Kohti oikeaa kurssia Marshallinsaarilla

Hirobo Obeketang istahtaa hymyillen sohvalleen. Hän ja hänen vaimonsa Linda ovat juuri päättäneet perheillan neljän lapsensa ja sisarlähetyssaarnaajien kanssa. He tarjosivat lähetyssaarnaajille myös kala-aterian kalansilmineen ja -pyrstöineen – perinneruokaa Majurossa, Marshallinsaarten pääkaupungissa. Kuvaillessaan elämäänsä Hirobo ilmaisee kiitollisuutensa kirkosta, evankeliumista ja perheestään, etenkin vaimostaan.

On kesäkuu vuonna 2009. Päivää aiemmin Marshallinsaarille on perustettu Majuron vaarna, ja Hirobo on kutsuttu palvelemaan ensimmäisenä vaarnan toimisihteerinä. Hirobo, kuten uusi vaarnanjohtaja Arlington Tibon häntä kuvailee, ”on todella vahva”, yksi saaren uskollisista johtohenkilöistä.

Mutta Hirobo kiirehtii tuomaan esiin, että niin on ollut vasta jonkin aikaa. Itse asiassa hän antaa kunnian vahvana olemisesta vaimolleen – henkilölle, joka on muuttanut hänen elämänsä. Hirobo selittää: ”Minut kastettiin, kun olin kahdeksanvuotias, mutta kun olin 16-vuotias, minusta tuli vähemmän aktiivinen.”

Muutamaa vuotta myöhemmin hän ja Linda alkoivat asua yhdessä, vaikka eivät olleet naimisissa. Linda ei ollut kirkon jäsen. Vuonna 2000, vähän sen jälkeen kun Linda sai tietää, että Hirobo oli kastettu lapsena, Linda kiinnostui kirkosta ja aloitti tapaamiset sisarlähetyssaarnaajien kanssa.

”Hän tutki kahden vuoden ajan ja päätti, että haluaa mennä kasteelle”, Hirobo muistelee. ”Meidän oli mentävä ensin naimisiin, mutta naimisiinmeno ei kiinnostanut minua. Olin hämmentynyt ja todella maailman houkutusten lumoissa. En ymmärtänyt perheen tärkeyttä enkä oikeastaan välittänyt kenestäkään tai kuunnellut ketään.”

Vaikka Lindaa ei ollut kastettu, hän kasvatti heidän lapsiaan kirkon piirissä. Joka vuosi hän pyysi Hiroboa menemään naimisiin kanssaan, jotta hänet voitaisiin kastaa, ja joka kerta Hirobo kieltäytyi. Vuosien varrella kaksi heidän tyttäristään kastettiin, mutta Hirobo ei osallistunut heidän kastetilaisuuksiinsa.

Sitten vuonna 2006 heidän yhdeksänvuotias poikansa Takao menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen ja korkeaan kuumeeseen. Hautajaisiin perhettä tukemaan saapui noin 300 kirkon jäsentä Majuron piiristä.

”Heidän tukensa oli minulle todella iso asia”, Hirobo sanoo. ”Aloin ajatella, että Jumalalla oli kenties minulle jotakin sanottavaa.”

Hän alkoi ajatella sitä, kuinka hän oli syy siihen, ettei hänen vaimonsa voinut saada kastetta, vaikka hän itse oli kirkon jäsen. ”Vaimostani tuli yhä vahvempi. Hän todella innoitti minua”, hän muistelee.

”Niinpä istahdin ajattelemaan sitä, että olin puolivälissä elämääni. Kysyin itseltäni: ’Aionko jatkaa samaa rataa kuin nyt? Onko minulla mahdollisuus tehdä toinen puoli elämääni työtä Jumalalle?’ Aloin pitää henkilökohtaisia rukouksia ja ajatella palaamista kirkkoon ryhtyäkseni tekemään työtä Jumalalle.”

Hirobo aloitti tutkimisen lähetyssaarnaajien kanssa ja tutustui oppiin uudelleen. Majuron lähetyskentän johtaja Nelson Bleak ystävystyi hänen kanssaan samoin kuin muut jäsenet, mukaan lukien silloinen piirinjohtaja Arlington Tibon. Viimein Hirobo teki päätöksen palata, ja pian hän osallistui paitsi sakramenttikokoukseen myös pyhäkouluun ja pappeuskokoukseen. Vihdoin Hirobo teki päätöksen.

