2009
Minä muistan Jeesusta Kristusta
Joulukuu 2009


Yhteinen tuokio

Minä muistan Jeesusta Kristusta

”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.” (Job 19:25.)

Eläessään maan päällä Jeesus kulki ympäri ja teki hyvää.

Jeesus ei tehnyt syntiä, vaan Hän kärsi ja kuoli koko ihmiskunnan syntien vuoksi. Kolmen päivän kuluttua Hän nousi kuolleista. Kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus sai aikaan sovituksen.

Kun nautit joka sunnuntai kirkossa sakramentin, sinun tulee muistaa Jeesuksen Kristuksen sovitusta sekä lupaukset, jotka teet taivaalliselle Isälle, kun sinut kastetaan. Sakramentti on aikaa ajatella sitä, kuinka paljon Jeesus Kristus ja taivaallinen Isä rakastavat sinua. Se on aikaa tehdä parannus ja miettiä, mitä voit tehdä tullaksesi enemmän Heidän kaltaisekseen.

Kun laulat sakramenttilaulua, kuuntele sanoja. Kuuntele tarkoin sakramenttirukouksia. Ajattele sitä, mitä opit ja mitä tunnet.

Toiminta

Irrota lehdestä sivu Y12 ja liimaa se kartongille. Taittele sakramenttikirjanen katkoviivoja pitkin. Kun laulat kirkossa sakramenttilaulua, kuuntele, mitä siinä sanotaan Jeesuksesta Kristuksesta. Kun palaat kullakin viikolla kotiin, kirjoita kirjaseesi yksi asia, mitä opit laulun perusteella Jeesuksesta.

Ideoita yhteiseen tuokioon

  1. Minä muistan Jeesusta, kun nautin sakramentin. Kerro viimeisestä ateriasta kohdan Matt. 26:17–30 mukaan. Lukekaa yhdessä Luuk. 22:19, ja pyydä lapsia toistamaan sanat: ”Tehkää tämä minun muistokseni.” Selitä, että kun nautimme sakramentin, saamme tilaisuuden muistaa Vapahtajaa ja Hänen sovitustaan. Näytä sakramenttitarjottimia. Auta lapsia ymmärtämään, että leipä muistuttaa meitä Jeesuksen ruumiista ja vesi muistuttaa meitä Hänen verestään. Kirjoita tauluun: ”Mitä sinä voit tehdä muistaaksesi Jeesusta, kun nautit sakramentin?” Kirjoita vastaukset tauluun. (Esimerkkejä: lukea jonkin pyhien kirjoitusten kohdan Jeesuksesta, kuunnella sakramenttirukouksia, ajatella Jeesuksen sovitusta.) Kannusta lapsia kokeilemaan yhtä ehdotuksista seuraavan kerran, kun he osallistuvat sakramenttikokoukseen.

  2. Jeesuksen muistaminen auttaa minua valitsemaan oikein. Paketoi etukäteen Evankeliumiaiheisen kuvaston kuva 240 (Jeesus Kristus) niin, että se näyttää joululahjalta. Kerro lapsille, että paketin sisällä on jotakin, mikä kuvaa suurinta lahjaa. Pyydä lapsia arvaamaan, mikä se on, esittämällä kysymyksiä, joihin voi vastata vain kyllä tai ei. Anna lapsen, joka arvaa oikein, avata lahja. Kiinnitä Jeesuksen kuva taululle. Aseta etukäteen seuraavat sanaliuskat satunnaiseen järjestykseen eri puolille huonetta: ”Jeesus kastettiin”, ”Jeesus palveli muita”, ”Jeesus rukoili Isää”, ”Jeesus kulki ympäri ja teki hyvää”, ”Jeesus rakastaa meitä”, ”Jeesus oppi tekemään työtä” ja ”Jeesus kunnioitti äitiään”. Jaa taulu kahteen sarakkeeseen. Kirjoita ensimmäisen sarakkeen otsikoksi ”Jeesuksen muistaminen”. Kirjoita toisen sarakkeen otsikoksi ”Auttaa minua valitsemaan oikein”. Anna joka luokalle yksi pyhien kirjoitusten viite tai kuva, joka kertoo osasta Jeesuksen elämää. Esimerkiksi: Matt. 3:13–17 – Jeesus kastettiin; Joh. 13:4–15 – Jeesus palveli muita; 3. Nefi 17:15 – Jeesus rukoili Isää; Joh. 15:12 – Jeesus rakasti meitä; Evankeliumiaiheisen kuvaston kuva 206 (Jeesuksen Kristuksen lapsuus) – Jeesus oppi tekemään työtä; 242 (Jeesus ja Hänen äitinsä) – Jeesus kunnioitti äitiään. Pyydä lapsia lukemaan kohta tai tutkimaan kuvaa ja etsimään sanaliuska, joka kuvaa sitä. Kun kukin luokka valitsee oikein, kiinnitä sanaliuska ensimmäiseen sarakkeeseen. Auta lapsia ajattelemaan jotakin samankaltaista valintaa, jonka he voivat tehdä, kuten ”Minä menen kasteelle”. Kirjoita se toiseen sarakkeeseen vastaavan sanaliuskan kohdalle.

Kuvitus Paul Mann

Minä muistan Jeesusta Kristusta