Ken Herran puolla on?

Tänä iltana haluaisin keskittää sanottavani erään suositun kirkon laulun herättävään palvelukutsuun: ”Ken Herran puolla on? Aika on tunnustaa.” (Valkeus, heinäkuu 1989, s. 42.)

Tällä aikojen täyttymisen taloudenhoitokaudella, jolloin odottaessamme Kristuksen paluuta maan päälle valmistaudumme viimeisiin taisteluihin Saatanaa vastaan, on hyvin tärkeää tietää, kuka on Herran puolella. Herran täytyy tietää, kehen Hän voi luottaa.

Jokaiseen pappeudenhaltijaan toivoisi voivan luottaa siinä, että hän ilmoittautuu palvelukseen Herran sotajoukkojen riveissä. Kirkossa on nyt noin 3 miljoonaa pappeudenhaltijaa, jotka jakautuvat tasan Aaronin ja Melkisedekin pappeuden kesken.

Valitettavasti aivan liian moni näistä miehistä, nuorista ja vanhemmista, on poissa, poistunut luvattomasti.

Kerran kukin heistä istui nöyränä, kun valtuuden omaavat miehet panivat kätensä heidän päänsä päälle ja antoivat heille pappeuden. Sinä päivänä he kaikki tekivät kuuliaisuuden liiton Herran kanssa.

Ymmärtääksemme näiden liittojen merkityksen meidän pitää kysyä itseltämme: ”Mikä on pappeus?” Jokainen valpas diakoni tietää vastauksen tähän kysymykseen: pappeus on voima toimia Jumalan nimessä.

Mitä se merkitsee teille diakoneille, opettajille ja papeille? Ensiksi, se tarkoittaa, että teillä on virastanne riippuen valtuus jakaa, valmistaa ja siunata sakramentti. Merkitseekö se jotain suurta? Ehdottomasti!

Kuka siunasi ja jakoi ensimmäisen kerran sakramentin, sikäli kuin tiedämme? Vastaus on tietenkin Herra Jeesus Kristus. Kristus valmisti, siunasi ja jakoi sakramentin opetuslapsilleen illalla ennen kärsimistään Getsemanen puutarhassa. Niinpä, kun me suoritamme tämän pyhän toimituksen, me edustamme todellisuudessa itse Vapahtajaa. Se on jotakin suurta!

Johannes Kastaja pani kätensä Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn pään päälle ja antoi heille Aaronin pappeuden sanoen: ”Annan Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet” (OL 13:1). Se on merkittävä vastuu minkä ikäisille miehille tahansa. Tuon vastuullisen tehtävän myötä me olemme selvästikin Herran puolella.

Entä Melkisedekin pappeus? Opin ja liittojen luvussa 84 sanotaan: ”Ja tämä suurempi pappeus hallitsee evankeliumia ja pitää hallussaan valtakunnan salaisuuksien avainta, nimittäin Jumalan tuntemisen avainta” (jae 19). Tähän pappeuteen kuuluu valta hallita ja johtaa, siunata ja parantaa, opettaa ja sinetöidä. Nämä pappeuden palvelutoimet sijoittavat pappeuden toimintaan osallistuvat veljet selvästikin Herran puolelle.

Yksi suurimpia esimerkkejä pappeuden sinetöimisvoiman käyttäjistä on kertomus Nefistä, Helamanin pojasta. Koska hän julisti uutterasti Jumalan sanaa, Herra antoi hänelle sinetöimisvoiman: ”Mitä sinä sinetöit maan päällä, se on sinetöity taivaassa, ja mitä sinä vapautat maan päällä, se on vapautettu taivaassa” (Hel. 10:7). Nefi olisi ollut voimallinen johtaja Herran sotajoukoissa millä taloudenhoitokaudella tahansa.

Kuinka suurta luottamusta taivaallinen Isä osoittaakaan meihin jakaessaan kanssamme osan voimastaan, niin että me voimme auttaa Häntä Hänen suuressa työssään, kun se vierii eteenpäin täyttääkseen maan.

