2009
Jumalan palveleminen kunnioittavasti
Joulukuu 2009


Jumalan palveleminen kunnioittavasti

Kunnioitus on paljon enemmän kuin melun puuttumista. Harrasta kunnioitusta on kuunteleminen, sen ajatteleminen, mikä on Jumalasta, sekä arvonannon, rakkauden ja kunniassa pitämisen tunne taivaallista Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta kohtaan.

Kuva
Elder Robert C. Oaks

Presidentti David O. McKayn (1873–1970) neuvo asettaa kunnioituksen selkeisiin mittasuhteisiin: ”Kunnioitus on syvällistä arvonantoa, johon liittyy rakkaus.”1 Näitä mittasuhteita kirkastavat edelleen Lasten laulukirjassa olevan laulun sanat:

Kunnioitus jotain on paljon muuta

Kuin hiljaa vain istua.

Se on pyhä tunne, kun Jumalaa muistan,

Se on suurta rakkautta.2

Kunnioitukseen liittyviä keskeisiä sanoja, jotka mainitaan useimmin pyhissä kirjoituksissa, ovat arvonanto, rakkaus ja kunniassa pitäminen. Näitä mittapuita käyttäen voimme nähdä, että kunnioitus kuvastaa sydämen toiminnallisuutta eikä pelkästään suun toimimattomuutta.

Kunnioitus kuuluu olennaisena osana Jumalan palvelemiseen. Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista on opastanut:

”Jumalan palvelemiseen liittyy usein tekoja, mutta todelliseen palvelemiseen sisältyy aina tietynlainen mielentila.

Palvelemisen asenne herättää syvimmät kuuliaisuuden, ihailun ja uskollisuuden tunteet. Jumalan palveleminen yhdistää rakkauden ja kunnioituksen hartauden tilaksi, joka vie henkemme lähemmäksi Jumalaa.”3

Varmastikin tärkein tarkoituksemme tulla jumalanpalveluspaikkaan on päästä lähemmäksi Jumalaa.

Kun tutkimme Jeesuksen Kristuksen elämää ja opetuksia ja opimme arvostamaan sitä merkittävää vaikutusta – niin kuolevaisuudessa kuin iankaikkisestikin – joka Hänen sovituksellaan on elämäämme, me koemme luonnollisesti arvonannon, rakkauden ja kunniassa pitämisen tunteita. Nämä tunteet ilmenevät sitten sopivalla tavalla kuuliaisuutena evankeliumille ja kristillisenä palvelemisena. Mutta ilman kunnioitusta arvonannon, rakkauden ja kunniassa pitämisen ilmaiseminen on vaillinaista.

Kun kunnioituksemme Jeesusta Kristusta kohtaan lisääntyy, kykenemme toimimaan elämässämme paremmin Hänen täydellisen esimerkkinsä mukaan. Sellainen kunnioitus ilmenee monella tavoin: uskona siihen, että Hän elää, luottamuksena Hänen luvattuihin siunauksiinsa ja kuuliaisuutena evankeliumin tasovaatimuksille. Mutta yksi tärkeimmistä kunnioituksen ilmenemismuodoista on tunne sydämessämme – se arvonanto, rakkaus ja kunniassa pitäminen, jota tunnemme Jumalaa kohtaan. Me, jotka kunnioitamme ja rakastamme Herraa ja pidämme Hänet kunniassa, emme koskaan lausu Hänen nimeään turhaan ja vaivaudumme, kun Hänestä lasketaan leikkiä halventaen tai väheksyen. Sen sijaan me ylistämme ja arvostamme taivaallista Isäämme ja Häntä, jota me palvelemme Herranamme ja Vapahtajanamme.

Herra antaa selkeän ohjeen kunnioitusta koskevista odotuksistaan kohdassa 3. Moos. 19:30, jossa Hän sanoo: ”Pitäkää kunniassa sapatti ja – – kunnioittakaa minun pyhäkköäni. Minä olen Herra.” Kunnioitus, jota osoitamme Hänen temppeleitään ja kappeleitaan kohtaan, kuvastaa sitä kunnioitusta, jota tunnemme Häntä kohtaan sydämessämme. Se, missä määrin tunnemme kunnioitusta ja rakkautta Herraa kohtaan ja pidämme Hänet kunniassa, näkyy suoraan kunnioituksessa, jota osoitamme, ja sitä ilmentävät niin asenteemme kuin käytöksemmekin.

Kunnioituksen siunauksia

Profeetta Joseph Smith tarjosi kiinnostavan näkemyksen kunnioituksesta Kirtlandin temppelin vihkimisrukouksessaan vuonna 1836. Joseph rukoili, että parannuksentekijät palaisivat ja ”heille palautettaisiin ne siunaukset, jotka sinä olet säätänyt vuodatettaviksi niiden päälle, jotka kunnioittavat sinua huoneessasi” (OL 109:21). Profeetan rukous tuo esiin, mitä nämä kunnioituksen siunaukset saattaisivat olla: viisauden sanoja, Pyhän Hengen täyteys, suosio Herran silmissä, Jumalan voima ja anteeksianto (ks. jakeet 14, 15, 21, 22, 34). Kunnioituksen palkka on todellakin suuri!

Suuri osa siitä, mitä sanomme kirkossa kunnioituksesta, keskittyy yleensä hiljaa olemiseen jumalanpalveluspaikoissa, ja erityisesti tähdennetään lasten hiljaa olemista. Hiljaisuus on tietenkin kunnioituksen avaintekijä, mutta kunnioituksen käsitteen täydelliseen ja runsassisältöiseen merkitykseen sisältyy paljon muutakin kuin melun ja hälinän puuttuminen. Hiljaisuus ei ole välttämättä samaa kuin kunnioitus.

