseniä; hänen ystävällisyytensä ja rakkautensa sai hänet toimimaan. Apuyhdistys yritti epätoivoisesti löytää ihmisiä avuksi, mutta kukaan ei halunnut, koska tauti oli niin tarttuvaa.

Saapuessaan James huomasi yhden pienokaisen jo kuolleen ja kaksi muuta, jotka olivat taudin aiheuttamien tuskien kourissa. Hän aloitti heti työn, siivosi epäsiistin talon, valmisti pienen ruumiin haudattavaksi, pesi ja hoiti muita sairaita lapsia käyttäen siihen koko päivän. Hän palasi seuraavana aamuna ja huomasi, että toinenkin lapsi oli kuollut yön aikana. Kolmas lapsi kärsi yhä hirvittävästi. James kirjoitti päiväkirjaansa: ”Hän ripustautui kaulaani, yskien usein [taudinsiemeniä] kasvoilleni ja vaatteilleni, – – mutta en voinut laskea häntä sylistäni. Kävelin ympäri lattiaa pieni olento sylissäni viimeisen puolen tunnin ajan ennen hänen kuolemaansa. Hän kuoli tuskissaan kello 10.” Nuo kolme lasta olivat kaikki lähteneet vuorokauden sisällä. Sitten James auttoi perhettä hautajaisjärjestelyissä ja puhui heidän lastensa hautajaisissa.³ Tämän kaiken hän teki tuntemattomalle perheelle. Kuinka suurenmoinen esimerkki Kristuksen kaltaisesta ystävällisyydestä!

Kun olemme täynnä ystävällisyyttä, emme ole tuomitsevia. Vapahtaja opetti: ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.”⁴ Hän opetti myös: ”Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.”⁵

Te kysytte: ”Mutta entä jos ihmiset ovat epäkohteliaita?”

Rakastakaa heitä.

”Jos he ovat ärsyttäviä?”

Rakastakaa heitä.

”Entä jos he loukkaavat? Silloin minun pitää varmaankin tehdä jotain?”

Rakastakaa heitä.

”Entä jos he ovat tottelemattomia?”

Vastaus on sama. Olkaa ystävällisiä. Rakastakaa heitä.

Miksi? Juudas opetti pyhissä kirjoituksissa: ”Armahtakaa niitä, jotka epäilevät.”⁶

Kuka tietää, mitä kauaskantoisia seurauksia sillä voi olla, jos vain olemme ystävällisiä?

Veljeni ja sisareni, Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ulottuu kuolevaisuuden tuolle puolen. Meidän työmme täällä on vain varjo tulevista, suuremmista ja käsittämättömistä asioista.

Taivaat avautuivat profeetta Joseph Smithille. Hän näki elävän Jumalan ja Hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen.

Tänä päivänä maan päällä on profeetta, Gordon B. Hinckley, joka antaa ohjeita meidän aikaamme varten.

Niin kuin meidän taivaallinen Isämme rakastaa meitä, meidänkin tulee rakastaa Hänen lapsiaan.

Olkaamme malliesimerkkejä ystävällisyydestä. Eläkäämme aina Vapahtajan sanojen mukaisesti: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”⁷ Todistan näistä totuuksista Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.