Huomatkaa, kuinka tarkat ohjeet me olemme saaneet pappeuden valtuuden antamisesta. Kun minä täytin 12 vuotta, isäni Charles Oaks ja piispani George Collard panivat kätensä pääni päälle ja antoivat minulle Aaronin pappeuden ja asettivat minut diakoniksi.

Useita vuosia myöhemmin silloinen vanhin Gordon B. Hinckley asetti minut näiden samojen taivaallisten ohjeiden mukaan seitsenkymmeneksi. Kumpainenkin asettaminen kuvaa suurempaa jumalallista luottamusta ja uutta mahdollisuutta palvella Herran puolella.

Kun sotajoukkoja muodostetaan, taistelut käydään yleensä suurilla taistelukentillä. Tämä taistelu sieluista on kuitenkin aivan erilainen. Taistelu jatkuu joka päivä yksityisten ihmisten elämässä, ja siinä Herran joukkoja vastustamassa ovat ahneet, itsekkäät ja himokkaat Saatanan joukot.

Helamanin 2 060 nuorta soturia, jäntevää nuorta miestä rinta rinnan, viittaa siihen että heidän riveihinsä tarvittiin paljon fyysistä voimaa. Mutta tässä voimainponnistuksessa on tilaa jokaiselle urhoolliselle sielulle.

Meillä on 11-vuotias pojanpoika Andrew, joka joutuu käyttämään pyörätuolia kenties koko loppuikänsä. Syksyllä hänet asetetaan diakoniksi ja hän liittyy Herran pappeuden sotajoukkoihin. Hänen fyysinen vammansa ei rajoita hänen toimintaansa tässä sodassa, sillä valittavissa olevat aseet eivät ole keihäitä eivätkä miekkoja, joita käytettäisiin sekasortoisella taistelukentällä.

Sen sijaan iankaikkisesti arvokkaat aseet, jotka kuvaavat Jumalan koko taisteluvarustusta, ovat totuus, vanhurskaus, usko, rukous ja Jumalan sana. (Ks. Ef. 6:13–18.) Näitä aseita käytetään ajatuksissamme ja sanoissamme ja teoissamme. Jokainen vanhurskas ajatus, sana ja teko ovat voitto Herralle.

Siitä syystä Andrew ei ole vammainen tässä taistelussa. Hänen vanhempansa ovat opettaneet häntä hyvin. Hän on valmis liittymään pappeusveljien riveihin.

Panokset ovat erittäin korkeita. Palkintona on Jumalan poikien ja tyttärien sieluja, heidän iankaikkinen pelastuksensa. Ja näitä sieluja voitetaan tai menetetään hyveen ja puhtauden perusteella, rakkauden ja palvelemisen perusteella sekä uskon ja toivon perusteella.

Andrew liittyy diakonien koorumiin kotiseurakunnassaan. Häntä opetetaan siellä jakamaan sakramentti ja keräämään paastouhreja. Hänestä pidetään huolta, koska juuri siitä pappeuskoorumeissa on kyse – toisista huolehtimisesta. Itse asiassa, juuri siten Herran pappeuden sotajoukko on järjestetty, koorumeihin.

Olen viettänyt pääosan elämästäni lentäjänä Yhdysvaltain ilmavoimissa. Lentolaivueeni miehet ovat yhä tiivis ryhmä, ja he ovat läheisessä kosketuksessa vielä 40 vuoden jälkeenkin.

Koulutuksessamme yksi ensimmäisistä ja tärkeimmistä säännöistä meille hävittäjälentäjille oli: ”Pidä huoli siipikoneesi ohjaajasta. Tarkista jatkuvasti hänen selustansa ollaksesi varma, ettei vihollinen pääse pujahtamaan hänen taakseen.”

Jos on viisasta suojella tovereita taistelulentueessa, niin vielä viisaampaa on pysytellä lähellä koorumimme jäseniä ja suojella heitä pyrkiessämme seisomaan lujina Herran puolella. Meidän tulisi mennä innokkaasti etsimään heitä, kun he eksyvät.

Pysyminen lujana Herran puolella on erityisen arvokasta nykyaikana. Profeettamme tähdentää säännöllisesti, että nämä ovat viimeisiä aikoja. Tiedämme aikojen merkeistä, että loppu lähestyy. Ja Saatana tietää sen yhtä hyvin. Hän ja hänen joukkonsa eivät näytä nukkuvan milloinkaan.

