Alkeisyhdistyksen laulut olivat siunauksenani

”Hänellä on vain vuorokausi elinaikaa, ja vaikka hän selviytyisikin, hän halvaantuu silmistä alaspäin, eikä ole mitään toiveita toipumisesta.” Sellainen oli ankea ennuste, jonka lääkärit esittivät perheelleni maaliskuussa 2004. Olin vasta 30-vuotias saadessani aivohalvauksen, minkä jälkeen en kyennyt puhumaan enkä liikkumaan. Silti noina synkkinä, yksinäisinä tunteina kokemukset aiemmasta tehtävästäni Alkeisyhdistyksen musiikinjohtajana antoivat minulle toivoa.

Olen aina rakastanut musiikkia ja tuntenut voimaa kirkon laulujen sanoissa. Olin silti hyvin huolissani, kun minut kutsuttiin seurakunnan Alkeisyhdistyksen musiikinjohtajaksi ennen halvaustani. Kuinka minä voisin muka vaikuttaa lasten elämään? Musiikkikasvatustaustani oli opettanut minut asettamaan opetukselleni tavoitteita, joten päätin yrittää auttaa lapsia laulaessamme tuntemaan Hengen. Kun lauloimme sellaisia lauluja kuin ”Elin taivaassa”¹, olin hämmästynyt Pyhän Hengen voimakkaasta läsnäolosta huoneessa ja lasten laulun sanoihin liittyvistä syvällisistä, pohdiskelevista kysymyksistä.

Yksi mieluisimpia opetusmenetelmiäni oli käyttää amerikkalaista viittomakieltä (ASL). Huomasin, että lapset ymmärsivät laulut paremmin, kun keskustelimme siitä, kuinka viittomat olivat kuvallinen ilmaus sanoista. Nautin todella kuullessani lasten laulavan ja nähdessäni heidän viittovan laulun ”Kuin Jeesus mä olla tahdon”². Sanoma tuntui todelta sydämessäni, ja tunsin usein saavani nauttia lasten kutsumasta Hengestä. Saatoin tuntea todistukseni vahvistuvan, ja koin todella olevani Herran siunaama.

Siunaukset tehtävästäni Alkeisyhdistyksen musiikinjohtajana eivät kuitenkaan rajoittuneet Alkeisyhdistyksen huoneeseen. Tehtävän myötä heräsi tarve harjoitella ja soittaa lauluja kotona, niin että olisin valmistautunut kunakin sunnuntaina. Sen seurauksena omien lasteni rakkaus Alkeisyhdistyksen lauluja kohtaan lisääntyi. Näiden laulujen sanat toivat rauhallisen, levollisen hengen lohduttaen lapsiamme, kun he olivat satuttaneet itsensä, ja tyynnyttivät heidät uneen joka ilta. He halusivat kuunnella Children’s Songbookin [Lasten laulukirja] CD-levyjä³ autossa – vaikka matka olisi ollut aivan lyhyt – ja alkoivat vähitellen oppia ulkoa monia lauluista.

Vasta halvaukseni jälkeen tulin kuitenkin tietoiseksi tämän musiikin kauaskantoisista vaikutuksista elämääni. Koska minulla oli niin paljon tuoreita kokemuksia Alkeisyhdistyksen laulujen laulamisesta, huomasin juuri niiden antavan minulle voimia koettelemusteni aikana. Synkimpinä hetkinäni rukoilin ja lauloin mielessäni ”Lapsen rukousta”⁴. Kun itkin ääneen kuin lapsi ensimmäisessä säkeistössä: ”Oletko siellä, Isä taivahan?”, Hän vastasi armeliaasti vakuuttaen minulle, etten ollut yksin ja että Hän tosiaan on siellä, aivan kuten laulun toisessa säkeistössä sanotaan. Mikä voima ja vakuutus!

Toipumisprosessin aikana mieheni ja lapseni tulivat sairaalahuoneeseen pitämään perheiltaa ja lauloivat usein laulun ”Tunnen rakkauden”⁵. Se oli viimeinen laulu, jonka olin opettanut Alkeisyhdistyksessä, ja oli ihanaa kuulla lasteni laulavan sitä ja tietää, että minä olin kylvänyt nuo siemenet. Heidän laulaessaan saatoin asettua laulun äidin asemaan, joka polvistuu rukoilemaan (kuinka toivoinkaan, että minäkin voisin polvistua!). Hänen rukouksensa taivaalliselle Isälle olivat myös minun rukouksiani. Minäkin olin samalla tavoin kiitollinen pappeuden voimasta kodissani. Vaikka en voinutkaan sanoa ääneen perheelleni noita ajatuksia, Alkeisyhdistyksen laulu ilmaisi nuo tunteeni puolestani.

Halvauksestani on kulunut lähes neljä vuotta ja olen kyennyt saamaan takaisin paljon enemmän kykyjä kuin lääkärit odottivat minun koskaan saavan. Pystyn liikuttamaan vähän oikeaa käsivarttani, niin että voin kirjoittaa tietokoneella ja käyttää sähköpyörätuoliani. Käytän kommunikointiin amerikkalaisen viittomakielen mukautettua muotoa – jonka opin ensin Alkeisyhdistyksen tehtävässäni. Sen ansiosta voin yhä ”laulaa” Alkeisyhdistyksen lauluja lasteni kanssa ja ilmaista tunteeni perheelle ja ystäville.

Ennen halvaantumistani olin aina suunnitellut laulavani lasteni kastetilaisuuksissa. Elokuussa 2005 vanhin lapsistamme, Zach, kastettiin. Kykenin käyttämään oikeaa kättäni soittaakseni jotenkuten laulun ”Kasteen jälkeen”⁶ mieheni tukiessa minua pianotuolilla. Tuntui hyvältä ilmaista syvimmät tunteeni kasteesta musiikin avulla ja tavalla, jonka Zach ymmärtäisi.

Kun aloin palvella Alkeisyhdistyksen musiikinjohtajana, en ajatellut tehtävästä olevan minulle hyötyä. Silti siitä selvästikin on! Alkeisyhdistyksen laulut ovat siunanneet minua suuremmalla ymmärryksellä evankeliumin periaatteista, vahvistuneella todistuksella, kyvyllä kommunikoida perheeni kanssa ja voimalla olla sinnikäs. Alkeisyhdistyksen laulujen sanat ja sävel voivat olla helppoja, mutta kunkin sanoma ja voima on kiistaton.

Emme aina ymmärrä, miksi Herra on antanut meille jonkin tietyn tehtävän. Siitä huolimatta meidän täytyy luottaa Herraan ja osoittaa uskomme Häneen ja Hänen kehotuksiinsa. Olen hyvin kiitollinen siitä, että olin Alkeisyhdistyksen musiikinjohtaja ennen halvaantumistani! Laulut, joita en voi enää laulaa, voivat yhä välittää muille tunteeni evankeliumia kohtaan. Joka kerta kun kuulen lasteni laulavan Alkeisyhdistyksen lauluja, tiedän, että heidän todistuksensa vahvistuu ja että he rakastavat Herraa ja Hänen evankeliumiaan niin kuin minäkin.