”Kun tulin takaisin, sanoin: ’Tämä se on. Tätä aion tehdä.’ Ja se muutti elämäni kokonaan.”

Hirobo ja Linda vihittiin 30. elokuuta 2008. Pian Hirobo sai Aaronin pappeuden ja kastoi vaimonsa. Kaksi kuukautta myöhemmin Hirobo sai Melkisedekin pappeuden, ja hänet kutsuttiin piirin toimisihteeriksi.

Hirobo katsoo vaimoaan ja hymyilee. ”Lindasta oli uskomatonta, että juuri minä kastoin hänet”, hän sanoo. ”Kuvittele – se vei häneltä kahdeksan vuotta, vuodesta 2000 vuoteen 2008. Hän on uskomaton.”

Joskus meidän oppaamme, kuten kokenut merenkulkija, toimii lähellämme opettaen meille, mitä meidän täytyy tietää, jotta voimme onnistuneesti navigoida elämän halki. Monissa tapauksissa merenkulkija tekee sen näyttämällä esimerkkiä, jota voimme seurata. Niin teki Patricia Horiuchin isä Frank.

Tavattuaan lähetyssaarnaajat Frank alkoi pyytää heitä säännöllisesti päivälliselle. Pian hän alkoi kuunnella opetusta. Mutta kukaan muu perheessä ei halunnut olla missään tekemisissä kirkon kanssa. ”Kun näimme lähetyssaarnaajien tulevan”, Patricia sanoo, ”juoksimme kaikki pois – minä ja pikkuveljeni ja -sisareni.”

Sitten heinäkuussa 2007 lähetysjohtaja Nelson Bleak kastoi Frankin. Se oli ratkaiseva hetki Patricialle ja hänen sisaruksilleen.

”Näin, että isäni alkoi muuttua”, hän sanoo. ”Tiesin, että jos evankeliumi pystyy koskettamaan isäni sydäntä, se pystyy koskettamaan minunkin sydäntäni ja muuttamaan elämäni. Niinpä päätin opiskella sisarlähetyssaarnaajien kanssa, ja he antoivat minulle haasteen tutkia Mormonin kirjaa ja Raamattua. Ennen sitä olin tapellut veljeni kanssa enkä ollut antanut hänelle anteeksi. Sitten luin pyhistä kirjoituksista, että jos annat anteeksi muille, Jumala antaa anteeksi sinulle.” (Ks. 3. Nefi 13:14–15.)

Patricia ymmärsi, että hänen oli annettava anteeksi veljelleen alkaakseen muuttaa elämäänsä, ollakseen puhdas ja tunteakseen rauhaa. Niinpä hän antoi anteeksi.

”Sen jälkeen kun olin hylännyt huonot asenteeni ja muuttunut uudeksi ihmiseksi, joka pitää käskyt, olin aivan innoissani. Tiesin, että minun oli saatava kaste, jotta voisin kuulua tosi kirkkoon”, hän sanoo. ”Kirkko sai minut oikeille raiteille. Se erotti minut pahoista vaikutuksista. Se opetti minut kunnioittamaan vanhempiani, pysymään koulussa ja oikeilla raiteilla.”

Lydia Kaminaga syntyi Hirobo Obeketangin tavoin kirkon perheeseen, mutta teinivuosina hänestäkin tuli vähemmän aktiivinen. Mutta hänen kertomuksensa matkastaan takaisin on sekä merkittävä että erilainen.

Lydia ja hänen aviomiehensä Kaminaga Kaminaga varttuivat kumpikin kirkon piirissä. ”En ole ikinä epäillyt kirkon opetuksia”, Kaminaga sanoo. ”Olen aina uskonut niihin.”

Mutta Lydian elämä kulki toista latua. Lydia kertoo, että ollessaan seitsemännellä luokalla ”olin ainut mormoni koulussani ja tunsin jääväni syrjään. Tein sitä mitä ystävänikin. Arvojärjestykseni muuttui vääräksi.”