Presidentti Hinckley puhui eräässä maailmanlaajuisessa pappeusjohtajien koulutuskokouksessa maailman moraalittomuudesta ja sanoi: ”En tiedä, että asiat olisivat olleet pahemmin Sodoman ja Gomorran aikaan.”

Hän jatkoi sanomalla: ”Ne tuhottiin jumalattomine asukkaineen. Näemme nykyisin samanlaisia olosuhteita. Ne vallitsevat kaikkialla maailmassa. Isä varmaankin itkee katsellessaan alas tottelemattomia poikiaan ja tyttäriään.” (”Voimakas ja järkkymätön tuki”, Maailmanlaajuinen johtajien koulutuskokous, 10. tammikuuta 2004, s. 20.)

En tiedä, kuinka paljon enemmän profeettamme on sanottava meille, ennen kuin katsomme, että meitä on varoitettu.

Vanhin Dallin H. Oaks sanoi eräässä hiljattain pitämässään konferenssipuheessa: ”Näitä toisen tulemisen merkkejä on kaikkialla ympärillämme, ja niiden esiintymistiheys ja voimakkuus näyttävät kasvavan. – – Vaikka olemmekin voimattomia muuttamaan toisen tulemisen tosiasiaa ja kykenemättömiä tietämään sen tarkkaa ajankohtaa, me voimme jouduttaa omaa valmistautumistamme ja pyrkiä vaikuttamaan ympärillämme olevien valmistautumiseen.” Hän jatkoi sanomalla: ”Meidän täytyy valmistautua sekä ajallisesti että hengellisesti niitä tapahtumia varten, joiden on profetoitu tapahtuvan Vapahtajan toisen tulemisen hetkenä.” (”Valmistautuminen toista tulemista varten”, Liahona, toukokuu 2004, s. 7–8, 9.)

Ja nämä varoituksen sanat lausuttiin paljon ennen Karibian alueen ennen näkemättömien hurrikaanituhojen ja Itä-Aasian tsunamihävityksen aikaa.

Laulumme ”Ken Herran puolla on?” opettaa meitä: ”Aika on tunnustaa.” Nyt on aika pysyä lujana uskossamme ja periaatteissamme, kuten sotapäällikkö Moroni. Meitä tarvitaan nyt, diakonit, opettajat, papit, piispat, vanhimmat, ylipapit ja patriarkat. Nyt on aika tunnustaa arvostavamme Herramme, Jeesuksen Kristuksen, sovitusuhria. Nyt on aika osoittaa uskomme olemalla kuuliaisia sellaisille peruskäskyille kuin siveyden ja kymmenysten lait, viisauden sana ja lepopäivän pyhittäminen.

Nyt on aika varoittaa lähimmäisiämme kertomalla heille evankeliumin sanomasta. Nyt on aika antaa maailmalle esimerkki säädyllisyydestä ja siveellisyydestä, esimerkki hyveellisyydestä ja puhtaudesta. Meidän ei pidä milloinkaan tuhlata pappeuden voimaamme rypemällä pornografian turmelevassa, kuluttavassa saastassa ja liejussa.

Nyt on aika tarkastella uudelleen niitä liittoja jotka olemme tehneet Herran kanssa kasteen vesissä, liittoja, jotka teimme ottaessamme vastaan pappeuden valan ja liiton, sekä liittoja, jotka olemme tehneet Hänen pyhissä temppeleissään.

Nyt on aika tunnustaa, että olemme todellakin Herran puolella.

Veljet, tämä on Hänen työtään. Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on palautettu täyteydessään näinä viimeisinä aikoina profeetta Joseph Smithin kautta. Kristus on tämän kirkon johdossa, ja Hän johtaa sitä eteenpäin elävän profeettansa Gordon B. Hinckleyn kautta. Kristus palaa maan päälle hallitsemaan ja johtamaan, ja me kaikki seisomme eräänä päivänä Hänen edessään tuomittavina ajatuksistamme, teoistamme ja sydämemme haluista. Hän on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme, ja todistan siitä Hänen pyhässä nimessään. Aamen.