Opetin opettajaani

Monia vuosia sitten syksyllä aloitin jatko-opinnot Columbian yliopistossa New York Cityssä. Suuressa luokassa, joka oli täynnä opiskelijoita, professorimme käsitteli muinaisten tekstien nykyajan jäljitelmiä. Hänen lukiessaan luetteloa väärennöksistä hätkähdin kuullessani hänen liittävän luetteloonsa Mormonin kirjan.

Tiesin heti, etten voinut lähteä luokasta tekemättä jotakin. En voisi pettää esivanhempiani, joiden todistus Mormonin kirjasta oli saanut heidät uhraamaan kaiken.

Luennon jälkeen lähestyin professoria, joka oli Charles Anthonin oppituolin haltija Columbian yliopistossa. Yli sata vuotta aiemmin Martin Harris oli tullut professori Anthonin luo Columbian yliopistoon. Martinilla oli paperi, johon oli jäljennetty kaiverruksia levyistä, joista Mormonin kirja oli käännetty.

Muistin isäni kertoneen minulle kirjeestä, jonka hänen isänsä oli kirjoittanut Martin Harrisista. Isoisäni kertoi nähneensä veli Martin Harrisin vähän ennen tämän kuolemaa. Kun isoisäni kysyi Martinilta Mormonin kirjasta, tämä kohottautui vuoteeltaan ja lausui vankan todistuksen. Hän oli nähnyt enkelin, hän oli kuullut enkelin äänen ja hän oli katsellut kultalevyjä.

”Nimeni on Diana, ja olen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen”, sanoin vapisten professorilleni. ”Minulle Mormonin kirja on pyhiä kirjoituksia sisältävä kirja. Haluaisin kuulla perustelunne sille, miksi sanotte sitä väärennökseksi.”

Kun kävelimme kampuksen poikki, professori, joka oli lukenut Mormonin kirjan, luetteli useita väitteitä sen aitoutta vastaan. Kirjoitin ne nopeasti muistiin, ja kun hän oli lopettanut, kysyin häneltä: ”Saanko kirjoittaa, mitä saan selville eri lähteistä tästä aiheesta, vastauksena näihin vastaväitteisiin?” Hän antoi luvan.

Kävelin takaisin asuntolaan, suljin huoneeni oven, polvistuin rukoukseen ja aloin itkeä. Tunsin itseni heikoksi ja riittämättömäksi. Onneksi meillä oli sinä iltana kirkon toiminta. Henkeäni kohottaneen keskustelun jälkeen pyysin apua kokoaikaisilta lähetyssaarnaajilta, jotka olivat olleet läsnä. He kertoivat joistakin lähteistä, joissa oli tietoa useimmista professorini esiin tuomista kohdista. Sitten etsin tietoa Columbian yliopiston laajasta kirjastosta. Kirjoitelmassani vastasin professorin kysymyksiin ja esitin todistukseni Mormonin kirjan totuudellisuudesta. Sitten annoin kirjoitelmani hänelle.

Odotin hänen vastaustaan muutaman viikon. Viimein kysyin häneltä, oliko hän lukenut sen.

”Kyllä, ja annoin sen vaimolleni luettavaksi. Hän sanoi minulle: ’Mitä teetkin, älä tuhoa tämän opiskelijan uskoa.’” Sitten professori kääntyi ja käveli pois.

Kun joulu lähestyi, sain voimakkaan tunteen antaa hänelle Mormonin kirjan. Hankin kirjan, kirjoitin siihen todistukseni ja kiitin häntä kirjoitelmani lukemisesta. Sitten käärin kirjan joulupaperiin ja annoin sen hänelle. Pian sen jälkeen sain häneltä käsin kirjoitetun viestin, jossa hän ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että oli saanut ”tämän merkittävän kirjan”.

Kun luin hänen sanansa, silmäni täyttyivät kyynelistä. Henki kuiskasi, ettei tämä professori enää nostaisi Mormonin kirjaa pilkan kohteeksi. Olin kiitollinen siitä, että Henki oli pehmentänyt sydämiä ja auttanut minua tietämään, kuinka voin opettaa opettajaani.