Lydian vanhemmat lähettivät hänet Utahin Provoon Yhdysvaltoihin asumaan sukulaisten luona toivoen, että heidän vaikutuksensa saattaisi innoittaa Lydiaa elämään evankeliumin mukaan. Vaikka hän oppi asioita, jotka ovat auttaneet häntä myöhemmin elämässä, hän ei ollut silloin kiinnostunut käymään kirkossa.

Tammikuussa 2002 Lydia muutti takaisin Marshallin-saarille – vain kuukausi sen jälkeen kun Kaminaga palasi lähetystyöstä Japanista. He tapasivat pian sen jälkeen. Vaikka Lydia ei elänyt kirkon tasovaatimusten mukaan, Kaminaga kävi hänen kotonaan sillä tekosyyllä, että halusi tavata Lydian siskonpoikaa Gary Zackiousia.

Viimein Kaminaga päätti puhua Lydian vanhemmille treffeillä käymisestä – tervehenkisistä, rehdeistä toiminnoista – Lydian kanssa. Vaikka Lydian vanhemmat yrittivät saada Kaminagan muuttamaan mielensä, tämä kertoo, että ”viimein sanoin heille: ’Hän voi vielä muuttua.’ Kun sanoin niin, koko ilmapiiri huoneessa muuttui. Lydian isä sanoi itkien: ’Olen aina halunnut hänen palaavan kirkkoon. Voit yrittää.’”

Ensin Lydia ei ottanut Kaminagaa vakavasti. Olihan tämä kunnollinen kotiin palannut lähetyssaarnaaja, eikä Lydia ollut aktiivinen.

”Mutta hän näki jotakin, mitä itse en nähnyt”, Lydia selittää. Koska Lydia ei seurustellut kenenkään kanssa, hän suostui lähtemään ulos Kaminagan kanssa. ”Kaminaga toi minut takaisin. Koska olin hänen tyttöystävänsä, minun oli asetettava tasovaatimukseni kohdalleen. Hän muistutti minua liitoistani, jotka olin tehnyt kasteessa. Hän muistutti minua kaikista niistä asioista, joita kaipasin todella paljon, kuten pyhien kirjoitusten lukeminen ja perheilta. Kaminaga ja minä palvelimme yhdessä. Luimme Mormonin kirjaa. Kävimme takkavalkeailloissa. Hän näytti minulle, kuinka eletään eri tavalla. Kirkossa käyminen ei tarkoittanut vain sakramenttikokousta vaan myös pyhäkoulua ja Apuyhdistystä.”

Kun he kävivät yhdessä treffeillä, jotka olivat tervehenkisiä ja kohottavia, Lydian elämä alkoi muuttua ja hänen todistuksensa kasvoi. Hänen oli kuitenkin yhä selvitettävä joitakin asioita.

”Oli vaikeaa tulla takaisin”, hän myöntää. ”Parannuksen tekeminen ei ole helppoa, mutta minulla on todella luja todistus parannuksesta. Monin tavoin treffiemme tarkoituksena oli tutustua toisiimme enemmän ja tuoda minut takaisin kirkkoon, nähdä asiat eri tavoin.”

”Kyse on ihmissuhteista”, lisää Kaminaga.

Lydia ja Kaminaga vihittiin 28. marraskuuta 2002. Vuotta myöhemmin heidät sinetöitiin Laien temppelissä Havaijissa, ja he opiskelivat Brigham Youngin yliopiston Havaijin kampuksella. Nyt he asuvat Marshallinsaarilla kolmen lapsensa kanssa. Lydia palvelee nuorten miesten ja nuorten naisten pyhäkoulunopettajana seurakunnassa ja Kaminaga palvelee Nuorten Miesten johtajana.

Kuten Hirobo, Patricia ja Lydia todistavat, kun olemme kärsivällisiä ja sinnikkäitä ja tavoittelemme Herran siunauksia, monet asiat ovat mahdollisia. Ne, jotka seuraavat Vapahtajaa ja kuuntelevat Pyhän Hengen kehotuksia, voivat – samalla tavoin kuin matkaajia kotiin opastavat merenkulkijat muinoin – muuttaa toisen ihmisen elämän kokonaan.