Kappelimme ovat ennen kaikkea jumalanpalveluspaikkoja, joissa meidän pitäisi kyetä istumaan hiljaa alkumusiikin aikana ja mietiskellä palautetun evankeliumin kauneutta, valmistaa sydämemme ja mielemme sakramenttia varten ja pohtia taivaallisen Isämme majesteettisuutta ja Vapahtajan sovituksen suurenmoisuutta. Missä voisimme miettiä paremmin niin pyhiä ja tärkeitä asioita? Tällaiset osoitukset palvelemisestamme liittyvät luontevasti kunnioittavaan asenteeseen.

Sellaiset tilaisuudet palvella Jumalaa luovat pohjan uskomme vahvistumiselle ja voivat tarjota kanavan, jonka kautta todistuksen henki ja ilmoitus voivat virrata sieluumme. Tämä totuus havainnollistui minulle voimallisesti eräänä sunnuntaina, kun istuin sakramenttikokouksen alkumusiikkia kuunnellen. Vaimoni ja minä olimme etsineet hengellistä ohjausta erääseen erityiseen kysymykseen elämässämme. Onneksi vastaus tuli tietyn alkumusiikiksi valitun laulun myötä. Suloisen sävelmän innoittamana Henki osoitti meille selkeästi sopivan menettelytavan. Valitettavasti joku istuutui viereeni ennen kuin laulu oli loppunut, kumartui puoleeni ja alkoi puhua minulle, ja Henki poistui välittömästi. Kunnioituksen puute vei mukanaan suloisen ilmoituksen aarteen.

Tämän kokemuksen perusteella opin erityisesti arvostamaan hiljaisen alkumusiikkihetken pyhyyttä. Presidentti Boyd K. Packer, kahdentoista apostolin koorumin presidentti, tähdensi tätä totuutta sanoessaan: ”Epäkunnioittavuus sopii vastustajan suunnitelmiin, kun hän pyrkii tukkimaan innoituksen herkät kanavat sekä mielessä että hengessä.”4

Keinoja kunnioituksen saavuttamiseksi

Keinot kunnioituksen saavuttamiseksi eivät ole monimutkaisia. Sen sijaan että antaisimme mielemme vaeltaa maailman arkipäiväisissä asioissa, meidän tulee harjaannuttaa ajatuksemme jumalanpalveluspaikoissa ja -aikoina keskittymään siihen, mikä on Jumalasta: sovituksen majesteettisuuteen, iankaikkisiin perheisiin, evankeliumin palautukseen täyteydessään. Näihin keinoihin kunnioituksen saavuttamiseksi sisältyy käytöksemme harjaannuttaminen kuvastamaan arvonannon, rakkauden ja kunniassa pitämisen asenteita. Niihin sisältyy säädyllinen pukeutuminen parhaimpiimme, nykyajan hyvin rennon muodin välttäminen sekä äänekkään puhumisen ja häiritsevän käytöksen välttäminen kirkkorakennuksessa. Ja kun olemme kappelissa, meidän tulee pyrkiä kohottamaan ”hiljaisuus” uudelle tasolle etenkin sakramenttipalveluksen aikana.

Halu käyttäytyä kunnioittavasti kannustaa meitä ennakoivaan suunnitteluun, jos on odotettavissa, että meidän täytyy jostakin syystä lähteä kokouksesta, ja istumaan takaosassa lähellä ovea, niin että voimme poistua hiljaa. Jumalanpalveluksesta lähteminen kesken kaiken, etenkin puheen tai muun esityksen aikana, häiritsee puhujaa ja lähellä istuvia. Kunnioituksesta niin muita kuin Herraakin kohtaan meidän tulee välttää sellaista huonosti ajoitettua liikkumista.

Usein rinnastamme seurakunnassa vallitsevan kunnioituksen läsnä olevien lasten käytökseen. On totta, että pienet lapset voivat olla erityinen haaste kunnioitukselle. Ensimmäinen lapsiin liittyvä kunnioitusta koskeva sääntö on kuitenkin tuoda heidät mukaan! Heitä voidaan opettaa, heidät voidaan viedä ulos ja heidät voidaan tuoda takaisin kokoukseen. Ja opetettaessa on parempi käyttää mahdollisimman vähän kirkkoon tuotavia koulutusvälineitä kuten leluja ja ruokaa. Myöhempien aikojen pyhien seurakuntia siunataan yleensä suurella määrällä lapsia ja nuoria, ja meidän tulee olla siitä kiitollisia. He ovat kirkon tulevaisuus.

Harras kunnioitus on tärkeä osa taivaallisen Isämme ja Herramme palvelemista. Välttäkäämme kaikissa elämämme toimissa ja ajatuksissa joka päivä kaikkea, mikä kuvastaa kunnioituksen puutetta Heitä kohtaan. Pyrkikäämme kaikissa jumalanpalvelustoimissamme laajentamaan ja syventämään kunnioituksen, rakkauden ja kunniassa pitämisen tunteitamme taivaallista Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta kohtaan. Nämä tunteet ovat osoituksia todella kristillisestä luonteesta.

Viitteet

  1. Kirkon presidenttien opetuksia: David O. McKay, 2004, s. 34.

  2. ”Kunnioitus on rakkautta”, Lasten laulukirja, s. 12.

  3. Pure in Heart, 1988, s. 125.

  4. ”Kunnioitus luo pohjaa innoitukselle”, Valkeus, tammikuu 1992, s. 25.

Valokuvakuvitus Cary Henrie